

MATTI MATIKAINEN
Antikainen: Hallitus petti vanhukset ja hoitajat – ”Kehitysapuun laitetaan 70 miljoonaa euroa lisää ensi vuonna, mutta maamme rakentajille jaetaan vain murusia”
Vanhustenhoidon hoitajamitoituksen korotus sai laajaa kannatusta kaikilta puolueilta kokoomusta lukuun ottamatta ennen eduskuntavaaleja. Hoivakotien huonot olot ja heitteille jätetyt vanhukset kuohuttivat kansaa useaan otteeseen sitä mukaa kun väärinkäytöksiä tuli julkisuuteen.
– Ennen vaaleja sdp oli äänekkäästi vaatimassa vanhusten hoivan hoitajamitoituksen kirjaamista lakiin vähimmäistasolla 0,7. Sdp teki hoitajamitoituksesta viime eduskuntakauden lopulla välikysymyksen ja tällöin minimitason kirjaamisesta lakiin saatiin laaja yhteisymmärrys, ainoastaan kokoomuksen haratessa vastaan. Nyt Rinteen hallituksella olisi ollut mahdollisuus toteuttaa lupauksensa valtionvarainministeriön budjettiehdotuksessa, mutta se jätettiin tekemättä, perussuomalaisten Sanna Antikainen toteaa.
Hoitajamitoitukseen vain 2 prosenttia vaaditusta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer on arvioinut, että hoitajamitoituksen korjaaminen luvatulle 0,7:n tasolle maksaisi 250 miljoona euroa. Valtiovarainministeriön budjettiehdotuksessa rahaa on kuitenkin varattu vain 5 miljoonaa euroa.
– Viisi miljoonaa euroa on vain 2 prosenttia vaaditusta määrästä. Tämä on törkeää kaikkia sairaita vanhuksia ja väsyneitä hoitajia kohtaan. Hallitus laittaa kehitysapuun 70 miljoonaa euroa lisää ensi vuonna, mutta maamme rakentajille jaetaan vain murusia. Hävetkää, hallitus! Antikainen tuohahtaa.
”Tällä menolla vanhuspalveluiden korjaamiseen menee 50 vuotta”
Antikainen kysyi kesäkuun alussa ministeri Krista Kiurulta (sd.) vanhustenhoidon mitoituksesta. Antikainen vaati Kiurulta vastausta siihen, aikooko hallitus korjata vanhuspalveluiden puutteet viivyttelemättä säätämällä vanhuspalvelulakiin sitovaksi koulutetun hoitohenkilökunnan vähimmäishenkilöstömitoitukseksi 0,7.
Kiuru vastasi kansanedustaja Antikaiselle, kuinka hallitus aikoo toteuttaa henkilöstön saatavuuden. Taloudellisten resurssien ja laadukkaan kotihoidon varmistamiseksi henkilöstömäärän lisäys toteutetaan asteittain. Resurssien turvaamista varten käynnistetään tavoitteellinen kehittämisohjelma, jossa suunnitellaan rahoituksen ja henkilöstön lisääminen kestävällä tavalla.
– Ministeri Kiuru myöntää, että hallitus aikoo toteuttaa henkilöstömitoituksen asteittain. Aikataulua hän ei kuitenkaan kerro. Tällä tahdilla siihen menisi 50 vuotta. Lisäksi ministeri Kiuru aikoo tuhlata resursseja kehittämisohjelmiin, joista ei ole käytännön apua vanhusten ja hoitajien vaikeaan tilanteeseen. Vanhukset eivät voi odottaa apua loputtomiin, Antikainen muistuttaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Valtiovarainministeriö hoitajamitoitus palvelut Krista Kiuru Sanna Antikainen budjettiesitys perussuomalaiset SDP hallitus kehitysapu vanhukset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Antikainen: Rinteen hallitus ei korjaa hoitajamitoitusta, vaan yrittää huijata äänestäjiä

Juuso: Hoitajat, vanhukset ja omaiset tulevat pettymään hallituksen lupauksiin

Ministeri Kiurun meriselitys Huomenta Suomessa: Hoitajamitoitus viipyy, koska on kysyttävä kunnilta ja kesä tulee

Perussuomalaiset: Lupaukset hoitajamitoituksen kirjaamisesta lakiin muuttuivat selittelyksi

Antikainen: Jos hallitus ei pysty takaamaan suomalaisten turvallisuutta, se on epäonnistunut pahemman kerran

Lundén varoittaa poliitikkoja vieraantumasta ihmisten arjesta: ”Politiikan tekeminen ei saisi muuttua kenellekään ammatiksi siten, ettei enää näe tai kuule, mitä maassa oikeasti tapahtuu”

Junnila heilutti 50 miljardin seteliä täysistunnossa – hallituksen linja: ”Rahat Afrikkaan, aarteet Aurajoelle”
Viikon suosituimmat

PS-Nuoriso: Kaikki työttömät maahanmuuttajat on palautettava kotimaihinsa
Perussuomalainen Nuoriso esittää, että Suomi ryhtyy välittömästi palauttamaan työttömiä maahanmuuttajia kotimaihinsa, koska heillä ei ole hyvää syytä olla Suomessa.

Kansannousu kiihtyy Iranissa: Haavoittuneet täyttävät kriisiytyneet sairaalat – ruumiita pinotaan kasoihin
Pappisvallan vastaiset mielenosoitukset ovat Iranissa levinneet yli sataan kaupunkiin. Siitäkin huolimatta, että valtakoneisto on katkaissut internet- ja puhelinyhteydet. Kuvat rajuista väkivaltaisuuksista leviävät maailmalle satelliittiyhteyksien kautta ja ne ovat aivan muuta, kuin Iranin virallisten kanavien välittämä näkymä tapahtumista.

Antikainen: Kulttuurieliitin tekopyhyys – väärä kuva kaataa Miss Suomen, nyrkit eivät kaada räppäriä
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan Suomessa eletään outoja aikoja. Miss Suomi menettää kruununsa ystävänsä ottaman ja jakaman kuvan vuoksi, mutta useista vakavista väkivaltarikoksista tuomittu rap-artisti palkitaan Emma-ehdokkuuksilla.

Päivän Pointti: Häirintäkohu myllertää SDP:ssa – valtamedia kehysti häirinnän kaikkien puolueiden ongelmaksi

Nuoret näyttävät Suomen suunnan – alle 16-vuotiaat ulkomaalaistaustaiset enemmistönä jo 15 alueella pääkaupunkiseudulla
Tilastokeskuksen rekisteriaineisto kertoo vääjäämättömästä muutoksesta pääkaupunkiseudulla. Nuorista yhä suurempi osa on taustaltaan maahanmuuttajia ja vanhat kantasuomalaiset kuolevat pois. Jos segregaatio etenee nykyvauhtia ja kansalaisten yhteisyys katoaa, koko perinteistä yhteiskuntaamme uhkaa mureneminen ja sortuminen.

Renee Goodin ja hänen partnerinsa yhteyksiä äärivasemmistolaisiin aktivistiryhmiin tutkitaan
Viikko sitten Ylen pääuutislähetys uutisoi, että "maahanmuuttoviraston agentti ampui siviilin tämän omaan autoon" Minneapolisissa. Ampumavälikohtauksesta on sen jälkeen saatu uutta tietoa silminnäkijöiden kuvaamilta videoilta, jotka osoittavat, että asiat eivät menneet ihan niin suoraviivaisesti kuin valtamedia meille kertoi. Oikeusministeriö aikoo tutkia surmansa saaneen naisen partnerin yhteydet äärivasemmistolaisiin aktivistiryhmiin.

Ulkomaalaistaustaisilla merkittävä yliedustus pääkaupunkiseudun vuokra-asunnoissa
Pääkaupunkiseudulle on kasaantunut selkeitä maahanmuuttajataustaisten ihmisten keskittymiä. Ajatuspaja Suomen Perustan tutkimus osoittaa, että pääkaupunkiseudulla on jo 16 asuinaluetta, joissa enemmistö ARA-asukkaista, eli kaupunkien vuokra-asuntojen asukkaista on ulkomaalaistaustaisia.

Piisinen syyttää SDP:tä taloustilanteen heikentämisestä – ”Hallitus korjaa nyt vihervasemmiston perintöä”
Perussuomalaisten kansanedustaja Jorma Piisinen arvostelee Facebook-kirjoituksessaan SDP:tä ja edellisiä hallituksia Suomen taloustilanteen heikentämisestä. Piisisen mukaan nykyinen hallitus joutuu korjaamaan vuosikymmenien aikana syntynyttä velkaantumista ja rakenteellisia ongelmia.

Ajatolla kelpaa enää tupakan sytykkeeksi – ”Me näemme teidät ja maailma näkee teidät, pysykää vahvoina!”
Iranin uusimman kansannousun symboliksi on noussut kuva, jossa nuori nainen sytyttää savukkeensa uskonnollista johtajaa esittävällä julisteella. Enää tupakan sytykkeeksi kelpaava, liekehtivä ajatolla Ali Khamenei on nyt ikoni, jota levitetään urakalla sosiaalisessa mediassa eri versioina.

Suomen Perustan tutkimus selvitti: Vieraskielisten määrä kasvaa vauhdilla pääkaupunkiseudulla – palkkatulot lähes puolet kantaväestöä heikompia
Tilastotieteilijä Samuli Salmisen tutkimus "Maahanmuuton aluekohtaiset tilastotiedot pääkaupunkiseudulla" kertoo Tilastokeskuksen rekisteriaineistojen pohjalta maahanmuuton sosioekonomisista avainluvuista pääkaupunkiseudulla. Tutkimuksen ensimmäinen versio on julkaistu vuonna 2023.













