

MATTI MATIKAINEN
Helsinki kärsii haittamaahanmuuton seurauksista, katuväkivalta ja huumekauppa kasvussa – Purra: ”Perussuomalaisia lukuun ottamatta poliittinen kenttä on sokeuden vallassa”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra nosti Tuumaustunnilla esille haittamaahanmuuton ikävän seurauksen, eli sisäisen turvallisuuden voimakkaan heikkenemisen. Maahanmuuton lieveilmiönä pitkälti ulkomaalaistaustaisista nuorista koostuvat katujengit toimivat yhä laajemmin ja voimakkaammin Suomessa.
Riikka Purra muistuttaa, että tämän vuoden ensimmäisten kuuden kuukauden aikana Helsingin poliisin tietoon tulleet, erityisesti alle 15-vuotiaiden tekemät pahoinpitelyt lähes kaksinkertaistuivat edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan nähden.
– Pääkaupunkiseudulle on muodostunut esimerkiksi joidenkin rap-artistien ympärille koostuvia nuorten miesten porukoita, jotka ihannoivat väkivaltaista kulttuuria. Katujengien toimintarepertuaariin kuuluvat huumeiden myynti, aseet, monenlainen väkivalta ja myös osallistuminen järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Kyse ei ole syrjäytymisestä vaan valinnasta siirtyä sinne, missä rahaa ja valtaa on helpoiten saatavilla.
Purra puhuu Tuumaustunnilla (juttu jatkuu videoikkunan alla):
Puheenjohtaja Riikka Purra varoittaa katugangstereista. Nuorilta viedään puhelimia ja lompakoita. Merkkivaatteita ryöstetään suoraan päältä. Olemme Ruotsin tiellä. pic.twitter.com/toa2g5npFO
— Perussuomalaiset (@persut) November 22, 2021
Nuorilta viedään puhelimia ja lompakoita
Pääkaupunkiseudulla etenkin nuorilta viedään puhelimia ja lompakoita. Jopa merkkivaatteita ryöstetään suoraan päältä. Sosiaalisen median videoissa kuvataan, minkä koulujen oppilailla on parhaat ja kalleimmat vehkeet.
– Olemme valitettavasti täysin ja täsmällisesti Ruotsin tiellä, ja Ruotsin nykyinen hetki on edessämme. Hallitus puhuu syrjäytymisestä ja rasismista ja haluaa, että meistä tulisi suvaitsevaisempia.
– Sisäministeri, se edellinen, ehdotti lopulta ongelman tunnustettuaan lääkkeeksi aselakien kiristämistä. Aselainsäädännöllä ja jengirikollisuudella ei kuitenkaan ole juuri yhteyttä, sillä laillisten aseiden käyttö kotien ulkopuolisissa, siis juuri jengiväkivaltarikoksissa, on hyvin pientä. Aselakeja kiristämällä ei vaikuteta ulkomaalaistaustaisiin jengeihin, järjestäytyneeseen rikollisuuteen eikä edes huvikseen ihmisiä pelotteleviin porukoihin, vaan korkeintaan haitataan laillisia toimia, kuten metsästämistä ja aseharrastamista, Purra sanoo.
Miksi tosiasiat eivät enää kiinnosta?
Purra huomauttaa että katujengit, kuten moni muukin rikollisuus nykyään, ovat pitkälti maahanmuuton seurauksia. Niin kauan kuin tätä ei hyväksytä ja olla valmiita korjaamaan tilannetta, tilanne pahenee.
– On karmeaa, että omat nuoremme joutuvat elämään tällaisessa todellisuudessa, jossa he oppivat pelkäämään ja varomaan. Samaan aikaan toisesta tuutista kerrotaan, että ei saa olla ennakkoluuloinen.
– Minkälaisessa maahanmuuttopolitiikassa hallitus sen sijaan kiirehtii? Erilaisissa niin sanotun työperäisen maahanmuuton edistämisissä. Tilanne on sama kuin ennenkin: puhutaan osaajista, huippuosaajista, startupeista ja heidän pikakaistoistaan; mutta maahan saapuu pääasiassa aivan muita.
Purra katsoo, että perussuomalaisia lukuun ottamatta koko poliittinen kenttä on tämän sokeuden vallassa.
– Heitä eivät juuri kiinnosta tosiasiat, tilastot, oleskelulupien käsittelyajat, saapuneiden hyvin alhainen koulutus ja tulotaso, sosiaaliturvariippuvuus, veronmaksajan kustannukset, heitä ei kiinnosta se, miten kansallisin toimin asiaan voitaisiin puuttua – ainoastaan maahanmuutto, maahanmuutto, maahanmuutto. Startup-yrittäjät eivät ole oikeita startup-yrittäjiä, matalapalkka-aloille saapuvat eivät pysy kyseisissä töissä, vaan karkaavat kotouttamiskursseille esimerkiksi maataloudessa, Suomeen ei tulla juuri lainkaan länsimaista ja niin edelleen.
Espookaan ei jää plussalle maahanmuutossa
Purra toteaa, että edes Espoo ei jää plussalle maahanmuuttonsa kanssa, vaikka se mitä ilmeisimmin on maan laadukkainta.
– Perussuomalaiset tuo näitä asioita koko ajan esille, mutta huudamme tuuleen. Jatkamme huutamista. Hallituksen epäsovusta ja vaalien lähestymisen johdosta arviot ja analyysit tulevien hallitusten kokoonpanoista ovat jälleen kiihtyneet. Itse olen sinnikkäästi sanonut, että tällaisten asioiden syvällisempi kommentointi tässä vaiheessa ei ole mielekästä.
– Viime viikolla samana päivänä yhdessä pääkirjoituksessa kuvattiin, kuinka perussuomalaisten poliittinen ekosysteemi on kaventumassa, koska kokoomus ja muut puolueet ovat tulleet sen linjoille maahanmuuttopolitiikassa, ja toisessa analyysissa kuvattiin seuraavan hallituksen todennäköisintä sinipunapohjaa. Tässä jälkimmäisessä arviossa ei puhuttu perussuomalaisista mitään, vaikka tämänhetkinenkin kannatuksemme on korkeammalla kuin viime eduskuntavaalien tulos.
Maahanmuuttokriittisyys kasvaa
Purra korostaa, että perussuomalaiset ei aja maahanmuuttopolitiikan kiristyksiä taatakseen itselleen poliittista elintilaa ja tulevaisuutta, vaan korjatakseen tämän maan karmeita ja kestämättömiä virheitä maahanmuuttopolitiikassa.
– Me emme suhtaudu muiden puolueiden järkeviin maahanmuuttolinjauksiin ja silmien aukeamiseen suinkaan kielteisesti, vaan kannustamme siihen. Naapurimaitamme – ja yleensäkin länsimaita tarkaten – ei voi keneltäkään jäädä huomaamatta, että lähes kaikkialla lähes kaikki puolueet ovat alkaneet suhtautua näihin kysymyksiin ainakin jonkin verran kriittisemmin, laitimmaista vihervasemmistoa lukuun ottamatta. On selvää, että kehitys tavoittaa joskus myös Suomen, mutta toki pelkään, että liian myöhään. Varsinkin matalapalkkamaahanmuuttoa haikaillaan vielä kaikkialla muualla paitsi perussuomalaisissa. Tämäkin tulee muuttumaan, kuten se on muuttunut muuallakin.
– Pelkkä poliittisten pisteiden eli äänien keräily koventuvilla maahanmuuttokannoilla ei kuitenkaan ole uskottavaa. Tiedämme, että äänestäjät ja kansalaiset kaikkien puolueiden kannattajissa – paitsi meidän – suhtautuvat maahanmuuttoon kriittisemmin kuin puolueet itse. Puolueiden itsensä kannalta siis vaikuttaisi järkevältä siirtyä tähän suuntaan. Vielä näin ei ole muutamia yksittäisiä signaaleja lukuun ottamatta käynyt.
PS edellyttää lainsäädäntömuutoksia hallituksessa
Purra toteaakin, että mikäli kriittisyys kasvaa vain puheiden tasolla, se on käytännössä hyödytöntä.
– Jos mietitään seuraavaa hallituskautta ja esimerkiksi sitä viittaamani uutisanalyysin todennäköisimpänä pitämää sinipunavaihtoehtoa, on päivänselvää, että sellainen hallitus ei tulisi tekemään minkäänlaisia maahanmuuttopoliittisia kiristyksiä.
Perussuomalaiset ei ole etukäteen sulkenut pois mitään puolueita mahdollisesta hallitusyhteistyöstä tulevaisuudessa.
Purra korostaa silti, että perussuomalaiset edellyttää hallitukseen mukaan vain sellaisia puolueita, joiden kanssa on mahdollista edistää perussuomalaisille tärkeitä tavoitteita.
– Olemme todenneet, että lähdemme vain sellaiseen hallitukseen, joka muun muassa on valmis tekemään merkittäviä maallemme haitallisen maahanmuuton kiristyksiä. Puheista viis, me haluamme lainsäädäntömuutoksia.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ryöstely huippuosaajat pahoinpitelyt hallitusyhteistyö vihervasemmisto haittamaahanmuutto Jengirikollisuus Riikka Purra Espoo Turvallisuus Ruotsi Väkivalta perussuomalaiset hallitus Helsinki
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Suomessa toimivia rikollisryhmiä yhdistävät Lähi-idän kieli ja kulttuuri – Koponen: ”Keskustan mielestä haitallisesta maahanmuutosta puhuminen tuntuu olevan leikinlaskun paikka”

Halla-aho: Normaali valtio pyrkii suojelemaan itseään ja kansalaisiaan huonolta maahanmuutolta, ei mahdollistamaan ja lisäämään sitä

Immonen: Maahanmuutto ei ole rikkaus ja voimavara vaan valtava taloudellinen rasite – ”Suomella käsillä viimeiset hetket kääntää suunta”

Yksikään kansainvälinen sopimus ei velvoita Suomea avaamaan rajojaan laittomille maahantulijoille – hallitus valikoi sopimuksista vain ne kohdat, jotka sopivat sen omaan agendaan

Vihreät vyöryttää todellisuudesta irrallaan olevia maahanmuuttounelmiaan: ”Valtava työvoimapula, tarvitsemme lisää” – Purralta tyly kuitti: ”Suomelle haitallista ja kustannuksia aiheuttavaa”

Perussuomalaisilta välikysymys hallituksen maahanmuuttopolitiikasta: On säädettävä hätätilapykälä, jonka nojalla turvapaikkahakemuksia ei vastaanoteta poikkeustilanteessa

Maahanmuuttajataustainen rikollisuus on tabu, joka ei katoa silmät sulkemalla

Jengirikollisten uusi kultakaivos: Rahat pois vanhuksilta ja sairailta

Saksassa raaka kebabsota klaanien välillä – alekebab johti veritekoihin
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti
Aidosti riippumattomat ja itsenäiset media-alan tekijät pitävät ongelmallisena nykyistä Yle-veromallia, jonka turvin Yleisradio syö tilaa mediakentältä. Kansanedustaja Teemu Keskisarjan esitys Yle-veron uudelleenkohdistamisesta toisi mukaan kilpailua mediakentälle, sekä palauttaisi osittaisen protestoinnin mahdollisuuden kansalle.

Jengipomon pidätys Turkissa enteilee huumemarkkinoiden uusjakoa Pohjolassa – valtatyhjiö täytetään tavalla tai toisella
Rikollispomon pidätys Turkissa johtaa valtatyhjiöön Pohjoismaiden ja ennen kaikkea Ruotsin huumekaupassa. Myös kilpailevan jengin johtaja on maanpaossa, joten järjestäytyneen rikollisuuden mannerlaatat ovat liikkeessä. Tyhjiöillä on tapana täyttyä, tavalla tai toisella.

Euroopan parlamentti äänesti Bulgarian liittymisestä euroon – Tynkkynen ainoa suomalaismeppi, joka äänesti vastaan
Euroopan parlamentissa äänestettiin tiistaina Bulgarian hyväksymisestä euroalueen jäseneksi. Mepit antoivat maan eurojäsenyydelle tukensa äänin 531‒69. Tyhjää äänestäneitä oli 79. Paikalla olleista suomalaisista mepeistä ainoa, joka vastusti Bulgarian eurojäsenyyttä, oli perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää