

LEHTIKUVA
Antikainen: Hallituksen on laskettava turpeen verotusta
Päästöoikeuksien hinnannousu ja turpeen verotuksen korotus ovat vähentäneet energiaturpeen kysyntää ennakoitua nopeammin. Hallitus onkin nyt uuden ongelman edessä, sillä kotimainen turve on paitsi tärkeä polttoaine monissa lämpölaitoksissa myös oleellinen osa Suomen huoltovarmuutta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii hallitusta alentamaan turpeen verotusta roimasti.
– Hallitus on ilmeisesti valmis vaarantamaan Suomen huoltovarmuuden globaalissa mittakaavassa mitättömän päästövähennyksen vuoksi. Kuten koronaepidemia on monessa asiassa osoittanut, tarvitsemme kotimaisia varmuusvarastoja. Turve on Suomelle elintärkeä resurssi. Hallitus ampui itseään jalkaan liian optimistisilla päästötavoitteilla jälleen kerran, perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen toteaa.
Turpeen alasajo vaarantaa myös kotimaisen ruuantuotannon
Turve ei ole pelkästään hyvä lämmityspolttoaine, vaan sillä on myös tärkeä rooli suomalaisessa maataloustuotannossa. Etenkin kasvuturpeen käyttö on ollut nousussa. Turvetta käytetään myös muun muassa tuotantoeläinten kuivikkeena.
– Turvetuotannon alasajo ei iske pelkästään kaukolämpöyhtiöihin ja niiden asiakkaisiin, vaan vaarassa on myös kotimainen ruuantuotanto. Kasvu- ja kuiviketurvetta tarvitaan maataloudessa, eikä niille ole saatavilla taloudellisesti kestäviä vaihtoehtoja. Kotimaisen turpeen hinnannousu ja ulkomaisen turpeen tuonti vaikuttavat väistämättä myös kotimaisen ruuan hintaan ja ruuantuotannon huoltovarmuuteen, Antikainen huomauttaa.
Hallituksen on korjattava tekemänsä virheet
Tänään puoliväliriiheen kokoontuvalle hallitukselle kysymys on vaikea hallituspuolueiden ristiriitaisten näkemysten vuoksi. Turvetuotanto on merkittävä elinkeino etenkin keskustan kannatusalueilla.
– Hallituksen on syytä korjata tekemänsä virheet puoliväliriihessä ja alentaa turpeen verotusta roimasti. Emme voi jättäytyä pelkästään ulkomaisen tuonnin varaan. Turve on elintärkeää Suomen omavaraisuudelle, huoltovarmuudelle ja kotimaiselle maataloudelle. Turpeen verotus tulee palauttaa sille tasolle, mikä se oli ennen vuoden 2019 kehysriihen päätöksiä, Antikainen vaatii.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- päästöoikeudet turpeen verotus turpeen alasajo omavaraisuus varmuusvarastot koronaepidemia päästövähennykset ruuantuotanto Sanna Antikainen Huoltovarmuus Kehysriihi Maatalous
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ympäristövaliokunnan perussuomalaiset: Komission suunnitelmat uhkaavat taas suomalaista maataloutta

Reijonen: Kuivike- ja kasvuturpeen kilpailukyky turvattava

Turve on tunnustettava uusiutuvaksi, vaatii kansanedustaja Juha Mäenpää

Perussuomalaiset kyselytunnilla turpeenkäytön alasajosta: ”Edes keskustalla ei ole kanttia nousta vihreitä vastaan”

Reijonen: Miten turvataan maastopalojen sammuttamiseen tarvittavan kaluston riittävyys, kun turvetuotanto ajetaan alas?

Tynkkyseltä kirjallinen kysymys turvealan kriisistä: ”Missä viipyvät hallituksen lupaamat turvealan tukieurot?”

EU uhkaa omaa ja Suomen ruoantuotantoa – Huhtasaari ja Hakkarainen: ”Ilmastohulluuden nimissä tehtävä tuhotyö jatkuu”
Viikon suosituimmat

Emeritusprofessori Vesa Kanniainen: ”Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen väitteet maahanmuuton hyödyistä harhaanjohtavia”
Maahanmuutto rasittaa julkista taloutta, vaikka maahanmuuton hyödyt olisi huomioitu laskelmissa, toteaa kansantaloustieteen emeritusprofessori Vesa Kanniainen Leevi Leivon haastattelussa.

PS-Nuoriso: Suomalaiset ulos ja mamut tilalle – tähän johtaa kuntien punavihervalta
Perussuomalainen Nuoriso on tuohtunut Mikkelin kaupungin päätöksestä häätää kaupungin rivitalojen asukkaat pois, jotta asuntoihin voidaan asuttaa läheiseen vastaanottokeskukseen saapuvia turvapaikanhakijoita.

Vasemmiston verkkomedia huolestui naispoliitikkojen häirinnästä – samaan aikaan vasemmiston puolueaktiivi lietsoo häirintää naispoliitikkoa kohtaan
Vasemmistoliiton aktiivien toimittama Vasen kaista -verkkomedia julkaisi eilen laajan kirjoituksen naispoliitikkoihin kohdistuvasta häirinnästä. Tänään valtiovarainministeri Riikka Purra on kertonut häneen kohdistuneesta häirintäaktivismista, jonka taustalla on muun muassa vasemmistoliiton kuntavaaliehdokas.

Mikkeli häätää suomalaiset pois ja remontoi sitten tulijoille uudet tilat – Antikainen: ”Tässä hälyttävä esimerkki siitä, miksi kuntien kotoutumistuista pitää leikata”
Yle uutisoi 12.8.2025 Mikkelin kaupungin päätöksestä häätää suomalaisia vuokralaisia kodeistaan vastaanottokeskuksen tieltä. Rivitalot vuokraa jatkossa Luona Oy, jolla on vastaanottokeskus naapurissa. Asukkaat pitävät kaupungin ratkaisua epäoikeudenmukaisena. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen pitää Mikkelin tapausta hälyttävänä esimerkkinä siitä, mitä on odotettavissa, ellei turvapaikkapolitiikan kiristyksistä pidetä kiinni ja kiristetä lisää.

Valtamedia tutki mutta unohti uutisen: Vieraskielisten suuri lukumäärä leimaa huono-osaisimpien asuma-alueita
Pääkaupunkiseudulla asuminen eriytyy yhä voimakkaammin asukkaiden äidinkielen ja sosiaalisen aseman mukaan. Nuorimmissa ikäluokissa jo puolet joidenkin alueiden asukkaista on vieraskielisiä. Vapaarahoitteisten asuntojen keskihinta kertoo puolestaan siitä, että uudistuotanto tai remontointi saattaa näillä alueilla olla haastavaa. Segregaatio sen sijaan on pomminvarmaa.

Espanjalaiskaupunki julisti muslimien julkiset juhlat pannaan – ”Paikallisen kristillisen perinteen vastaista”
Maahanmuutto ja monikulttuurisuus nostattavat tunteita ja ovat kiihkeiden erimielisyyksien ja jopa väkivaltaisten yhteenottojen taustalla Espanjassa. Kuten enenevässä määrin koko Euroopassa. Vieraalle vyörytykselle halutaan panna piste ja kunnioittaa omia paikallisia arvoja sekä perinteitä.

Demarit hamuavat lisää äänestäjiä: 600 000 maahanmuuttajaa asutettava Ruotsin halutuimmille alueille
Ruotsi on edelleen luokkayhteiskunta, jossa hyvinvoivat nettoveronmaksajat asuvat omakotitaloissaan vehreillä huvila-alueilla. Sosialidemokraattien mielestä tämä on kestävän kehityksen vastaista ja väestö pitäisi sekoittaa. Muutto veden ääreen äveriäälle alueelle olisi varmasti monen kolmen miljoonan vuokralaisen mieleen ja tämä demareiden kädenojennus muistettaisiin varmasti myös vaaleissa.

Purra: ”Kyllä riittää tässä maassa hommia puolueella, joka ei halua kupata veronmaksajan selkänahasta etuoikeuksia eikä totella kaiken maailman intressitahoja”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra nostaa esille toimittaja Ari Korvolan kirjan Tuppeensahattu Nuorisosäätiö, joka kertoo keskustaa lähellä olevan Nuorisosäätiön rikosvyyhdistä. Kirjan tärkeimpänä ansiona Purra pitää kuvausta siitä, miten rakenteellinen, poliittinen korruptio Suomessa toimi.

Turvetuotannon alasajo sulkee tehtaita Suomessa – Keskisarja: Turve pitää nostaa pannasta
Jokainen valistunut ihminen tietää, että turve on uusiutuva luonnonvara ja että Suomen turvesoissa on lähes Pohjanmeren öljyn suuruinen energia hyödynnettävissä, toteaa perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Teemu Keskisarja. Keskisarja pitää suurena ongelmana sitä, että turveyrittäjät ovat jo lyömässä rukkasia naulaan. Neovasta (entinen Vapo) eläkkeelle jäävä johtaja Ahti Martikainen on puolestaan jo vuosia varoittanut päättäjiä turpeen liian nopeasta alasajosta.

Talousprofessori Matti Virén: On leikattava suomalaisten hyvinvoinnille toissijaisista menoista
Kansantaloustieteen emeritusprofessori Matti Virén kehottaa kaikkia pohtimaan valtiovarainministeriön esittämiä sopeutustoimia samanaikaisesti lakisääteisten peruspalvelujen, kuten terveydenhuollon rahoituspaineiden rinnalla. Toissijaisiin kohteisiin, kuten kotouttamiseen ja yritystukiin, ehdotettuja leikkauksia Virén pitää sopivina, ja muistuttaa, että leikkaamatta jättäminen ei ole nyt vaihtoehto.