

LEHTIKUVA
Astronautit pelastettiin avaruusasemalta – 8 päivän matka kesti miltei 10 kuukautta
Amerikkalaisten astronauttien kahdeksan päivän avaruusmatka venyi lähes 10 kuukauden mittaiseksi teknisten ongelmien takia. Ongelmat saattoivat olla osin myös poliittisia, väittävät Elon Musk ja Donald Trump. Joka tapauksessa Yhdysvaltain presidentin ja maailman rikkaimman miehen ansiosta taivaalle hylätyt astronautit ovat nyt turvallisesti takaisin maan pinnalla.
Astronautit Suni Williams ja Butch Wilmore ammuttiin avaruuteen 5. kesäkuuta 2024 kohti Kansainvälistä avaruusasemaa (ISS). Matkan oli tarkoitus kestää kahdeksan päivää, mutta reissusta tuli lopulta yli 9 kuukauden mittainen.
Paluu maahan viivästyi Boeing Starliner -avaruusaluksen teknisten ongelmien takia.
Williams ja Wilmore sekä kaksi kosmonauttia palasivat avaruusasemalta myöhään tiistaina. Matka takaisin maahan tapahtui Elon Muskin johtaman Space X:n aluksella, joka itse asiassa kiinnittyi ISS:n kylkeen jo syyskuussa.
– Astronautit ovat nyt turvallisesti kotona, onnittelut SpaceX:n ja NASA:n tiimeille upeasta työstä, Musk iloitsi Sean Hannitylle yksinoikeudella antamassaan haastattelussa.
”Paluu viivästyi poliittisista syistä”
Musk antoi kiitokset myös presidentti Donald Trumpille astronauttien turvallisen ja pikaisen paluun ”vauhdittamisesta ja nostamisesta tärkeysjärjestyksessä korkealle”.
Trump oli jo helmikuussa ottanut kantaa astronauttien paluun viivästymiseen ja syyttänyt edeltäjäänsä, presidentti Joe Bidenia astronauttinen hylkäämisestä avaruuteen ”poliittisista syistä”.
– Tarjosimme mahdollisuutta tuoda astronautit takaisin aikaisemmin, siitä ei ole epäilystäkään, Musk kommentoi Foxin uutisille.
– Tarjosimme tätä Bidenin hallinnolle ja se torjuttiin poliittisista syistä. Tämä on yksinkertaisesti totuus.
Astronautit ylistävät auttajiaan
Taivaalta viimein kotiutetut astronautit olivat ymmärrettävästi kiitollisia pelastajilleen.
– Me kaikki tunnemme suurta kunnioitusta Muskia kohtaan ja luonnollisesti kunnioitamme sekä ihailemme Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpia, Butch Wilmore totesi Muskin viestipalvelu X:ssä jakamalla videolla.
– Arvostamme heitä ja kaikkea sitä mitä he ovat tehneet puolestamme sekä maamme avaruuslentojen hyväksi. Olemme kiitollisia siitä, että he työskentelevät ansaitsemissaan asemissa.

LEHTIKUVA
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- "poliittiset syyt" Kansainvälinen avaruusasema Boeing Starliner Butch Wilmore Suni Williams NASA ISS Sean Hannity SpaceX Joe Biden Elon Musk Donald Trump
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Elon Musk epäilee: ”Jopa kuolleet saavat palkkaa valtiolta”
Elon Muskin DOGE-tiimi jatkaa valtionhallinnon kirjanpidon perkaamista etsien mahdollisia leikkauskohteita ja väärinkäytöksiä. Viimeisimpänä temppunaan Musk vaatii kaikkia valtion työntekijöitä vastaamaan sähköpostiin, jossa periaatteessa kysytään, että oletko vielä elossa ja teetkö yhtään mitään hyödyllistä. Muskin vaatimus sai demokraattien naissenaattorin turvautumaan alatyyliin ja kutsumaan Muskia mulkuksi.

Elon Muskin ”nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan
Demokraattien luoman USAID-sotkun selvittäminen on vasta alkanut. Jo nyt on paljastunut, että veronmaksajien rahoja on hätäavun sijasta käytetty LGBTQ- ja DEI-ideologioiden levittämiseen. Rahaa on käytetty myös median lahjomiseen eri puolilla maailmaa. Jatkossa Afganistanin talebanit joutuvat tulemaan toimeen ilman USAID-kondomeja. Rahankäyttöä tutkinut Elon Muskin "nörttitiimi" on jo saanut tappouhkauksia.

