Artikkeli kuva

DANIEL ROLAND

EKP:n massiivisen valtiolainaohjelman laillisuus puntariin – Saksassa nousemassa kanne

22.01.2015 |23:31

Euroopan keskuspankki aloittaa markkinoiden kauan odottamat valtiolainaostot. Keskuspankin pääjohtaja Mario Draghi ilmoitti asiasta torstain tiedotustilaisuudessa. Ostoja tehdään 60 miljardin euron kuukausitahdilla, ja niitä jatketaan ensi vuoden syyskuuhun asti. Draghi kertoi, että ostoja kuitenkin jatketaan, kunnes euroalueen negatiiviseksi valahtanut inflaatio kiipeää takaisin keskuspankin haluamalle noin kahden prosentin tasolle.

60 miljardin euron kuukausiostoissa on mukana jo nyt tehdyt katetut joukkovelkakirjat, sekä omaisuusvakuudelliset arvopaperiostot. Valtiolainaostot toteutetaan euromaiden valtiolainoilla EKP:n pääoma-avaimen mukaan. Suomen osuudeksi tulee tällöin noin 1,8 prosenttia.

Draghi sai vastata useisiin kyselyihin osto-ohjelman yhteisvastuusta. Ohjelmasta viidennes toteutetaan yhteisvastuullisesti. Uutistoimisto Reutersin mukaan Saksassa ostoista on nousemassa jo kanne lakitupaan.

EKP:n tavoitteena olisi saada vapautettua pääomia piristääkseen luotonantoa investointeihin. Teho on vielä epävarmaa, sillä aiemmin nähdyt LTRO-ostot eivät ole onnistuneet piristämään euroalueen taloutta halutulla tavalla.

Yhdysvallat suoritti omat osto-ohjelmansa jo finanssikriisin alkumetreiltä asti painaakseen erityisesti korkotason alas. Kreikkaa lukuunottamatta euroalueen korot ovat jo historiallisen alhaalla. Korkotehon vaikutus voi siksi jäädä pieneksi tai jopa olemattomaksi.

Sen sijaan euron kurssi heikkeni rajusti Yhdysvaltain dollaria vastaan. Eurolla painui tiedotustilaisuuden jälkeen alle 1,15 dollarin. Huokeampi euro parantaa eurotuotteiden hintakilpailukykyä euroalueen ulkopuolelle.

Henri Myllyniemi


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”

03.07.2025 |12:36
3.
Suomen uutiset logo

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä

04.07.2025 |15:21
4.
Suomen uutiset logo

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa

03.07.2025 |16:15
10.
Suomen uutiset logo

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”

08.07.2025 |16:20

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää