
Afrikkalainen mafia etsii jalansijaa Pohjoismaista
Black Axe, eräs Afrikan pahamaineisimmista rikollisjärjestöistä on läsnä jo Göteborgissa, Göteborgs-Posten kertoo. Useita järjestön mahdollisia jäseniä istuu parhaillaan vankilassa epäiltynä suurisuuntaisesta heroiinin ja kokaiinin salakuljetuksesta. Alun perin veljeskunta rantautui Sisiliaan ja on haastanut siellä perinteisen mafiaorganisaatio Cosa Nostran.
Göteborgin tullin kaikkien aikojen suurimmassa salakuljetusjutussa istuu pidätettynä kaikkiaan 17 henkilöä. Pidätettyinä on väkeä lähinnä Nigeriasta, mutta myös Gambiasta, Sierra Leonesta, Hollannista ja Liettuasta, kertoo Expressen. Huumeet oli pakattu kapseleihin, jotka salakuljettajat nielivät sisuksiinsa. Ruotsiin huumeet ovat sitten saapuneet kuriirien mahoissa pääosin lautoilla, osin myös Kööpenhaminan ja Malmön yhdistävän Juutinrauman sillan kautta.
Rikollisjärjestöt laajentuvat Pohjoismaihin
Monet nyt pidätetyistä asuvat Göteborgissa. Viranomaisten mukaan on mahdollista, että uusi, erittäin väkivaltainen rikollisjärjestö yrittää asettautua Ruotsiin pysyvästi. Black Axe on hierarkinen ja sotilaallisesti johdettu organisaatio, joka toimii kuin mikä tahansa yritys, mutta järjestäytyneen rikollisuuden maailmassa.
Tultuaan Välimeren yli Sisiliaan Black Axen jäsenet haastoivat ensi töikseen paikallisen mafiaorganisaatio Cosa Nostran. Nykyään rikollisjärjestöt toimivat poliisin mukaan yhä enemmän yhteistyössä. Göteborgissa esillä olevassa oikeusjutussa näkyy erityisen selvästi se, että Black Axen rikollinen toiminta on jo Euroopan laajuista.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Huumekauppa siirtyy kirjastoihin Ruotsissa

Lapsimurhan tilannut huumekauppias Malmössa: ”Hyödylliset idiootit tekevät likaisen työn”
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti
Aidosti riippumattomat ja itsenäiset media-alan tekijät pitävät ongelmallisena nykyistä Yle-veromallia, jonka turvin Yleisradio syö tilaa mediakentältä. Kansanedustaja Teemu Keskisarjan esitys Yle-veron uudelleenkohdistamisesta toisi mukaan kilpailua mediakentälle, sekä palauttaisi osittaisen protestoinnin mahdollisuuden kansalle.

Jengipomon pidätys Turkissa enteilee huumemarkkinoiden uusjakoa Pohjolassa – valtatyhjiö täytetään tavalla tai toisella
Rikollispomon pidätys Turkissa johtaa valtatyhjiöön Pohjoismaiden ja ennen kaikkea Ruotsin huumekaupassa. Myös kilpailevan jengin johtaja on maanpaossa, joten järjestäytyneen rikollisuuden mannerlaatat ovat liikkeessä. Tyhjiöillä on tapana täyttyä, tavalla tai toisella.

Euroopan parlamentti äänesti Bulgarian liittymisestä euroon – Tynkkynen ainoa suomalaismeppi, joka äänesti vastaan
Euroopan parlamentissa äänestettiin tiistaina Bulgarian hyväksymisestä euroalueen jäseneksi. Mepit antoivat maan eurojäsenyydelle tukensa äänin 531‒69. Tyhjää äänestäneitä oli 79. Paikalla olleista suomalaisista mepeistä ainoa, joka vastusti Bulgarian eurojäsenyyttä, oli perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää