

Vasemmalla elinkeinoministeri Mika Lintilä vastausvuorossa. Oikealla perussuomalaisten Mauri Peltokangas. Eduskunnan suullinen kyselytunti 11. helmikuuta 2021. / LEHTIKUVA
Perussuomalaiset vaatii keskustalta turveyrittäjien veroruoskinnan lopettamista – Lintilä ei luvannut helpotusta
Perussuomalaiset syytti hallitusta suullisella kyselytunnilla hallitusta turvetuotannon alasajosta. Monet alan yritykset ovat lopettaneet tai lopettamassa, ja perussuomalaisten mukaan hallituksen ”ilmastopolitiikalla” syntyy korvaamattomia vahinkoja.
– Hyvä hallitus, te koitatte painaa tätä villaisella, mutta kyse ei ole mistään pikkujutusta. Alan parissa toimii jopa 500 yritystä ja se työllistää tuhansia.
– Huoltovarmuus kyykkää vaarallisesti teidän intohimoisten ja kiilusilmäisten ilmastotavoitteidenne edessä. Tuntuu, ettei vihallenne suomalaista turveteollisuutta kohtaan ole mitään rajoja. Vihervasemmistolta tämän jotenkin ymmärtää, mutta miten keskusta vielä voi olla tällaisessa mukana? perussuomalaisten kansanedustaja Mauri Peltokangas ihmetteli.
Hallituksen toimilla ei ilmastovaikutusta
Peltokangas totesi, että hallituksen ilmastoperustelut ovat asiassa roskaa, kun nyt suomalaista turvetta korvataan nyt mm. venäläisellä hakkeella ja turpeella.
– Te viette työpaikat ja tuotannon venäjälle, aiheutatte konkursseja ja tuhoatte huoltovarmuuden vain oman agendanne takia, sillä ilmastovaikutus on nolla tai jopa negatiivinen!
– Mitä järkeä tässä on, arvoisa hallitus? Peltokangas kysyi.
Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) myönsi, että tilanne turvetuotannossa on vakava, ja että ala on erittäin kovassa tiputuksessa monestakin syystä. Lintilä kuitenkin totesi, että keskeinen syy tähän päästökauppahinnan nousu.
Perussuomalaisilta toimenpidealoite
Peltokankaan mukaan perustelut ovat selityksiä, jotka eivät auta vallitsevaan ongelmaan.
– Jos teillä olisi halua parantaa suomalaisen asemaa, te peruisitte veroruoskintanne turvealaa kohtaan, Peltokangas huomautti.
Perussuomalaiset edustajat ovat jättäneet tänään toimenpidealoitteen turpeen veronkorotusten perumiseksi ja turpeen uusiutuvaksi julistamiseksi. Esimerkiksi Ruotsissa turve-energiaa tuetaan uusiutuvan energian sähkösertifikaattien muodossa.
– Arvoisa hallitus ja varsinkin keskusta. Miksi kumarratte myrkyn vihreää agendaa teollisuutemme, maa- ja metsätaloutemme ja energia huoltovarmuutemme tuhoksi?
Ei lupauksia verohelpotuksista
Lintilä totesi, että päästökauppamenettely ei olisi erilainen, vaikka turve luokiteltaisiin uusiutuvaksi energiaksi ja jatkoi, että verojen osuus on pienempi kuin päästökauppahinnan. Verotusta Lintilä ei luvannut muuttaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Reijonen: Kuivike- ja kasvuturpeen kilpailukyky turvattava

Antikainen: Hallituksen on laskettava turpeen verotusta

Reijonen: Miten turvataan maastopalojen sammuttamiseen tarvittavan kaluston riittävyys, kun turvetuotanto ajetaan alas?
Viikon suosituimmat

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon
Vaikuttaisi itsestäänselvyydeltä, että suomalainen puolustusteollisuus toivoo työvoimaa, joiden lojaliteeteista voidaan kohtuullisella varmuudella mennä takuuseen. Yhtä lailla vaikuttaa itsestäänselvältä, etteivät Suomeen saapuvat venäläiset sattuneesta syystä ole puolustusvoimien ykkösrekryjä. Asian ääneensanominen aiheutti kuitenkin Hämeenlinnan valtuustossa melkoisen demariäläkän.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa, että jopa 40 prosenttia suomalaisista katsoo Yleisradion uutisoinnin oleva vasemmalle kallellaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu kysyi viime viikolla samasta asiasta Yleisradion toimitusjohtajalta Merja Ylä-Anttilalta, joka tuolloin katsoi, että kysymykseen vastaaminen on hankalaa.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Vihreät syyllistää suomalaisia rasismista – samaan aikaan vihreä kansanedustaja syynää julkisista tapahtumista ihmisten ihonväriä
Vihreät lähtee kunta- ja aluevaaleihin ylimielisessä woke-asennossa, eli puolue solvaa nyt äänestäjiä rasisteiksi. Kaksisuuntaisesta keskustelusta kieltäytyneen puolueen arvioidaan jo olevan kriisitilassa.

Intia juhlii hiilenlouhinnan ennätystä – Suomi murehtii porojen röyhtäyksiä
Suomessa murehditaan lehmien pieruja ja porojen röyhtäyksiä, jotka ilmastoaktivistien mukaan tuhoavat koko maailman ilmaston. Samaan aikaan Intiassa juhlitaan sitä, että maa tuottaa enemmän hiiltä kuin koskaan. Intialaiset iloitsevat, koska edullinen fossiilinen polttoaine tarkoittaa heille halpaa energiaa, talouskasvua ja omavaraisuutta.

Kansalaisaloitteen tekijät: Ylen rahoitusta leikattava Ruotsin tasoon eli 76 euroon per asukas
Yle kuriin nyt! -kansalaisaloitteen laatijoiden mielestä Yleisradio on tietoisesti hakenut säästöjä kaikista näkyvimmistä ja suosituimmista toiminnoista esimerkiksi irtisanomalla työntekijöitä ja vihjaamalla katsojaluvuiltaan suosituimpien ohjelmien lopettamiseen.

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.

EVA:n tutkimuksen tulos on karua luettavaa Ylestä – Vigelius: ’’Puolueellisuus ei kuulu verorahoitteiseen mediaan’’
Tänään julkaistun EVA:n Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yle Uutisten painottavan tiedonvälityksessään vasemmistolaista näkökulmaa.

Yle painostaa hallitusta likaisilla menetelmillä – Antikainen: Johtajat vaihtoon
Yleisradion toiminnassa on havaittu vakavia epäkohtia muutosneuvotteluiden jälkeen, ja irtisanomisten perusteet ovat herättäneet runsaasti kysymyksiä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Ylen tulee leikata kustannuksiaan hallinnon ja byrokratian puolelta sen sijaan, että se lakkauttaa suositut ohjelmat ja irtisanoo arvostettuja toimittajia.