

PS ARKISTO
Tomi Immonen Naton kokouksessa Virossa: ”Venäjä muodostaa pitkäkestoisen turvallisuusuhan Euroopalle”
Nato-maiden kansanedustajista ja parlamentaarikoista koostuva Naton poliittinen päätöksentekoelin, pysyvä komitea (Standing Commitee), kokoontui Tallinnassa viikonvaihteessa. Suomesta kokoukseen osallistuivat valtuuskunnan puheenjohtaja Tomi Immonen (ps.) ja varapuheenjohtaja Jukka Kopra (kok.).
Kokouksessa valmisteltiin kannanottoja Naton heinäkuussa pidettävään Washingtonin huippukokoukseen. Lisäksi osanottajien kesken keskusteltiin Suomen tilannekuvasta Venäjän osalta.
Asialistalla oli muun muassa se, pitäisikö Nato-maiden pyrkiä tekemään omissa parlamenteissaan virallinen päätös käyttää 0,25 prosenttia bruttokansantuotteesta tukemaan Ukrainaa. Keskustelun lopputuloksena todettiin, ettei yhteistä päätöstä ja sitoutumista ole tarpeen kirjata tavoitteeksi jatkotoimenpiteitä varten.
Venäjän aggressiolle ei saa antaa periksi
Valtuuskunnan puheenjohtaja Tomi Immonen totesi, että Suomen antaman puolustusmateriaalituen arvo yksinään on jo noin 1,8 miljardia euroa, minkä lisäksi Suomi on osoittanut Ukrainalle humanitaarista apua ja kehitysyhteistyötukea satojen miljoonien eurojen arvosta. Suomen osuus Ukrainan tukemisesta ylittää reilusti kokouksessa esitetyn tavoitteen.
Kokouksen aikana kuultiin myös Ukrainan edustajien puheenvuoroja. Osanottajat yhtyivät kantaan, että Venäjän aggressiolle ei tule antaa periksi:
– Emme saa hyväksyä, että Euroopan karttaa voidaan muokata väkivallalla. Ukrainan tuki on tärkeää, jos haluamme demokratian voittavan autoritääriset valtiot, joissa diktaattorit polkevat kaikki meille tärkeät arvot maahan sotakoneistollaan, kokouksessa sanottiin.
Viron pääministeri Kaja Kallas käsitteli puheenvuorossaan Nato-maiden suhtautumista Venäjään.
Sota on pienelle maalle aina kärsimystä
Myös kybersodankäynti ja informaatiovaikuttaminen nousivat keskusteluun, jonka myötä yhtenäistettiin eri maiden tilannekuva todellista uhkatasoa vastaavaksi.
– On helppo yhtyä Kaja Kallaksen sanoihin, että sota on pienelle maalle aina kärsimystä, mutta isommalle valtiolle se voi olla sotilaallisen voiton myötä palkinto suuremmasta vaikutusvallasta, Immonen totesi.
– Nato-maiden yleisen näkemyksen mukaan Venäjä muodostaa pitkäkestoisen turvallisuusuhan Euroopalle. Suomi on tehnyt ja tekee oikeita asioita tähän vastaamiseksi, mutta on todettava, että erityisesti informaatiopuolustuksen saralla meillä on vielä paljon tehtävää, varapuheenjohtaja Jukka Kopra linjasi.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- informaatiopuolustus kybersodankäynti Naton kokoukset Jukka Kopra Ukrainan tukeminen Tomi Immonen puolustusmateriaali Kaja Kallas turvallisuusuhat Informaatiovaikuttaminen Venäjä nato
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Valeuutiset kumottu: Trump ei jätä Nato-maita oman onnensa nojaan eikä uhkaa ihmisiä ”verilöylyllä”

Orpo: Suomi nostaa valmiuttaan Moskovan iskun takia

Venäjä poistamassa viisumipakon Afrikan ja Lähi-idän maiden kansalaisilta – suora tie Euroopan rajoille aukeaa

Moskovan terrori-iskun ympärillä paljon vastaamattomia kysymyksiä – Venäjällä vasen käsi ei välttämättä tiedä mitä oikea tekee

Dosentti Arto Luukkanen: Venäjän suurvaltahaaveet luhistuvat sisällissotaan

Niemen ratkaisut Suomen sotilaalliseen turvallisuuteen ja puolustukseen: Reservi, Nato ja yhteistyö Yhdysvaltain kanssa

Ministeri Ranne historiallisesta Nato-kokouksesta: Suomen liikenneinfran vahvistaminen lopullisesti osaksi Naton liikennejärjestelmäsuunnittelua
Viikon suosituimmat

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

Kolumni: Kaikki tietää
Viheliäisimpiä totuuksia ovat ne, jotka kaikki tietävät – mutta joista harva on valmis puhumaan omalla nimellään, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.

Päivän pointti: Veronmaksajien miljoonilla rahoitettu järjestöväki pauhaa ämyreihin: ”Lisää rahaa nyt nyt nyt!” – todellisuudentaju täysin hukassa

Turpeen energiakäytön jatko varmistui
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää











