Tagi: Auri Siika-aho

Perussuomalaiset Nuoret on tyrmistynyt Yle Kioskin vaalikoneen avulla levittämästä propagandasta sekä vaalikoneen räikeästä puolueellisuudesta. PS-nuoret vaativat joko koneen sulkemista tai muokkaamista puolueettomaksi. Suomen Uutiset kirjoitti eilen Yle Kioskin voimakkaasti johdattelevasta vaalikoneesta.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaiset Nuoret haluaa nuoret miehet mukaan synnytystalkoisiin. Talouselämän tekemän uutisen mukaan (6.4.2018) nuorten miesten syrjäytyneisyys ja alhainen syntyvyys menevät tilastollisesti käsi kädessä. Järjestö esittääkin, että nuorten miesten syrjäytyneisyyteen aletaan konkreettisesti puuttua julkilausumien sijaan.  Lue lisää >

Perussuomalaiset Nuoret on valinnut vuoden 2018 hallituksen syyskokouksessaan Porissa. Puheenjohtajana jatkaa Samuli Voutila. 1. varapuheenjohtajaksi valittiin Juha Karjalainen, 2. varapuheenjohtajaksi Jessica Vahtera ja 3. varapuheenjohtajaksi Liina Isto. Pääsihteeriksi valittiin Marika Sorja.  Lue lisää >