

Yle Kioskin tökerö vaalikone oli PS-nuorille liikaa: On selvitettävä, miksi näin puolueellinen ja manipuloiva vaalikone on alun perin tehty
Perussuomalaiset Nuoret on tyrmistynyt Yle Kioskin vaalikoneen avulla levittämästä propagandasta sekä vaalikoneen räikeästä puolueellisuudesta. PS-nuoret vaativat joko koneen sulkemista tai muokkaamista puolueettomaksi. Suomen Uutiset kirjoitti eilen Yle Kioskin voimakkaasti johdattelevasta vaalikoneesta.
Nuoret kirjoittavat tiedotteessaan:
– Perussuomalaiset Nuoret vaatii Yle Kioskin vaalikoneen sulkemista tai selvää muokkaamista puolueettomaksi siten, että johdattelevat kysymykset ja alustukset on muokattu puolueettomiksi, kuten hyvä journalismi vaatisi. Perussuomalaiset Nuoret vaatii myös Yleä tekemään sisäisen selvityksen siitä, miksi näin vihervasemmistolaista politiikkaa myötäilevä puolueellinen ja manipuloiva vaalikone on alun perin tehty.
– Yle on veronmaksajien rahoittama yleisradioyhtiö. Kuitenkin Yle on tehnyt nuorille suunnatusta vaalikoneesta välineen, jolla levittää punavihreää ideologiaa, erityisesti translain puolesta. Tämä on taas esimerkki siitä, miten Yle ei noudata puolueettomuuden ja riippumattomuuden periaatteita, vaan tuottaa kansan terveille arvoille haitallista vasemmistopropagandaa, jyrähtää Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Asseri Kinnunen.
Perussuomalaisten Nuorten varapuheenjohtajistoon kuuluva Auri Siika-aho on pettynyt Ylen toimintaan:
– Ylen pitäisi näyttää nuorille, että politiikassa on tarjolla monia erilaisia näkemyksiä ja antaa nuorille mahdollisuus muodostaa oma mielipiteensä. Yle Kioskin vaalikone tekee päinvastaista, kun se syöttää nuorelle valmiina “oikean” vastauksen, jota ei saa kyseenalaistaa. Tämä on linjassa yleisen yhteiskunnallisen kehityksen kanssa, jossa vasemmisto ajaa yhtä virallista totuutta ja pyrkii savustamaan eri mieltä olevat yhteiskunnan marginaaliin. Koko kansan yleisradioyhtiön ei pitäisi olla mukana tässä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaisten kansanedustajaehdokas kanteli eduskunnan oikeusasiamiehelle Ylen käyttäjiä johdattelevasta vaalikoneesta – ”Epäasiallista vaalivaikuttamista”

Yle-pomot eivät halua keskustella nuorisolle rakentamansa vaalikoneen johdattelevasta ja punavihreää propagandaa tarjoavasta sisällöstä

Kun virheistä ei vain opita – HS uusii vihreitä roimasti suosivan höpögallupin
Viikon suosituimmat

Riihimäen vankilan paistinpannukohu on vain pieni osa ongelmaa – Purra: Kohta eduskunnassa halutaan muslimiystävällistä lainsäädäntöä – ”Kyse on islamisaatiosta”
Perussuomalaiset ovat varoittaneet väestöpohjan muuttumisen vaikutuksista jo vuosia.

Useita kuollut ja loukkaantunut kouluampumisessa Ruotsin Örebrossa

Yritys rajoittaa maahanmuuttoa ajautui Saksassa historialliseen kaaokseen – Antifa miehitti kristillisdemokraattien toimiston, demarit varoittavat oikeistoa “helvetin porttien avaamisesta”
Saksan kristillisdemokraattien CDU:n ja CSU:n yritys rajoittaa hallitsematonta siirtolaisuutta ja raiteiltaan syöksynyttä turvapaikkapolitiikkaa onnistui vain puoliksi. Radikaaleja linjauksia sisältävä päätöslauselma meni läpi, mutta itse lakiesitys kaatui punavihreä rajuun vastarintaan ja omien rivien pettämiseen. Demarit varoittivat oikeistoa helvetin porttien avaamisesta. Entinen CDU-liittokansleri Angela Merkel puuttui peliin antamalla tukensa punavihreille. Täyden kannatuksen kristillisdemokraatit saivat vain vihaamaltaan AfD-puolueelta.

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan
Demokraattien luoman USAID-sotkun selvittäminen on vasta alkanut. Jo nyt on paljastunut, että veronmaksajien rahoja on hätäavun sijasta käytetty LGBTQ- ja DEI-ideologioiden levittämiseen. Rahaa on käytetty myös median lahjomiseen eri puolilla maailmaa. Jatkossa Afganistanin talebanit joutuvat tulemaan toimeen ilman USAID-kondomeja. Rahankäyttöä tutkinut Elon Muskin "nörttitiimi" on jo saanut tappouhkauksia.

Örebron kouluampumisessa ainakin 10 kuollutta – ampujalla ei rikostaustaa
Poliisi vahvisti tiistai-illan tiedotustilaisuudessaan, että kymmenkunta ihmistä on saanut surmansa kouluampumisessa Campus Risberskan koulussa Örebrossa. Kuolleita on löytynyt aikuisoppilaitoksen sisältä. Poliisi ei kommentoi, löytyikö kuolleita myös ulkoa.

Sanna Marinin rekrynnyt Tony Blair möhli maahanmuutolla Britannian sekaisin, vaatii nyt lisää digitaalista kyttäämistä ja kasvojentunnistuskameroita ratkaisuna vasemmiston itse luomaan kaaokseen
Ison-Britannian entinen pääministeri Tony Blair ehdottaa digitaalista henkilöllisyysjärjestelmää ja valvontateknologian laajentamista vastavetona oikeiston ja kansalaisten huolille lisääntyneestä turvattomuudesta ja hallitsemattomasta massamaahanmuutosta. Blairin mukaan tässä olisi konkreettinen ratkaisu ongelmiin, joista populistit puhuvat. Hän visioi, että tekoäly ja valvontateknologia voisivat myös tehostaa julkista sektoria. Entinen pääministeri korostaa, että yksityisyyden ja tehokkuuden välillä on tehtävä valinta ja uskoo kansalaisten olevan siihen valmiita. Kriitikot ovat puolestaan huomauttaneet, että valvontayhteiskuntaa ollaan nyt ajamassa ratkaisuksi vasemmiston itsensä aiheuttamiin ongelmiin.

Oikeusministeri Leena Meri: Huumeiden piikityshuoneet täysin älyvapaa idea – ”En haluaisi sellaista yhteiskuntaa, jossa huumausaineisiin suhtaudutaan välinpitämättömästi”
Oikeusministeri Leena Meri ei tue huumausaineaktivistien esityksiä, koska se olisi väärä signaali yhteiskunnalle.

Vasemmistoliitto ottaisi vastaan kaikki ihmiset, jotka vain pääsevät rajan yli Suomeen – Mäkelä: Vaarallista puhetta – ”Jos kaikki otettaisiin vastaan, se väki ei lopu koskaan”
Vasemmistoliitto ei tue rajaturvallisuuslain jatkamista, ja vasemmisto haluaa myös lisää työperäistä maahanmuuttoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä muistuttaa, että myös EU-komissio on nyt hyväksynyt sen, että turvapaikanhaun voi rajalla keskeyttää tietyssä tilanteessa.

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla
Useimmiten asiat alkavat mennä pieleen, kun perinteisen valtamedian sähköpostiin ilmestyy tiedote maahanmuuton vaikutuksia, etenkin taloudellisia vaikutuksia, käsittelevästä tutkimuksesta. Myös elinkeinoelämän lobbarit rakentavat omissa julkaisuissaan maahanmuuton vaikutuksista ruusuista kuvaa. Lähes aina pimentoon jää tavallisen veronmaksajan näkökulma, vaikka hän lopulta joutuu maahanmuuton kulujen maksajaksi.

Antikainen: Ilmastokeskustelu on kummelikamaa – nyt muka Suomen metsät tuottavat päästöjä
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Suomen metsiä päästölähteiksi väittävä Luonnonvarakeskus irrottautuu poliittisesta ohjauksesta ja laatii uudet laskelmat, jotka perustuvat rehellisyyteen ja todellisuuteen.
Uusimmat

Koskela: Venäläisten kiinteistökauppojen täyskielto etenee viimein

Simula: Metsäteollisuus on Suomen kivijalka
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää