

LEHTIKUVA
Antikainen: Ministeri Ohisalon kommentit heikentävät poliisin uskottavuutta
Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) vaati Twitterissä selvitystä poliisin toiminnasta Turkin vastaisessa mielenosoituksessa lauantaina. Mielenosoittajat eivät noudattaneet poliisin ohjeita, jolloin poliisi joutui turvautumaan voimakeinoihin.
Poliisi oli kieltänyt ajoneuvojen käytön mielenosoituksessa turvallisuussyistä, mutta mielenosoituksen järjestäjät eivät olleet noudattaneet kieltoa. Mielenosoittajat olivat yrittäneet poliisin kiellosta huolimatta liikkua kulkueen edessä ajoneuvolla, jolloin poliisi pysäytti ajoneuvon.
Poliisilla oikeus puuttua rettelöintiin
Yhteen mielenosoittajaan jouduttiin myös käyttämään etälamautinta, koska tämä oli usean muun mielenosoittajan kanssa yrittänyt estää poliisiauton liikkumista.
– Köyhyystutkijana ministeri Ohisalolla tuskin on riittävää asiantuntemusta poliisin operatiivisen toiminnan arviointiin. Poliisilla tulee olla oikeus puuttua asiaan, mikäli mielenosoittajat eivät noudata poliisin ohjeita heidän oman sekä sivullisten turvallisuuden vuoksi. Moiset lausunnot sisäministeriltä ovat omiaan heikentämään poliisin uskottavuutta Suomessa, sanoo Sanna Antikainen.
– Ministeri Ohisalo voisi sen sijaan keskittyä vaatimaan selitystä siihen, miksi poliisilla ei ole ollut aikaa tai resursseja tutkia nettivihjeitä lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä vaan ne on jätetty vuosiksi lukematta.
Vihjeitä seksuaalirikoksista tutkimatta
Elokuussa Helsingin Sanomat kertoi, että Keskusrikospoliisilla on avaamatta yli 2 000 vihjeviestiä verkossa tapahtuvista lapsiin kohdistuvista seksuaalisista hyväksikäyttötapauksista. Resurssipulan takia ainoastaan törkeimpiä tapauksia on tutkittu ja ulkomaiset vihjeet jätetty kokonaan kirjaamatta.
– Verkossa tapahtuva lasten houkuttelu seksuaalisiin tekoihin on kasvava ilmiö sosiaalisessa mediassa. Etenkin Oulussa vuonna 2018 paljastunut seksuaalirikosten sarja toi esiin ns. grooming-ilmiön, jossa aikuiset ottavat yhteyttä alaikäisiin, tarkoituksenaan houkutella näitä seksuaalisiin tekoihin.
– Aikooko ministeri Ohisalo tehdä mitään poliisin resurssipulalle, jotta tähän toimintaan voidaan puuttua aiempaa tehokkaammin, vai onko hänellä liian kiire moittia poliisia Twitterissä yleisen järjestyksen ylläpidosta? Antikainen kysyy.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset esittää merkittävää poliisien määrän lisäystä ja moittii hallitusta poliisin toiminnan kyseenalaistamisesta

Antikainen hallituksen maahanmuuttopolitiikasta: Tulijat ovat työllistäneet – ainakin poliisia

Purra: ”Useimmat normaalilla psyykellä varustetut ihmiset ymmärtävät, että 10-vuotias ei missään olosuhteissa voi olla aidosti suostuvainen harrastamaan seksiä aikuisen miehen kanssa”

Immonen: Kasvanut ulkomaalaisperäinen seksuaalirikollisuus saatava kuriin – kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet ja vakaviin rikoksiin syyllistyneet ulkomaalaiset karkotettava

Turtiainen: Maahamme ”turvaa” kyselemään ohjatut elintasopakolaiset eivät osoittautuneetkaan moniosaajiksi – ”Ulkomaalaiset rikolliset karkotettava välittömästi”

Antikainen: Sisäministeri Ohisalo keskittyköön päästöjen vähentämiseen hoitamalla työnsä

Poliisiylijohtaja palaveerasi sisäministeri Ohisalon kanssa – turvapaikanhakijoiden palautukset Irakiin loppuivat kuin seinään
Viikon suosituimmat

Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Elina Hiltusen islamkritiikki vaiennettiin kokoomuksessa: ”Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka aidosti välittää sananvapaudesta”
Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Purra oikoo kokoomuksen bensaväitteitä: Se ainoa vaikuttava bensan hintaa laskeva toimi ei ole kokoomukselle ja RKP:lle mitenkään käynyt
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista
Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Miko Bergbom ja kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ajautuivat sanasotaan sosiaalisessa mediassa polttoaineiden jakeluvelvoitteen alentamisesta. Bergbom arvostelee Kaumaa harhaanjohtavasta viestinnästä ja keskustelun siirtämisestä perusteettomiin syytöksiin ilmastonmuutoksen kiistämisestä.

Sisäministeri Mari Rantanen vaatii täysjarrutusta: ”Pysäyttäisin maahanmuuton hetkeksi”
Sisäministeri Mari Rantanen haluaa pysäyttää maahanmuuton väliaikaisesti. Seuraavalla hallituskaudella hän kiristäisi työ- ja opiskeluperäisen maahanmuuton sekä perheenyhdistämisen ehtoja ja rajoittaisi maahanmuuttajien sosiaaliturvaa.

Teollisuusliiton Lehtonen kutsuu maahanmuuttajia voimavaraksi – luvut kertovat toista
Teollisuusliiton varapuheenjohtaja Turja Lehtonen sanoo maahanmuuttajien olevan Suomelle voimavara. Samalla hän myöntää, että maahanmuuttajien työttömyys on korkeampi ja työsuhteet epävarmempia. Tilastokeskuksen luvut osoittavat, kuinka suuresta erosta on kyse.

Ranskan kaaos levisi Belgiaan – autot tulessa ja poliisit kivisateessa Brysselin mellakoissa
Palava skuuttikasa, tuhoutuneet bussit ja kivisateessa kyyristelevät poliisit jäivät muistoksi Belgian protestiviikosta. Perjantaina poliisi otti kiinni 110 ihmistä epäiltynä mielenosoitusten yhteydessä tehdyistä väkivaltaisuuksista. Syytenimikkeistä löytyy muun muassa tuhopolttoja, vahingontekoja ja jopa aseellinen vastarinta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













