

LEHTIKUVA
Äiti ja isäpuoli kiduttivat toistuvasti 4-vuotiasta pikkutyttöä, syyttäjä vaatii ehdollista – Koponen: Missä ovat kunnon rangaistukset?
Äiti ja isäpuoli kiduttivat poikkeuksellisen törkeästi 4-vuotiasta pikkutyttöä. Lapsen päätä painettiin veden alle, häntä pisteltiin teräaseella, poltettiin tulikuumalla esineellä, tytön suuhun sekä sukuelinten alueelle laitettiin polttavaa tunnetta aiheuttavaa chilijauhetta ja hänen sääriluunsa väännettiin poikki. Kansanedustaja Ari Koponen vaatii kovempia rangaistuksia törkeistä pahoinpitelyistä.
Jutun oikeuskäsittely alkoi käräjäoikeudessa lokakuussa. Kansanedustaja Ari Koponen penäsi tapauksen tultua julki keskustelua tuomioiden koventamisesta, sillä syyttäjä vaatii kummallekin ainoastaan ehdollista vankeusrangaistusta.
– Kyseessä on täysin puolustuskyvyttömän lapsen toistuva kidutus, ja tyttöä pahoinpidelleet vanhemmat pysyvät vankeuden sijaan vapaudessa. Missä ovat kunnon rangaistukset? Koponen ihmetteli.
Vähimmäisrangaistusta korotettava
Törkeistä pahoinpitelyistä annetaan Suomessa hyvin lieviä tuomioita, vaikka rangaistusasteikko on 1-10 vuotta vankeutta. Keskimääräinen tuomio on kaksi vuotta vankeutta, ja lähes puolessa tapauksista tekijä selviää ehdollisella – kuten tässäkin tapauksessa. Koponen on jättänyt eilen lakialoitteen, jossa hän ehdottaa törkeän pahoinpitelyn vähimmäisrangaistuksen korottamista.
– Lakialoitteeni tarkoituksena on varmistaa törkeästä pahoinpitelystä tuomittavien vankeusrangaistusten ehdottomuus, sillä pääsäännön mukaan alle kahden vuoden vankeusrangaistukset tuomitaan ehdollisina ja vähintään kahden vuoden vankeusrangaistukset ehdottomina, kertoo Koponen.
Ei mahdu oikeustajuun
Myös rikosoikeuden professorit ja oikeusoppineet ovat julkisuudessa toivoneet ankarampia rangaistuksia. Kuitenkin vain lainsäätäjät voivat vaikuttaa rangaistuskäytäntöön, ja tämä tapahtuisi minimirangaistusta nostamalla.
– Tässä maassa joutuu linnaan veropetoksesta, mutta lasta saa kyllä kiduttaa raa’asti ilman kunnon rangaistusta. Tämä ei mahdu minun eikä monien muidenkaan oikeustajuun. Tällaiset tapahtumat jättävät uhriin elinikäiset jäljet, päättää Koponen.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- vähimmäisrangaistukset minimirangaistukset kidutus kovennetut rangaistukset vankeusrangaistus törkeä pahoinpitely Ari Koponen ehdollinen vankeusrangaistus lakialoite
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kansanedustaja Tynkkystä iskettiin naamaan Lahden yössä – tekee rikosilmoituksen: ”En suostu olemaan nyrkkisäkki”

Yleisradio hyökkää rajusti pelastusalan kimppuun ja tuomitsee koko alan seksuaalisesta häirinnästä – mutta vaatii samalla vaikenemista turvapaikanhakijoiden tekemistä törkeistä seksuaalirikoksista

Packalén vaatii katujengirikoksiin keskittyvän poliisin erikoisyksikön perustamista: Maahanmuuttajajengit muuttuvat yhä vaarallisemmiksi

Helsinki kärsii haittamaahanmuuton seurauksista, katuväkivalta ja huumekauppa kasvussa – Purra: ”Perussuomalaisia lukuun ottamatta poliittinen kenttä on sokeuden vallassa”

Naisiin kohdistuva fyysinen väkivalta on yksi Suomen häpeäpilkuista – “Suomessa toisen voi pahoinpidellä julmasti henkihieveriin ilman, että tekijä joutuu teostaan vankilaan”

Oikeusministeri ei kannata vankeusrangaistusta törkeästä pahoinpitelystä – Koponen: “Suomessa toisen voi siis pahoinpidellä julmasti henkihieveriin ilman, että tekijä joutuu teostaan vankilaan”
Viikon suosituimmat

Riihimäen vankilan paistinpannukohu on vain pieni osa ongelmaa – Purra: Kohta eduskunnassa halutaan muslimiystävällistä lainsäädäntöä – ”Kyse on islamisaatiosta”
Perussuomalaiset ovat varoittaneet väestöpohjan muuttumisen vaikutuksista jo vuosia.

Useita kuollut ja loukkaantunut kouluampumisessa Ruotsin Örebrossa

Yritys rajoittaa maahanmuuttoa ajautui Saksassa historialliseen kaaokseen – Antifa miehitti kristillisdemokraattien toimiston, demarit varoittavat oikeistoa “helvetin porttien avaamisesta”
Saksan kristillisdemokraattien CDU:n ja CSU:n yritys rajoittaa hallitsematonta siirtolaisuutta ja raiteiltaan syöksynyttä turvapaikkapolitiikkaa onnistui vain puoliksi. Radikaaleja linjauksia sisältävä päätöslauselma meni läpi, mutta itse lakiesitys kaatui punavihreä rajuun vastarintaan ja omien rivien pettämiseen. Demarit varoittivat oikeistoa helvetin porttien avaamisesta. Entinen CDU-liittokansleri Angela Merkel puuttui peliin antamalla tukensa punavihreille. Täyden kannatuksen kristillisdemokraatit saivat vain vihaamaltaan AfD-puolueelta.

Örebron kouluampumisessa ainakin 10 kuollutta – ampujalla ei rikostaustaa
Poliisi vahvisti tiistai-illan tiedotustilaisuudessaan, että kymmenkunta ihmistä on saanut surmansa kouluampumisessa Campus Risberskan koulussa Örebrossa. Kuolleita on löytynyt aikuisoppilaitoksen sisältä. Poliisi ei kommentoi, löytyikö kuolleita myös ulkoa.

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan
Demokraattien luoman USAID-sotkun selvittäminen on vasta alkanut. Jo nyt on paljastunut, että veronmaksajien rahoja on hätäavun sijasta käytetty LGBTQ- ja DEI-ideologioiden levittämiseen. Rahaa on käytetty myös median lahjomiseen eri puolilla maailmaa. Jatkossa Afganistanin talebanit joutuvat tulemaan toimeen ilman USAID-kondomeja. Rahankäyttöä tutkinut Elon Muskin "nörttitiimi" on jo saanut tappouhkauksia.

Sanna Marinin rekrynnyt Tony Blair möhli maahanmuutolla Britannian sekaisin, vaatii nyt lisää digitaalista kyttäämistä ja kasvojentunnistuskameroita ratkaisuna vasemmiston itse luomaan kaaokseen
Ison-Britannian entinen pääministeri Tony Blair ehdottaa digitaalista henkilöllisyysjärjestelmää ja valvontateknologian laajentamista vastavetona oikeiston ja kansalaisten huolille lisääntyneestä turvattomuudesta ja hallitsemattomasta massamaahanmuutosta. Blairin mukaan tässä olisi konkreettinen ratkaisu ongelmiin, joista populistit puhuvat. Hän visioi, että tekoäly ja valvontateknologia voisivat myös tehostaa julkista sektoria. Entinen pääministeri korostaa, että yksityisyyden ja tehokkuuden välillä on tehtävä valinta ja uskoo kansalaisten olevan siihen valmiita. Kriitikot ovat puolestaan huomauttaneet, että valvontayhteiskuntaa ollaan nyt ajamassa ratkaisuksi vasemmiston itsensä aiheuttamiin ongelmiin.

Oikeusministeri Leena Meri: Huumeiden piikityshuoneet täysin älyvapaa idea – ”En haluaisi sellaista yhteiskuntaa, jossa huumausaineisiin suhtaudutaan välinpitämättömästi”
Oikeusministeri Leena Meri ei tue huumausaineaktivistien esityksiä, koska se olisi väärä signaali yhteiskunnalle.

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla
Useimmiten asiat alkavat mennä pieleen, kun perinteisen valtamedian sähköpostiin ilmestyy tiedote maahanmuuton vaikutuksia, etenkin taloudellisia vaikutuksia, käsittelevästä tutkimuksesta. Myös elinkeinoelämän lobbarit rakentavat omissa julkaisuissaan maahanmuuton vaikutuksista ruusuista kuvaa. Lähes aina pimentoon jää tavallisen veronmaksajan näkökulma, vaikka hän lopulta joutuu maahanmuuton kulujen maksajaksi.

Vasemmistoliitto ottaisi vastaan kaikki ihmiset, jotka vain pääsevät rajan yli Suomeen – Mäkelä: Vaarallista puhetta – ”Jos kaikki otettaisiin vastaan, se väki ei lopu koskaan”
Vasemmistoliitto ei tue rajaturvallisuuslain jatkamista, ja vasemmisto haluaa myös lisää työperäistä maahanmuuttoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä muistuttaa, että myös EU-komissio on nyt hyväksynyt sen, että turvapaikanhaun voi rajalla keskeyttää tietyssä tilanteessa.

Antikainen: Ilmastokeskustelu on kummelikamaa – nyt muka Suomen metsät tuottavat päästöjä
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Suomen metsiä päästölähteiksi väittävä Luonnonvarakeskus irrottautuu poliittisesta ohjauksesta ja laatii uudet laskelmat, jotka perustuvat rehellisyyteen ja todellisuuteen.
Uusimmat

Koskela: Venäläisten kiinteistökauppojen täyskielto etenee viimein

Simula: Metsäteollisuus on Suomen kivijalka
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää