
Bernerin selvitys liikenneverkkoyhtiöstä jäihin
Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kes.) keskeyttää selvityksen liikenneverkkoyhtiöstä. Bernerin viime viikolla esittelemä yhtiömuotoinen toimintamalli ei saanut kannatusta. Autoverosta ei näillä näkymin olla luopumassa, ja tämän takia liikenneverkkoyhtiö jäisi vaille asiakasmaksutuloja. Hankkeelta putoaa näin ollen pohja pois.
– Selvityksen lähtökohta oli, että liikkumisen kustannukset eivät nouse. Pääministeri Sipilän kanssa on sovittu, että autoverosta ei luovuta, ja sen vuoksi liikenneverkkoyhtiö ei voisi saada toimintaansa varten riittäviä asiakasmaksutuloja. Liiketaloudellisia edellytyksiä liikenneverkon kehittämiseksi ei siten ole olemassa, joten keskeytämme selvityksen, toteaa Berner tiedotteessa.
Vaikka yhtiömuotoinen toimintamalli ei nyt saanutkaan kannatusta, Bernerin mukaan liikenneverkon rahoitus vaatii uudistamista.
– Meillä on edelleen ratkaistavana useita isoja kysymyksiä, jotka liittyvät väylien rahoitukseen, kehittämiseen ja päästövähennyksiin. Myös vastuunjako valtion ja tulevien maakuntien kanssa on ratkaistava, Berner toteaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Sampo Terho Bernerin esityksestä: autoilijoiden kustannuksia ei saa lisätä

Slunga-Poutsalolta kylmää kyytiä liikennemallille: ”Siellä se kyttäysjärjestelmä edelleen luuraa”

Berner julkaisi liikennemallinsa

PS:ltä ”kohtelias täystyrmäys” liikenneväylien yhtiöittämiselle ja seurantalaitteille

Martti Mölsä: Bernerin esityksestä ei ole löydettävissä mitään positiivista
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajaperheelle yli 4 000 euroa puhtaana käteen – Lehtinen: Tuollaisiin palkkasummiin on haastavaa päästä suomalaisellekin
Kelan julkaisemien tilastojen mukaan Espoossa ja Vantaalla jo noin puolet toimeentulotukea saavista on vieraskielisiä. Suomessa esimerkiksi viiden lapsen perhe saa erilaisina tukina puhtaana käteen lähes 4 500 euroa, minkä lisäksi vuokrat sekä sähkö- ja vesilaskut hoidetaan valtion kassasta. Perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen tyrmää nykyisen järjestelmän, joka on tehnyt veronmaksajista ulkomaalaisten elättäjiä.

Hyvinvointialue majoittaa maahanmuuttajia miljoonahuvilassa Tampereella – Vigelius: ”Käsittämätöntä”
Maahanmuuttajia on majoitettu arvokiinteistössä Tampereen Pyhäjärven rantatontilla noin vuoden ajan. Tamperelainen kansanedustaja ja perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on tiedosta tyrmistynyt.

Yle julkaisee valejuttuja, lokaa valheillaan Purraa – tällaisilla perusteilla Yle kieltäytyy korjaamasta tympeitä virheitään
Jo vuosikausien ajan Yleisradio on pitänyt linjanaan, että ”väestönvaihto”-sanan käyttäminen on varma merkki äärioikeistolaisesta salaliittoteoriasta. Tämä näkemys on itsessään kiistanalainen, mutta Ylen uuden tulkinnan mukaan nyt myös ”väestön vaihtuminen”-sanojen käyttäminen tarkoittaa tukea äärioikeistolaiselle salaliittoteorialle. Termiä on aiemmin pidetty neutraalina ja Yle käyttää sitä itsekin. Valtiovarainministeri Riikka Purra syyttää nyt Yleä valehtelusta. Sosiaalisessa mediassa Ylen uutistoimituksen uusi linjaus herättää suurta kummastusta. Erityisavustaja Matias Turkkila kirjoittaa.

