Suomen Uutiset kysyi Yleisradiolta, miksi nuorille suunnattuun vaalikoneeseen on valittu toteuttamistapa, joka poikkeuksellisen voimakkaasti ohjaa kysymyksiin vastaajaa vastaamaan halutulla tavalla.

Suomen Uutiset kertoi viime viikolla Ylen nuorille suunnatusta vaalikoneesta, joka ei esitä kysymyksiä tavanomaiseen tapaan. Vaalibotiksi nimetty sovellus johdattelee ja tuputtaa poikkeuksellisen voimakkaasti vastaajalle valmista mielipidettä siitä, miten kysymyksiin pitäisi vastata.

Ennen kysymyksiin vastaamista Kioskin Vaalibotin käyttäjän silmille vyörytetään useiden minuuttien ajan vahvasti politisoitunutta, ohjaavaa argumentaatiota ja videosisältöä koskien muun muassa translakia ja ilmastonmuutosta. Tämän jälkeen käyttäjälle esitetään lopuksi kysymys, johon vastaamisessa Vaalibotti on ensin sisällöllään taivutellut käyttäjää haluamaansa suuntaan.

Epäasiallista vaalivaikuttamista

Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas Ossi Tiihonen on jättänyt eduskunnan oikeusasiamiehelle kantelun vaalibotista.

– Nähdäkseni Vaalibotti on erittäin epäasiallista vaalivaikuttamista ja myös Ylestä säädetyn lain vastaista toimintaa. Pyydän Teitä kiirehtimään asian käsittelyssä, sillä vaaleihin on aikaa vain reilut kolme viikkoa, Tiihonen kirjoittaa kantelussa.

Ennen kantelun tekemistä Tiihonen oli antanut Yleisradiolle palautetta Vaalibotista. Tiihonen kertoo saaneensa vastauksena ”puuta heinää” -tyylistä argumentaatiota.

– On varmaan aika moni muukin valittanut asiasta, kun heillä on valmis vastausformaatti, Tiihonen kertoo Twitterissä.

Tukee vihervasemmiston agendaa

Vaalibotin käyttäjää ohjaava sisältö tukee vahvasti vihervasemmiston poliittista agendaa. Lopputulos ei ole täysin ongelmaton, sillä jo yleisradiolain mukaan Ylen tulee tukea kansanvaltaa ja jokaisen osallistumismahdollisuuksia tarjoamalla monipuolisia tietoja.

Suomen Uutiset kysyi Yle-pomoilta nuorille suunnatun sovelluksen sisällöstä ja tavoitteista, mutta itse asiaan eli Vaalibotin sisällöllisiin ongelmiin ei saatu vastauksia.

Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan sisältöpäällikkö sekä eduskuntavaalien verkkotuottaja Ville Seuri ilmoittaa, ettei halua kommentoida Vaalibottia siitä syystä, että kyseessä on hänen mukaansa toisen Ylen sisäisen toimitusosaston eli Yle Kioskin tuote.

Näin siitä huolimatta, että Seuri nähtiin äskettäin Ylen aamu-tv:ssä esittelemässä Ylen vaalikoneita Vaalibotista vastuussa olevan Emmi Nuorgamin kanssa.

Kysymyksiin ei vastata

Yle Kioskin tuottaja Nora Kajantie ei hänkään suoraan vastaa kysymyksiin. Suomen Uutiset muun muassa halusi tietää, miksi nuorille suunnattuun vaalikoneeseen on valittu toteuttamistapa, joka poikkeuksellisen voimakkaasti tyrkyttää valmista mielipidettä siitä, miten kysymyksiin pitäisi vastata.

Kajantien mukaan Vaalibotin tarkoitus ei ole tuputtaa mitään vastaajille.

– Tarkoitus on ollut tehdä vaalikone, joka on lähestyttävä nuorille aikuisille. Vaalibotin videot taustoittavat tiettyjä kysymyksiä. Väitteet on tehty yhteistyössä Ylen uutis- ja ajankohtaistoimituksen kanssa. Ne ovat samoja, joita Ylen varsinaisessa vaalikoneessa käsitellään, mutta niitä on vähemmän.

– Vaalikonekysymykset on laadittu yhdessä politiikan toimittajien, tutkijoiden ja riippumattomien asiantuntijoiden kanssa. Bottiin valitut teemat pohjautuvat aiheisiin, jotka kiinnostavat eniten 18–22-vuotiaita tutkimusten näkökulmasta, Kajantie selittää.

Kysyimme myös, millä tavalla johdattelevat kysymykset ja yksipuolinen asioiden esittely palvelevat Vaalibottia käyttävää henkilöä. Vastausta tähän kysymykseen ei saatu. Kajantie vain tyytyy toteamaan, että hänen mielestään kysymykset ja videot eivät pyri johdattelemaan vastaajia.

Vaalikoneen rakentajalla vihreä tausta

Vaalibottia mukana rakentamassa on ollut vihreissä pitkään vaikuttanut poliittinen toimija Emmi Nuorgam. Nuorgam on profiloitunut julkisuudessa sukupuoli- ja verkkovihakysymysten parissa. Vuonna 2017 hänet myös nimettiin vihreiden kuntavaaliehdokkaaksi 2017, joskin hän jätti lopulta vaalit väliin.

Suomen Uutiset kysyi, onko asiallista, että nuorille suunnattua vaalikonetta tekemään on valittu politisoitunut henkilö, jonka näkemykset myös heijastuvat lopputuloksessa. Yle-pomo Kajantien mukaan Nuorgam olisi ammattilainen ja sitoutunut journalistin ohjeisiin

– Hän on poliittisesti sitoutumaton.

Suomen Uutiset kysyi asiasta myös Nuorgamilta itseltään. Hän vakuuttaa ettei ole tällä hetkellä minkään puolueen jäsen.

– Olen aiemmin kuulunut kahteen puolueeseen, vihreisiin ja kokoomukseen. Vihreissä minut nimettiin kuntavaaliehdokkaaksi, mutta vetäydyin ehdokkuudesta enkä ollut vaaleissa ehdolla, Nuorgam sanoo.

Ylelle tutkimuksia tekevä Taloustutkimus vaikenee

Nuorgam ja Kajantie väistävät Suomen Uutisten kysymykset. Kysyimme vielä molemmilta, miksi Vaalibottia ei toteutettu sisällöltään neutraalimpana vaikka tiedossa oli jo etukäteen, että näin vahvasti politisoitunut sisältö nuorille suunnatussa vaalikoneessa herättää kritiikkiä.

– Halusimme tehdä vaalikoneen, joka käsittelee kohderyhmällemme tärkeitä teemoja ja helpottaa ehdokkaan löytämistä. Vaalikoneissa esitetään usein kysymyksiä, jotka eivät kiinnosta nuoria, joten me halusimme toimia eri tavalla. Emme halua aliarvioida nuoria aikuisia, vaan luotamme siihen, että he osaavat tehdä omiin mielipiteisiinsä ja arvoihinsa perustuvia ratkaisuja, Nuorgam esittää.

Yleisesti tiedetään, että sisältöä ohjaamalla ja kysymyksiä hiomalla erilaisten kyselyjen ja tutkimusten lopputuloksia voidaan ohjata haluttuun suuntaan. Tämän vuoksi kysyimme myös Taloustutkimus Oy:n tutkimusjohtajilta Ylen Vaalibotin toteutuksesta.

Tutkimusjohtaja Tuomo Turja sanoo Suomen Uutisille, ettei Taloustutkimus kommentoi asiaa.
Taloustutkimus Oy:n omistaa kansanedustaja Eero Lehti (kok.) ja Yle on Taloustutkimuksen merkittävä asiakas. Taloustutkimus muun muassa toteuttaa Ylelle kuukausittaisen puoluekannatuskyselyn.

SUOMEN UUTISET