

LEHTIKUVA7KUVITUSKUVA
Huumekauppa siirtyy kirjastoihin Ruotsissa
Kas kun kukaan ei ole keksinyt tuota aikaisemmin: kirjastojen hiljaiset nurkat ja hyllyjenvälit ovat kuin luotu hämäräpuuhiin. Rikolliset ovat Ruotsissa löytäneet siistit sisätilat ja huumekauppa on puhjennut kukoistukseen kulttuurilaitoksissa. Siinä sivussa kirjastovirkailijat voivat tosin saada kuonoonsa ja sivulliset puukosta tai neulasta.
SVT kertoo työolojen tutkimuksesta, jossa ammattiliiton kyselyyn vastasi 1 618 kirjastojen työntekijää.
Kulttuuri- ja viestintäalojen ammattiliitto DIK halusi selvittää kirjastojen nykytilannetta ja lähetti kyselyn 4 761 jäsenelleen, joilla on kirjastokoulutus. Vastausprosentti oli 34, joten tuloksista ei voi tehdä tieteellisiä johtopäätöksiä. Ammattiliiton mukaan kyseessä on kuitenkin jo kolmas perättäinen tutkimus, joka osoittaa kehityksen menevän aivan väärän suuntaan.
Häirintää ja väkivaltaa
Työolosuhteet kirjastoissa ovat huonontuneet merkittävästi ja nopeasti, edellinen vastaava tutkimus tehtiin vuonna 2017. Häirintä ja väkivalta ovat lisääntyneet ja puolessa kirjastoista käydään tutkimukseen vastanneiden mukaan jopa avointa huumekauppaa. Tilanne on pahin lähiöissä ja pikkukaupungeissa.
– Kirjaston työntekijät eivät ole koulutettuja nykymenoon, vaan lukemisen edistämiseen ja informaation hakuun, sanoo ammattiliiton edustaja.
– Emme ole tottuneet käsittelemään juopuneita, henkisesti sairaita tai yhteiskunnasta pahasti syrjäytyneitä asiakkaita.
Asiakkaat haluavat erityiskohtelua
Dramaattisinta on väkivallan lisääntyminen kirjastoissa. Kyse ei ole kirjojen heittelystä vaan siitä, että häiriköt käyvät suoraan henkilökunnan ja asiakkaiden kimppuun. Yli puolet tutkimukseen vastanneista raportoi jopa päivittäisestä väkivallasta työpaikallaan.
– Monet asiakkaistamme haluavat erikoiskohtelua; ilmaisen vessan, ikuisen laina-ajan tai sakot anteeksi. Jos näin ei tapahdu, tullaan silmille, ilmenee raportista.
Meno ruotsalaisissa kirjastoissa tuntuu muutenkin olevan melkoista. Oma lukunsa on seksuaalinen ahdistelu, jota on kokenut joka kuudes työntekijä. Lääppimisen ja törkeiden puheiden lisäksi asiakkaat surfaavat näyttävästi pornosivuilla ja tyydyttävät itseään avoimesti kirjastojen tiloissa.
Joka viides kirjastotyöntekijä on kuluneen kahden vuoden aikana harkinnut irtisanoutuvansa tai vaihtavansa työpaikkaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Afrikkalainen mafia etsii jalansijaa Pohjoismaista

Olisiko poliitikkojen jo aika puhua selkokieltä jengiväkivallan syistä?

Helsingin perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja Mika Raatikainen: Helsingin verovaroja ei pidä käyttää huumehuoneiden perustamiseen

Haavisto ja Andersson luopuisivat huumeiden käytön rangaistavuudesta – Halla-aho eri linjoilla: Huumeet aiheuttavat selkeitä ongelmia ja lisäävät rikollisuutta

Kunta kielsi lemmikkikoirat ruotsalaisessa vanhainkodissa – tilalle robottikissoja

Ammuskeluissa haavoittuneiden määrä tuplaantunut – puukotusten uhrien määrä ennallaan Ruotsissa

Kiusaaminen jatkunut vuosia: Lapset kivittivät eläkeläisiä Ruotsissa

Tor-verkon palvelin takavarikoitiin – 6 000 suomalaista sai anonymiteetin sijasta syytteen
Viikon suosituimmat

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Vaalikatastrofi järisyttää jo koko Ruotsia: Jengirikollisten lähipiiri vaalitoimitsijoina Tukholmassa – ääniä ostettu Luulajassa ja Piitimessä
Ruotsin valtiopäivävaaleihin liittyvät epäselvyydet uhkaavat haudata alleen koko valtakunnallisen vaalituloksen. Epäiltyjä väärinkäytöksiä tulee kaiken aikaa lisää ja usko pohjoismaiseen demokratiaankin horjuu. Pian on johtopäätösten aika.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Ceutan kunnossapitotyöntekijät syyttävät laittomasti maahan tunkeutuneita: ”He tappavat eläimiä huvikseen”
Ceutaan laittomasti tunkeutuneet ja sinne jääneet nuoret miehet ovat syyllistyneet pahoinpitelyihin, ryöstöihin ja raiskauksiin, mutta mitkään laittomuudet eivät näköjään tulijoille riitä. Nyt rikosten kohteena ovat viattomat eläimet.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