Nuori ukrainalaisnainen tapettiin julmasti Yhdysvalloissa – vasemmistolaiset huolissaan rasismista
Ukrainalaisen pakolaisnaisen julma surma on järkyttänyt ihmisiä Yhdysvalloissa. Oikeistolaiset ovat huolissaan mustan miehen silmittömästä väkivallasta nuorta naista kohtaan. Vasemmistolaiset puolestaan ovat huolissaan rasismista: heidän mukaansa veriteko johtuu mistä tahansa muusta kuin demokraattien ajamasta löyhästä rangaistuslinjasta. Suomen media taas yrittää kehystää presidentti Trumpin pahantekijäksi.

Mistä väestönvaihdossa on oikeasti kyse – Ylen ja Ilta-Sanomien faktantarkistajilla faktat hukassa ja lähteet kateissa
Valtamedia on jauhanut viikkokaupalla villejä spekulaatioita salaliittoteorioista sen jälkeen, kun perussuomalaisten Teemu Keskisarja puhui väestönvaihdosta. Tosiasiassa väestönvaihdossa ei ole sen enempää salaista kuin liittoakaan, ja teorian sijaan se on paremminkin havainto. Väestönvaihto käsitteenä muistuttaa huonon maahanmuuttopolitiikan pitkävaikutteisista ja käytännössä peruuttamattomista vaikutuksista.

Tavallinen kansa suree, vasemmistolaiset riemuitsevat Charlie Kirkin kuolemasta – salamurhaaja yhä karkuteillä
Charlie Kirkin salamurhaaja on yhä pakosalla, mutta FBI:llä on johtolankoja. Vasemmistolaiset kaikkialla maailmassa ovat ilmaisseet ilonsa Kirkin kuolemasta. Suomen media vetää tietenkin esiin Hitler-kortin. Presidentti Trump lupaa hallintonsa etsivän kaikki terrorismin tukijat ja rahoittajat.

Mielenterveystyötä tekevä järjestö antoi 400 000 euron pääomalainan yksityiselle ravintolayhtiölle – samaan aikaan järjestöpomo valitettelee lisäresurssien puutetta
Mieli ry:n puheenjohtaja harmitteli Helsingin Sanomille, että hallituksen säästöt vaikeuttavat järjestöjen mahdollisuutta auttaa. Samaan aikaan Mieli ry:lla on kuitenkin ollut satojen tuhansien eurojen edestä ylimääräistä rahaa yksityisen ravintolatoiminnan tukemiseen.

Kolmannen sektorin poliittisiin hillotolppiin hupenee useita kymmeniä miljoonia euroja veronmaksajien rahaa – helsinkiläinen PS-varavaltuutettu keräsi järkyttävän listan
Veronmaksajan rahoilla ylläpidetään laidasta laitaan erilaisia kolmannen sektorin toimijoita, joista monella on kytköksiä poliittisiin puolueisiin. Samalla hintalappu veronmaksajalle nousee järkyttävän suureksi ottaen huomioon, että harva tavan kansalainen on koskaan edes kuullutkaan näistä toimijoista – saati sitten että tietäisi, mitä ne tekevät.

Vieraskielisten Kela-tukiin hupenee jo yli miljardi euroa vuodessa – Perussuomalaiset: ”Sietämätöntä”
Monet poliitikot oikealta vasemmalle - ja myös mediassa esiintyvät tutkijat hokevat viikosta toiseen, kuinka maahanmuuton lisääminen muka olisi välttämätöntä julkisen talouden rahoittamiseksi. Kelan tuoreet luvut vieraskielisten osuudesta tukien saajina kuitenkin paljastavat karun todellisuuden maahanmuuttolobbarien puheiden takana.

Perussuomalaiset ja Veronika Honkasalo ottivat jälleen kiivaasti yhteen eduskunnassa – Vigelius: ’’Vasemmisto vastustanut liki kaikkia maahanmuuton kiristyksiä’’
Tiistaina eduskunnan täysistunnossa vasemmistoliiton kansanedustaja Veronika Honkasalo ja useat perussuomalaiset kansanedustajat ottivat kiivaasti yhteen. Keskustelu koski hallituksen esitystä, jolla kiristettäisiin pysyvien oleskelulupien ehtoja.