

PS ARKISTO
Eduskunnasta eläkkeelle jäävä Toimi Kankaanniemi: Suomella on edessä vaikeat ajat
Perussuomalaisten kansanedustaja Toimi Kankaanniemi jää eläkkeelle eduskunnasta kahdeksan eduskuntakauden jälkeen. Neljäkymmentä vuotta valtakunnanpolitiikassa mukana ollut Kankaanniemi tunnetaan kristillisestä arvomaailmastaan ja Suomen itsenäisyyden puolustamisesta. Hän on käyttänyt eduskunnassa yhteensä 3 933 puheenvuoroa, enemmän kuin yksikään toinen istuva kansanedustaja.
Kansanedustaja Toimi Kankaanniemi päättää uransa eduskunnassa rauhallisin, levollisin ja kiitollisin mielin. Lopettamispäätös oli hänelle vaikea ja haikea, mutta Kankaanniemi kokee sen olevan myös oikea. Eduskuntavaalityön hän aloitti jo neljäkymmentä vuotta sitten, ensin vaalipäällikön ominaisuudessa. Eduskuntaan Kankaanniemi valittiin ensimmäisen kerran 36 vuotta sitten, ja yhtä vuorotteluvapaakautta lukuun ottamatta hän on istunut eduskunnassa siitä lähtien.
– On se pitkä jakso aktiivista politiikkaa, Kankaanniemi summaa.
Ajat ovat muuttuneet
Kuluneiden neljänkymmenen vuoden aikana yhteiskunta on muuttunut paljon, ja vaikka nuorempi polvi onkin usein paremmin kiinni ajan hermolla, on vanhemman polven valttina kokemus. Niinpä kokeneilla konkareilla on vielä annettavaa myös nuoremmille sukupolville, vaikka kaikki vanhat opit eivät enää suoraan olisikaan sovellettavissa muuttuneisiin olosuhteisiin.
– Jokainen kansanedustaja ja puolueen aktiivijäsen on aina valtakunnallisesti tai alueellaan puolueen kasvot. Jos ne kasvot osoittavat aktiivisuutta ja ystävällisyyttä mutta myös määrätietoisuutta ja sitoutuneisuutta asiaansa, se vie niin omaa kuin puolueenkin työtä eteenpäin. Eteen voi tulla vaikeitakin päätöksiä, mutta niissäkin on kyettävä katsomaan sen vaikeuden taakse ja ymmärrettävä, että tästäkin päästään yli, kun tehdään oikeita päätöksiä, Kankaanniemi pohtii.
– Vaikka joskus tulee myös kauheaa palautetta ja huutoa, ei siihen pidä pysähtyä vaan katsoa hiukan kauemmaksi, tehdä hommansa hyvin ja pysyä julkisuudessa. Tietysti neljän vuoden vaalikausi, jonka välissä on vielä muitakin vaaleja, tekee työn hiukan vaikeaksi, jos aina pitää miettiä seuraavia vaaleja.
Kipeitä päätöksiä edessä
Menneisiin vuosiin verrattuna Kankaanniemi uskoo, että perussuomalaisten tiedotustoiminta on tänä päivänä paremmalla tolalla kuin millään muulla puolueella. Hän ei usko, että kansan kannatus ja tuki puolueelle voisi näin korkealla tasolla ollakaan, ellei päätöksistä ja asioista olisi tiedotettu koko kansalle monipuolisin välinein.
– Valtamedia potkii meitä päähän koko ajan ja sen toiminta on häpeällistä siltä osin, mutta siihenkään meidän ei pidä alistua, vaan syöttää vain omaa sanomaamme. On kuitenkin syytä muistaa, että oppositiossa on paljon helpompaa kuin hallituksessa. Olin itse ministerinä todella vaikeina aikoina 90-luvun alussa, ja silloin joutui tekemään todella kipeitä päätöksiä. Sama tilanne on edessä nyt niillä, jotka seuraavassa hallituksessa joutuvat päätöksiä tekemään, Kankaanniemi varoittaa.
– Siinä on oltava nöyrä mutta samalla määrätietoinen, ja silloinkin on pidettävä tiedotustoiminta vahvasti omissa käsissä.
90-luvun lama jäi mieleen
Kankaanniemen uran mieliinpainuvimpia ajanjaksoja olikin juuri 90-luvun alun lama, jolloin hän oli itse ministerinä keskeisessä vastuuasemassa. Päätökset, joita hän tuolloin joutui tekemään, olivat niin kipeitä ja vaikeita, että Kankaanniemi välillä jo uskoi poliittisen uransa olevan ohi.
– Kun aloitin politiikassa, oli vielä Neuvostoliitto olemassa, idänsuhteita vaalittiin ja Moskovaan päin kumarrettiin. Silloin ei ollut nykymuotoista EU:ta puhumattakaan Natosta, jota 80 prosenttia kansasta vihasi, Kankaanniemi muistelee.
– Kaikki oli tietyllä lailla vakaata ja näytti tasaiselta, kunnes 90-luvulla Neuvostoliitto ja koko kommunistinen järjestelmä romahti. Sitten mentiin Euroopan unioniin, jota silloin jyrkästi vastustin ja pidän virheenä edelleen. Välissä olivat myös pankkikriisi ja suurtyöttömyys. Ne ajat yöistumisineen jäivät mieleen pysyvästi. Ne olivat kovia aikoja, mutta niistäkin selvittiin.
Hieno maa huonolla tiellä
Suomen kansa on aina näihin aikoihin saakka ollut varsin yhtenäinen ja ahkera pitkistä etäisyyksistä ja vaihtelevista olosuhteista huolimatta. Tämän yhtenäisyyden ja ahkeruuden ansiosta Suomeen on saatu rakennettua hyvä elintaso ja turvallinen hyvinvointiyhteiskunta. Nyt monia näistä asioista on menetetty ja lisää ollaan menettämässä huonon politiikan takia. Turvallisuus niin kaduilla kuin myös taloudellisessa mielessä velkaantumisen takia ovat murenemassa.
– Maahanmuutolla on tässä valtavan suuri vaikutus, kun Suomeen on tullut valtava määrä sellaista porukkaa, joka ei ole sopeutunut eikä sopeudu suomalaiseen yhteiskuntaan. Se näkyy niin taloudessa, sosiaalipolitiikassa kuin turvallisuudessakin. Hieno maa on nyt huonolla tiellä, ja siihen tarvitaan muutos. Onneksi perussuomalaiset ainoana puolueena on nostamassa asiat esille ja pelastamassa isänmaasta sen, mikä vielä on pelastettavissa, Kankaanniemi sanoo.
Muutos on hallitsematon, raju ja arvaamaton
Suomen tilannetta heikentää myös väestörakenteen kehitys. Vuonna 1950, kun Kankaanniemi itse syntyi, syntyi Suomessa yhteensä 98 085 lasta. Viime vuosina syntyneiden lasten määrä on pudonnut noin 40 tuhanteen vuosittain. Se tarkoittaa valtavaa väestökatoa, ja kun sitä katoa on lähdetty paikkaamaan vierasmaalaisilla, on muutos hallitsematon, raju ja arvaamaton.
– Velkaantumista ja jatkuvaa yli varojen elämistä on harjoitettu jo 15 vuotta, ja sen myötä näkymät ovat todella vaikeat. Kolmas ongelma on päätösvallan siirtyminen kotimaasta Brysseliin. Neljänneksi voisi vielä mainita eettis-moraalisen puolen, kuten translait ja Seta-ideologian, jonka kaikki muut puolueet perussuomalaisia ja ehkä KD:tä lukuun ottamatta joko hiljaisesti tai suoraan hyväksyvät. Se murentaa Suomen henkistä arvoperustaa, ja silläkin on arvaamattomia seurauksia, Kankaanniemi pelkää.
Kankaanniemi on iloinen siitä, että perussuomalaiset on näissä asioissa pysynyt terveellä, kansallismielisellä linjalla.
Pehmeä lasku eläkkeelle
Suurimpana henkilökohtaisena saavutuksenaan Kankaanniemi pitää sitä, että on saanut 32 vuotta edustaa keskisuomalaisia äänestäjiä. Hänelle on ollut valtavan suuri etuoikeus tulla aina valituksi kymmenen edustajan joukkoon kaikista ehdokkaista. Sen, miten hyvin hän on työssään onnistunut, Kankaanniemi jättää mieluummin muiden arvioitavaksi. Vaikka Kankaanniemi nyt jättääkin eduskunnan taakseen, jää hänelle vielä runsaasti tehtävää paikallisella tasolla.
– Fyysinen terveys minulla on hyvä, henkisen puolen jätän muiden arvioitavaksi. Minulla on hoidettavana vielä Jyväskylän kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtajuus. Olen myös aluevaltuustossa, maakuntavaltuustossa ja Kuntaliiton hallinnossa mukana. Ne työllistävät kyllä. Tänäkin vuonna on loppuvuodeksi kokouksia useampi joka viikko, joten siinä mielessä tässä on pehmeä lasku eläkkeelle toteutumassa.
– Kuntapolitiikassa olen ollut mukana vuodesta 1973, eli viisikymmentä vuotta tulee vappuna täyteen. Tässä on pari vuotta aikaa vielä hoitaa näitä nykyisiä tehtäviäni ennen vuoden 2025 kunta- ja aluevaaleja, jolloin on aika jäädä jo lopullisesti sivuun, Kankaanniemi sanoo.
Kokoomuksen paalupaikka tuskin säilyy
Kankaanniemen suunnitelmat sen suhteen, mitä tapahtuu hänen lopullisen eläköitymisensä jälkeen, ovat vielä avoinna. Vaikka hän on elämänsä aikana paljon jo ehtinyt matkustellakin, on paljon vielä näkemättäkin. Aikaa jäisi nyt enemmän myös lapsenlapsille, joista osa tosin alkaa olla jo melkein aikuisiksi varttuneita. Erityisiä harrastuksia hänellä ei ole, eikä hän ole sellaisia nyt etsimässäkään. Politiikan seuraamista Kankaanniemi tuskin tulee lopettamaan.
– Annan lämpimät kiitokset eduskuntaryhmälle kuluneista kahdesta kaudesta. Meillä on korkeatasoinen ryhmä ja siinä paljon fiksuja ihmisiä, joita jään kaipaamaan. Kertaakaan ei ole tarvinnut mennä ryhmäkokoukseen matalalla mielellä, ja mukavalla mielellä niistä on aina voinut lähteä myös pois.
– Toivotan koko puolueorganisaatiolle oikein hyvää jatkoa niinä vaikeina aikoina, joita varmasti on vielä edessä. Saattaa olla, että perussuomalaiset on suurin ryhmä kuukauden kuluttua, sillä epäilen, ettei kokoomus säilytä johtopaikkaansa loppuun asti. Voi olla, että demarien kanssa menee lopulta tiukaksi, Kankaanniemi pohtii.
Mika Männistö
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Seta-ideologia Neuvostoliiton romahdus eduskuntavaalit 2023 kuntapolitiikka 1990-luvun lama Kristillisyys väestörakenteen muutos tiedotus valtamedia Euroopan unioni sosiaalipolitiikka Isänmaallisuus Translaki politiikka Turvallisuus Toimi Kankaanniemi Velkaantuminen perussuomalaiset talous nato itsenäisyys
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kankaanniemi: Kuntaliitto jatkaa puoluekorruptiota perussuomalaisten vastustuksesta huolimatta

Kankaanniemi ensi vuoden talousarviosta: Sadat tuhannet ajautuvat köyhyysrajan alapuolelle – hallitus riitelee ja keskittyy yli-innokkaaseen ilmasto- ja maailmanparannuspolitiikkaansa

Kankaanniemi: Yksi sote-uudistuksesta pahiten kärsivistä väestöryhmistä on yksinäiset miehet

Energiakriisi on ovella, turve palautettava pikaisesti takaisin energiatuotantoon – Toimi Kankaanniemeltä toimenpidealoite
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.
