Elon Muskin X-kirjoitus nosti esiin taannoiset Isoa-Britanniaa ravisuttaneet lasten raiskausrikokset – viranomaiset eivät aluksi puuttuneet rikoksiin rasismileiman pelossa
Viestipalvelu X:ssä levisi keskustelu Ison-Britannian lähihistoriassa tapahtuneista lapsiin kohdistuneista järkyttävistä seksuaalirikoksista. Satoja lapsia ja teini-ikäisiä tyttöjä joutui laajamittaisen “raiskausringin” hyväksikäytön kohteeksi. Elon Muskin mainitsemista rikoksista vaaditaan nyt kansallista tutkimusta.

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan
Trump lennätti satoja karkotettavia El Salvadorin jättivankilaan 227 vuotta vanhan lain perusteella. Ihmisoikeusaktivistit ovat kauhuissaan, koska jättivankila on epämiellyttävä paikka ja karkotukset suoritettiin ilman oikeuden istuntoa. Demokraatit hakivat välittömästi toimeenpanokiellon karkotuksille, mutta lentokoneet ehtivät kansainväliseen ilmatilaan ennen tuomarin kieltoa. Trumpin näyttävä PR-tempaus onnistui yli odotusten, mutta juridinen vääntö tulee jatkumaan korkeimmassa oikeudessa.

Trump puhui kongressille rajaturvallisuudesta, woken päättymisestä, transurheilusta, tulleista – republikaanit mielissään, demokraatit harmissaan, protestoinut demokraattiedustaja poistettiin salista
Donald Trump lupasi kongressissa pitämässään linjapuheessa rauhaa Ukrainaan, veronalennuksia ja työpaikkoja amerikkalaisille ja teollisuusyritysten paluuta Yhdysvaltoihin. Hän iloitsi siitä, että laiton siirtolaisuus on saatu kuriin, woke-ideologia on poistettu valtionhallinnosta ja kouluista ja että miehet eivät enää pääse urheilemaan naisten sarjoihin.

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta
Yhdysvaltain varapresidentti Vance on sitä mieltä, että Eurooppa on vaarassa ajautua yhteiskunnalliseen itsemurhaan, koska liian monet Euroopan maat ovat kyvyttömiä tai haluttomia kontrolloimaan rajojaan. Vance on huolissaan siitä, että rajojensa valvonnan sijasta monet EU-maat haluavat mieluummin rajoittaa omien kansalaistensa sananvapautta. Hän mainitsi Saksan esimerkkinä maasta, joka on ajautumassa tuhoon massamaahanmuuton takia. Vancen mielestä massamaahanmuutto vaarantaa myös tavallisten amerikkalaisten työläisten oikeuden "amerikkalaiseen unelmaan".

Pekka Aittakumpu: Yhdysvaltain varapresidentti Vance osui herkkään paikkaan, koska hän oli oikeassa
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen ihmetteli Riikka Purran ja muiden perussuomalaisten myönteisiä kommentteja puheesta, jonka Yhdysvaltojen varapresidentti J.D. Vance piti Münchenissa. Erilaisena ja yllättävänäkin Vancen puhetta pitävä perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu pitää puheessa olennaisena asiana sitä, että Vance toi esiin Euroopan arvorappion. Monen on vaikea tunnustaa, että on menty väärään suuntaan.
Viikon suosituimmat

Purra: Ulkomaalaisväestön vahva nojaaminen takuueläkkeisiin on iso ongelma – ”Jopa ilman käytännössä minkäänlaista työuraa”
Ylen puoluejohtajien torstai-illan tentissä vasemmistoliitto ja SDP ilmoittivat olevansa valmiita tavalla tai toisella koskemaan eläkkeisiin talouden sopeuttamiseksi. Perussuomalaisten Riikka Purra sen sijaan linjasi, että normaalin pitkän työuran tehneiden työeläkkeisiin ei pitäisi ensisijaisesti koskea, mutta maahanmuuttajien takuueläkkeisiin kohdistuu selvä tarve korjata epäkohtia.

USA peruutti Iranin vallankumouskaartin kenraalin sukulaisten oleskeluluvat – luksuselämä Kaliforniassa loppui ja karkotus takaisin Iraniin odottaa
Yhdysvallat on peruuttanut useiden Iranin hallintoon kytköksissä olevien iranilaisten oleskeluluvat. Kyseiset henkilöt olivat nauttineet länsimaisesta vapaudesta ja luksustavaroista, mutta silti kannattaneet Iranin islamistihallintoa ja iloinneet hyökkäyksistä amerikkalaisia sotilaita ja tukikohtia vastaan.

Karkotukset pannaan Ruotsissa yhä useammin toimeen pakolla – ”Lähtö tulee vaikka huutavat ja potkivat”
Viranomaiset karkottavat Ruotsista laittomasti maassa oleskelevat yhä useammin pakkkokeinoja käyttäen. Vuonna 2025 Rikosseuraamuslaitoksen työntekijät saattoivat 2 300 henkilöä lentokoneeseen tai seurasivat lennolla mukana määräänpäähän. Määrä on kaksinkertaistunut parissa vuodessa.

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”
Perussuomalaiset esitti Oulussa hiilineutraalisuustavoitteen siirtoa vuodesta 2035 vuoteen 2050, jotta veronmaksajille ei koituisi tyyristä lisälaskua. Yksikään valtuutettu perussuomalaisten lisäksi ei hyväksynyt siirtoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu ihmettelee Oulun valtuutettujen tärkeysjärjestystä, etenkin kun samaiset puolueet aikovat kesäkuussa lakkauttaa jopa 17 lähikoulua tai kouluyksikköä rahanpuutteen takia.

Bergbom tyrmää yhdenvertaisuusvaltuutetun puheet itärajan avaamisesta turvapaikanhakijoille: ”Kenen etua tässä ajetaan?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltusen näkemyksen siitä, että itärajalla tulisi avata ylityspaikkoja turvapaikanhakijoille.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa
Yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltunen on esittänyt Iltalehden haastattelussa itärajan rajanylityspaikkojen avaamista, jotta Venäjän puolelta tulevilla turvapaikanhakijoilla olisi mahdollisuus saada turvapaikka Suomesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että itäraja suljettiin Suomessa vuonna 2023 turvallisuussyistä. Jos yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto ei tässä maailmantilanteessa ole kiinnostunut Suomen kansallisesta turvallisuudesta, olisi Antikaisen mielestä parasta lakkauttaa koko virasto.

Kirkkopalvelut ry:lle yli 11 miljoonaa euroa avustuksia, valtaosa toiminnan kuluista palkkoihin – puheenjohtajana kokoomuksen kansanedustaja
Perusuomalaisten Mika Merano jatkaa kanavillaan tuttua sarjaansa rälsseistä, jossa tarkastelussa on kolmannen sektorin poliittisia hillotolppia. Pääsiäispyhien aikaan käsittelyssä oli Kirkkopalvelut ry, joka vastaanottaa miljoonia veronmaksajilta, vaikka pyörittää jo isoa bisnestä omilla tuloillaan. Yhdistyksellä on vahva kytky kokoomukseen.

Demarivalta murenee Pohjolassa – onko Suomen SDP vain jälkijunassa?
Tanskan tuore vaalitulos vahvistaa, että sosiaalidemokraatit menettävät otettaan perinteisistä kannattajistaan Pohjoismaissa. Vielä Suomessa SDP sinnittelee toistaiseksi gallup-kärjessä.

Perussuomalaiset: Vasemmistohallitus loi Suomeen uuden köyhälistön
Perussuomalaiset näkee, että samalla kun oppositiopuolueet syyttävät nykyhallitusta köyhyyden lisäämisestä, he unohtavat olleensa päätöksillään itse luomassa uutta köyhälistön luokkaa Suomeen.

”Ei ainakaan tästä!” – Purra ojentaa mediaa leikkauskiistojen lietsomisesta ja haastaa kaikkia laadukkaampaan talouskeskusteluun
Valtiovarainministeri Riikka Purra katsoo, että kokonaisvaltainen keskustelu valtiontalouden tilasta on pitkälti jumissa, koska perustavanlaatuisen priorisointiajattelun sijaan julkinen debatti pitkälti pyörii yksittäisissä kiihottavissa julkisen talouden leikkauksissa.















