

Yleltä hämmästyttävä nyökkäys poliittiselle väkivallalle – ministeri oudoksuu
Elinkeinoministeri Wille Rydman kummeksuu Yleisradion uutista, joka vaikuttaa kannattavan poliittista väkivaltaa.
Yleisradio julkaisi keskiviikkona ”hyvin sanottu”-jutun, jonka sanavalinnat eivät ole tavanomaisia:
– ”Tulee myös viha kaikkia päättäjiä kohtaan ja viha kaikkia hyväosaisempia kohtaan.”
– ”Sadat köyhät saivat tarpeekseen hallituksen leikkauksista, ja osa haaveilee nyt jopa väkivallasta”
– ”Joillakin kyselyyn vastanneilla on itsetuhoisia ajatuksia, toisille viha antaa voimaa selviytyä talousvaikeuksien keskellä.”
– ”Pitääkö ottaa itsensä hengiltä?”
Yle kysyy lukijoiltaan: ”Onko sinusta ymmärrettävää, jos köyhien ihmisten tuntema viha purkautuu väkivaltana?” Lukijoilla oli mahdollisuus valita yksi kolmesta vastausvaihtoehdosta. Niistä kaksi loi vahvaa mielikuvaa poliittisen väkivallan hyväksymisestä:
Suomessa ei ole aivan tavanomaista, että kyselyt tai gallupit tarjoavat vastausvaihtoehdoiksi rikoksia.
Asiantuntija oudoksuu
Viestinnän asiantuntija Katleena Kortesuo kiinnitti huomiota Ylen uutisen poikkeukselliseen sävyyn:
– Väkivaltaa ei kuitenkaan tuomita, eikä haastateltavien kommentteja kyseenalaisteta lainkaan, Kortesuo kirjoitti.
– Ymmärrän hyvin ihmisen epätoivon, mutta tällaiset haaveet pitäisi silti kontekstoida eikä vain heittää niitä lukijalle, aivan kuin asia olisi OK. Julkaisisiko Yle vastaavia haaveita yhteiskunnan täydellisestä romahtamisesta, jos ne tulisivat äärioikeiston tai ääri-islamistien suusta? Olisivatko nekin julkaisukelpoisia tuosta noin vaan sinällään, vai osaisiko toimittaja kyseenalaistaa niitä. Kortesuo kysyy.
Tiedotusvälineillä suuri vastuu
Elinkeinoministeri Wille Rydman nosti asian esille. Hän muistutti myös sukuaan kohdanneesta tragediasta:
”Syksyllä mielenosoittajat Suomessa vaativat ministereiden päitä leikattavaksi. Eilen Ylen uutisessa kerrottiin päättäjiin kohdistuvista väkivaltahaaveista ymmärtävään sävyyn.
Slovakian pääministeriin kohdistunut murhayritys on järkyttävä tapaus. Toivottavasti hän selviää hengissä.
Samalla Slovakian tapaus on karmea esimerkki siitä, mihin väkivaltaa hyväksyvä, ymmärtävä tai siihen neutraalisti suhtautuva kirjoittelu voi johtaa.
Poliittinen väkivalta ei kuulu demokraattiseen yhteiskuntaan. Sille ei ole ainuttakaan hyväksyttävää syytä. Kaikkien on kyettävä se tuomitsemaan aivan yksiselitteisesti.
Erityisen iso vastuu on tiedotusvälineiden toiminnalla. Oma sukulaiseni ammuttiin kotiovelleen runsaat sata vuotta sitten. Murhaaja perusteli tekoaan sillä, mitä lehdissä oli henkirikoksen uhrista kirjoitettu. Jutut olivat olleet täyttä pötyä, mutta niitä ei koskaan oikaistu. Ei edes pahoiteltu.
Toivottavasti sellaista, mitä Slovakiassa eilen nähtiin, ei tarvitse enää ikinä nähdä Suomessa. Kehityssuunta on silti todella huono, ja sen kääntämiseksi olisi kaikkien syytä tehdä oma osansa.”
Syksyllä mielenosoittajat Suomessa vaativat ministereiden päitä leikattavaksi. Eilen Ylen uutisessa kerrottiin päättäjiin kohdistuvista väkivaltahaaveista ymmärtävään sävyyn.
Slovakian pääministeriin kohdistunut murhayritys on järkyttävä tapaus. Toivottavasti hän selviää…
— Wille Rydman (@willerydman) May 16, 2024
Ylen väkivaltauutisesta kirjoitti ensimmäisenä Verkkouutiset.
Ylellä aiemminkin outoa suhtautumista väkivaltaan
Suomen Uutiset kirjoitti taannoin perussuomalainsta kansanedustaja Sebastian Tynkkyseen kohdistuneesta hyökkäyksestä. Kaksi elokapina-aktivistia kävi Tynkkysen päälle.
Siinä kun muut suomalaiset tiedotusvälineet uutisoivat päällekarkauksen asiaankuuluvalla vakavuudella, Yle kuittasi hyökkäyksen parilla sähkeuutisen rivillä.
Yhtiön vakiokasvo, Ylellä puheohjelmaa pitävä suomen kielen dosentti Vesa Heikkinen päätti viskata tapahtumat päälaelleen. Hän ensinnäkin kiisti tapahtumat ylipäätään. Tämä on erikoista, koska tilanne ja sitä seurannut pidätys tallentuivat videolle. Heikkinen syytti lisäksi Tynkkystä itseään häiriköinnistä.
Heikkinen tunnetaan vimmattuna perussuomalaisten kriitikkona.
Vesa Heikkisen taannoisissa kommentteissa on ikävän paljon samaa kaikua kuin Ylen tuoreessa ”hyvin sanottu”-väkivaltauutisessa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Vesa Heikkinen Yleisradio Poliittinen väkivalta Wille Rydman Journalismi Sebastian Tynkkynen Väkivalta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Analyysi: Ylen hallitukseen kuuluu Matti Apusen lisäksi Mikko Alatalo, ja heidän molempien pitäisi valvoa tiukasti Ylen johtoa – mutta käykin juuri päinvastoin

Punavihreän Ylen päätoimittaja ei löydä Ylestä punavihreää kuplaa – ei vakuuta somea: ”Kalakaan ei näe akvaarion ulkopuolelle ja luulee, että puheet vedettömästä maailmasta ovat ääriainesten juttuja”

Väitti oppositio mitä tahansa – tosiasiassa maanantaina äänestetään Orpon hallituksen jatkosta

Elokapinan perustaja Roger Hallam tuomittiin vuosiksi vankeuteen moottoritien tukkimisesta
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Oikeusministeri Meri: Islannin malli Suomeen – perussuomalaisten on oltava seuraavassa hallituksessa viemässä asia maaliin
Oikeusministeri Leena Meri haluaa Suomeen kesällä Islannissa käyttöön otetun mallin, jossa karkotettava ulkomaalainen vanki voisi päästä ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan kolmanneksen rangaistuksestaan ja poistuisi sen jälkeen maasta. Hänelle määrättäisiin maahantulokielto, joka voisi koskea koko Schengen-aluetta
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää















