

LEHTIKUVA
Arja Juvonen palaa perussuomalaisiin – ”Omia ei jätetä”
Kansanedustaja Arja Juvonen palaa perussuomalaisten eduskuntaryhmään. Hän kertoi asiasta tiedotteessa ja Twitterissä.
https://twitter.com/arjajuvonen/status/879617831867908097
Juvonen avaa tiedotteessaan päätöksensä taustoja.
– Kuluneen kahden viikon aikana olen saanut selvyyden sille, että haluan jatkaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän jäsenenä. Päätökseen on vaikuttanut keskustelut jäsenistön, kenttäväen, äänestäjien ja perussuomalaisen eduskuntaryhmän jäsenten kanssa. Perussuomalaisten puolue on minulle ennallaan, enkä näe ristiriitaa puolueen ja oman poliittisen agendani kanssa. Soten epävakaa tilanne tällä hetkellä korostaa entisestään sitä, että yhteisten asioiden eteen on meidän kaikkien tehtävä töitä entistäkin tiiviimmin. Siihen työhön haluan myös itse palata.
– Kuluneen kahden viikon ”välitilan” aikana olen myös selvittänyt itselleni puoluekokouksen ja siitä seuranneen eduskuntaryhmän ja puolueen hajoamisen taustoja. Puoluekokouksen valinnat olivat viesti jäsenistöltä, jäsenäänestys on demokratiaa ja ja sitä kun kunnioitettava.
– Oma varapuheenjohtajaehdokkuuteni oli hyvä kokemus ja kiersin laajasti Suomea puoli vuotta. Sain toiseksi eniten ääniä vaalissa ja se kertoo siitä, että jäsenet kokivat asiat joita nostin esiin tärkeiksi. Näitä olivat mm. perussuomalainen perhevapaamalli, vammais- ja vanhuspoliittinen ohjelma, selkosote, idea- ja aloitepankki ja puolueen tiedotustoiminnan kehittäminen. Solmin monia kontakteja ja olen ollut yhteydessä koko ajan perussuomalaisiin jäseniin, joita kohtasin.
– Ilman kentällä taustajoukoissa seisovia puolueen jäseniä ei meitäkään täällä eduskunnassa olisi. Olin lupautunut tukemaan joukkoja maakuntavaaleissa, mutta nyt näyttää sille, että maakuntavaalit tulevat siirtymään tulevaisuuteen. Näihin vaaleihin haluan tulevaisuudessa viedä myös oman puolueeni siten, että keihään kärki lähipalveluissa, potilasturvallisuudesta, toimivissa ict hankkeissa ja ihmisten yhdenvertaisesta kohtelusta sosiaali- ja terveyspalveluissa ympäri Suomen toteutuu. Elämää on myös muualla kuin vain pääkaupunkiseudulla. Maakuntavaaleissa valitaan paljon vartijoita ja niihin vaaleihin tulee lähteä myös sillä ajatuksella.
– Ratkaisuuni on vaikuttanut myös vahvasti periaate – omia pitää puolustaa ja omia ei jätetä. Toivon, että palaaminen omieni joukkoon kertoo myös tuon sydämen sanomani kaikille. Toivon, että saan mahdollisuuden entistäkin vahvemmin olla tukemassa omia joukkoja ja olla mukana tekemässä hyvää ja rakentavaa politiikkaa. Olen ollut 10 vuotta perussuomalaisen puolueen jäsen ja se ei lähde minusta pois.
Juvosen paluupäätökseen vaikuttivat myös keskustelut hänen isänsä ja äitinsä kanssa Siilinjärvellä juhannuksena.
– Ilman heidän tukeaan en olisi tässä. Isä ja äiti ovat kasvatuksellaan antaneet minulle arvopohjan, jonka keskiössä on toisen ihmisen kunnioittaminen. Perussuomalainen eduskuntaryhmä on tiivistynyt nyt entisestään. Ilmassa on yhdessä tekemisen meininkiä toinen toistamme kunnioittaen. Suomi 100 vuoden hengessä lähdemme eteenpäin- Yhdessä.
Arja Juvonen on Uudenmaan kansanedustaja, kotoisin Espoosta ja syntyjään Savosta Siilinjärveltä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Jengipomon pidätys Turkissa enteilee huumemarkkinoiden uusjakoa Pohjolassa – valtatyhjiö täytetään tavalla tai toisella
Rikollispomon pidätys Turkissa johtaa valtatyhjiöön Pohjoismaiden ja ennen kaikkea Ruotsin huumekaupassa. Myös kilpailevan jengin johtaja on maanpaossa, joten järjestäytyneen rikollisuuden mannerlaatat ovat liikkeessä. Tyhjiöillä on tapana täyttyä, tavalla tai toisella.

Euroopan parlamentti äänesti Bulgarian liittymisestä euroon – Tynkkynen ainoa suomalaismeppi, joka äänesti vastaan
Euroopan parlamentissa äänestettiin tiistaina Bulgarian hyväksymisestä euroalueen jäseneksi. Mepit antoivat maan eurojäsenyydelle tukensa äänin 531‒69. Tyhjää äänestäneitä oli 79. Paikalla olleista suomalaisista mepeistä ainoa, joka vastusti Bulgarian eurojäsenyyttä, oli perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen.

Antikainen: Hovioikeus tuomitsi HS-toimittajat maanpetosrikoksesta – mutta kuinka paljon salaisuuksia ehti vuotaa?
Helsingin Sanomien toimittajien teot eivät jättäneet tulkinnanvaraa niiden vakavuuden suhteen, perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kirjoittaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää