

MATTI MATIKAINEN
Dosentti Arto Luukkanen: Venäjän suurvaltahaaveet luhistuvat sisällissotaan
Presidentti Vladimir Putin on vakoilijakavereineen miehittänyt maan johdon, eikä normaalia, demokraattista vallanvaihtoa tule tapahtumaan. Sitten kun aika joskus Putinista tavalla tai toisella jättää. Venäjän ja Itä-Euroopan tutkija, dosentti Arto Luukkanen tuo uudessa kirjassaan esille ilmestyskirjamaisen näkymän Venäjän ja samalla Suomenkin mahdolliseen tulevaisuuteen.
”Putinin perukirja” maalaa kuvaa Venäjästä, joka yrittää olla suurvalta, vaikka eväät siihen puuttuvat. Maa on sodassa, jonka lopettaminen näyttää mahdottomalta ilman toisen osapuolen antautumista.
Kello käy ja valtion resurssit käyvät vähiin. Kansan välinpitämättömyys muuttuu Venäjällä tyytymättömyydeksi. Lopuksi edessä on oligarkkien ja eri etupiirien yksityisarmeijoiden välinen totaalinen sisällissota. Läheltä piti jo viime kesänä:
– Palkkasoturi, kenraali Jevgeni Prigozhin lähti Moskovaan ja oli todella lähellä, että valta olisi vaihtunut. Sen jälkeen Venäjällä ruvettiin puhumaan siitä, että Putin ei ole enää sama, hän on muuttunut, heikentynyt, dosentti Arto Luukkanen totesi Huomenta Suomi -ohjelmassa torstaina.
Valtataistelu Putinin jälkeen
Venäjän sisällä eri valtaa pitävät tahot ryhmittyvät jo nyt siihen tilanteeseen, että Putin jossain vaiheessa väistyy vallasta tai kuolee. Sen jälkeen alkaa ”erittäin kova taistelu vallasta”.
– Ongelma on se, ettei tällaisia poliittisia rakenteita oikein ole, eikä niitä kunnioiteta. Silloin asiat ratkaistaan väkivalloin ja mikä pahinta tässä ja viittaa sisällissotaan on se, että erilaiset mahtimiehet, alueet ja yhtiöt ovat rakentaneet omia palkka-armeijoitaan.
Toivomme parasta, pelkäämme pahinta
Sisällissota-teemaan palattiin vielä kirjan julkaisutilaisuudessa Ostrobotnialla. Yleisön puolelta tiedusteltiin, mitä Venäjän luisuminen kaaokseen tarkoittaisi Suomelle ja suomalaisille.
Eurovaaliehdokkaana oleva Luukkanen kertoi olleensa jo 1990-luvulla Neuvostoliiton sortumisen tiimoilta kokouksessa, jossa selviteltiin eri hallinnon alojen kanssa toimia siinä tapauksessa, että ”Pietarista tulee puoli miljoonaa ihmistä, niin mihin saamme heidät majoitetuksi”.
– Jos siellä sisällissota tulee ja välejä oikeasti selvitellään aseilla, niin mitä me sitten teemme…? Vielä voin sanoa arvoisalle kysyjälle: me emme tiedä. Toivomme parasta, pelkäämme pahinta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Putinin perukirja Jevgeni Prigozhin suurvaltakompleksi yksityisarmeijat Neuvostoliiton romahdus oligarkit sisällissota Neuvostoliitto Vallankaappaus Vladimir Putin Arto Luukkanen Venäjä
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Moskovassa terrori-iskun tehnyttä ryhmää pelätään myös Saksassa – islamistien iskuihin varaudutaan kesällä pidettävissä jalkapallon EM-kisoissa

Laura Huhtasaari A-Talkissa: ”Putin kokee olevansa Tsingis Khan ja siksi meillä on konkreettinen uhka käsissä”

Venäjä poistamassa viisumipakon Afrikan ja Lähi-idän maiden kansalaisilta – suora tie Euroopan rajoille aukeaa

Moskovan terrori-iskun ympärillä paljon vastaamattomia kysymyksiä – Venäjällä vasen käsi ei välttämättä tiedä mitä oikea tekee

Tomi Immonen Naton kokouksessa Virossa: ”Venäjä muodostaa pitkäkestoisen turvallisuusuhan Euroopalle”

Suojelupoliisin päällikkö Juha Martelius: ”Venäjän sisäiset yhteenotot ovat spekulaatiota – mutta maan tulevaisuutta on pitkällä tähtäimellä vaikea ennustaa”
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”
Ylen aamussa vierailleelta kansanedustaja Teemu Keskisarjalta tivattiin kantaa hallitukselta odotettavaan ilmastostrategiaan. Keskisarja totesi asian olevan hänelle yhdentekevä. - Perussuomalaisille luonnonsuojelu on luonnollinen, pyhä asia. Ilmakehäkiihkoilu sen sijaan on paholaisen keksintö. Se on EU:n anekauppaa, lähiluonnon raiskaamista ja hiilinielujen nieleskelyä. Ilmakehäkiihkon sfääreistä olisikin tehtävä paluu aidosti vihreälle metsäpolulle.

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa
Aikaisemmin optikot eivät ole voineet määrätä silmälaseja henkilöille, joille on tehty silmäleikkaus, vaan asiakas on jouduttu ohjaamaan silmälääkärin vastaanotolle. - Muutos lyhentää jonoja silmälääkäreille ja on tervetullut tilanteessa, jossa silmälääkäreistä on pula valtakunnallisesti, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää