

LEHTIKUVA
Bulgarian korruptiota vastustavat protestoijat paljastavat EU:n kaksinaismoraalin oikeusvaltiokäsitteessään
Bulgarialaiset ovat protestoineet kuukausien ajan hallinnon korruptiota ja oikeuslaitoksen puolueellisuutta vastaan. EU on pitkään katsonut Bulgarian hallinnon toimia läpi sormiensa, sillä Bulgarian pääministeri on Saksan liittokanslerin läheinen liittolainen.
EU:n viesti protestoijille on ollut masentava samaan aikaan unionin pauhatessa oikeusvaltiosta Puolalle ja Unkarille, Tony Barber kirjoittaa Financial Timesin kolumnissaan.
Viime viikolla Euroopan parlamentti sai läpi tuomitsevan kannanoton koskien Bulgarian korruptiota ja demokratiasta lispumista. Parlamentin EPP-ryhmän äänet jakaantuivat, mutta suurin osa äänesti julistusta vastaan. Sekä Bulgarian pääministeri Boyko Borissov että Saksan liittokansleri Angela Merkel ovat EPP-puolueissa omissa kotimaissaan.
EPP pitää kiinni vähenevästä kannatuksestaan?
Kolumnisti Tony Barber arvelee, että EPP pitää kiinni hupenevasta meppimäärästään. Unkarin Fidesz-puolue on jo hyllytetty ja eurovaaleissa kilpailijat hönkivät niskaan.
Lisäksi Bulgaria vahtii omalta osaltaan Turkin ja EU:n sopimusta kitkeä laitonta siirtolaisuutta. Sopimus on EU:n osalta pitkälti Merkelin käsialaa. EU maksaa Turkille korvauksia turvapaikanhakijoiden huolenpidosta.
Elpymisväline ja korruptio
Barber muistuttaa elpymisvälineen ja oikeusvaltiokytköksen tuovan päänvaivaa EU:lle. Paketista on kaavailtu Bulgarialle lähes 12 miljardia euroa. Se on miltei viidennes Bulgarian kansantuotteesta. Kyseessä on siis merkittävä rahakasa Bulgarialle.
Lisäksi EU:n budjetista on tiedossa lisää merkittäviä avustuksia.
Korruptio rakastaa melkoisella varmuudella sille ilmaista rahaa. EU-budjetin ja elpymisvälineen yhteinen koko olisi noin 1 800 miljardia euroa. Kyselyssä EU-kansalaisista vain 12 prosenttia oli sitä mieltä, että oikeusvaltioperiaatteen noudattaminen rahanjaon edellytyksenä on huono ajatus.
Rahan runnominen väkisin vasten EU-kansalaisten tahtoa korruption syövereihin tuskin ilahduttaa tai luo yhteishenkeä. EU-kansalaisethan tämänkin potin viime kädessä maksavat.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho: On joutavanaikaista pelottelua väittää, että EU-elpymispaketin tyrmäämisellä olisi dramaattisia vaikutuksia Suomelle

Halla-aho Ylellä: EU-elvytyspaketista olisi pitänyt kieltäytyä jo kesällä – ”Suomen paikka ei ole velkaunionissa”

Perussuomalaisilta lakialoite kansanäänestyksestä: EU-elvytyspaketista Suomelle yli kolmen miljardin nettotappiot – ”Emme voi hyväksyä tällaista verovarojen järjetöntä käyttöä”

Ministeri Saarikko jakaisi Suomelle tulevaa EU-elvytystä kunnille: ”Nopeat nettiyhteydet kaikille” – Halla-aho palautti maan pinnalle: ”Suomi ei tosiasiassa saa EU:lta senttiäkään”

Perussuomalaisten Halla-ahoa lukuun ottamatta kaikki suurimpien puolueiden puheenjohtajat tukevat sitä, että Suomi kippaa 6,6 miljardia euroa EU-elvytykseen

Komission puheenjohtaja von der Leyen saa pyyhkeitä omiltaan: Liian vihreä ohjelma ja huomiohakuisia otsikoita

Unkarin pääministeri Orbán elvytyspaketista ja EU-budjetista: ”Unkarilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin olla hyväksymättä pakettia”

Puolan ja Unkarin odotettu torppaus iski elpymisvälineeseen ja EU-budjettiin – mutta miksi?

Vesitetty oikeusvaltiomekanismi laimennee entisestään
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajat riehuvat kaduilla – Seppänen: Ranskan tilanne on katastrofi
Ranskan kadut ovat toimineet toistuvasti maahanmuuttajien väkivaltaisuuksien ja rettelöinnin näyttämönä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen pitää Ranskan tilannetta vakavana varoituksena Suomelle, joka on otettava vakavasti ennen kuin ongelmat ovat täälläkin hallitsemattomia.

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”
Ranskan tiistain ”kouluprotesteihin” osallistui sisäministeriön arvion mukaan 266 000 ihmistä, joista 56 000 pelkästään Pariisissa. Agitaattorit puolestaan arvioivat valtakunnalliseksi osallistujamääräksi 450 000. Koululaisten tukena marssivat opettajat, vanhemmat, korkeakouluopiskelijat, ammattiliittojen jäsenet, maahanmuuttajat, vasemmistolaistet ääriainekset sekä sabotöörit.

Ranskan koululaisprotestit levisivät maahanmuuttajalähiöistä valtakunnalliseksi väkivallaksi – tuhansia otettu kiinni, satoja loukkaantunut
Ranskan ”koululaismellakat” ovat levinneet koko valtakuntaa koskevaksi kriisiksi. Poliisi on ottanut kiinni yli 5 000 valtaosin alaikäistä mellakoitsijaa. 600 poliisia on loukkaantunut yhteenotoissa. Äärivasemmistolaiset ryhmät pyrkivät käyttämään mellakointia hyväkseen. Ranska kipuilee yleiseurooppalaisen taudin kourissa.

Sateenkaarihypetys hiipuu – Helsinki Priden rahoitus sakkaa
Kiinnostus Pride-yhteistyöhön näyttää hiipuvan eri puolilla Suomea. Esimerkiksi Helsinki Pride -yhteisön kumppanuusmyynnin romahdus on heikentänyt yhdistyksen taloustilannetta. Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman pitää yritysten vetäytymistä ideologisista tukikampanjoista tervetulleena kehityksenä.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

Miljoonia vuosittain veronmaksajilta nyhtänyt Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut
Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut, jotka koskevat 21 henkilöä. Neuvotteluissa harkitaan enintään 15 henkilön irtisanomista. Suomen Pakolaisapu on saanut vuosien varrella valtavia summia veronmaksajien rahaa avustuksina. Jatkossa järjestöjen STEA-rahoitusta kohdennetaan tarkemmin ja vaikuttavammin.

Purra kehitysavusta: ”Suomi on mällännyt epäapuun 30 miljardia – jatkossakin riittää saksille töitä”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kyseenalaistaa kehitysavun määrän ja perusteet. Hänen mukaansa kuluvalla hallituskaudella tehtyjen leikkausten jälkeenkin kehitysavusta on karsittava jatkossa lisää.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Trumpin Yhdysvalloissa maahanmuutto nettonegatiivista – väkivaltarikollisuus romahtanut, työllisyys nousee
Dosentti Markku Ruotsilan selvitys esittelee niitä toimenpiteitä, joilla Donald Trump on toisella kaudellaan suitsinut hallitsematonta maahanmuuttoa. Suomen Perustan julkaisema tuore raportti kuvaa ne konkreettiset keinot, joilla Trump on saavuttanut historiallisia tuloksia. Palettiin kuuluu kaikki karkotuksista paluumuuttoporkkanoihin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













