Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Elomaa: Potilaita kaltoin kohtelevat pois hoitoalalta – soveltuvuusarviointia kehitettävä

29.02.2016 |11:41

Turun psykiatrisen sairaalan väärinkäytökset ovat muistutus siitä, kuinka tärkeää sosiaali- ja terveysalalla on palkata tehtäviinsä soveltuvia työntekijöitä, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Ritva Elomaa.

”Kuljemme väärään suuntaan”

Turun psykiatrisen sairaalan vanhuspsykiatrian osastolla on alustavien tietojen mukaan pahoinpidelty, ylilääkitty ja nöyryytetty potilaita.

– On mielestäni selvää, että potilaita vakavasti kaltoin kohtelevat henkilöt eivät sovellu alalle. Herää kysymys, tulisiko sosiaali- ja terveysalalle hakevien psykologinen soveltuvuus arvioida tarkasti jo oppilaitosten pääsykokeissa. Mielestäni tulisi.

– Vuoden alussa voimaan tulleen asetuksen perusteella hakijaa ei voida jättää valitsematta hylätyn pääsy- tai soveltuvuuskokeen perusteella. Kuljemme väärään suuntaan soveltuvuuskokeiden osalta, Elomaa varoittaa.

Vuorovaikutustaitoja korostettava

Elomaa on jättänyt aiheesta kirjallisen kysymyksen perussuomalaisten kansanedustaja Anne Louhelainen kanssa. Kaksikko tiedustelee kysymyksessään, miten sosiaali- ja terveysalalle hakevien psykologista arviointia pyritään vahvistamaan.

– Myös vuorovaikutustaitoihin tulisi panostaa entistä enemmän terveydenhuoltoalalle tähtäävissä koulutusohjelmissa. Valmistava koulutus helpottaisi terveydenhuollon ammattilaisten kohtaamisia potilaiden ja heidän omaistensa kanssa. Itse röntgenhoitajana työskennelleenä tiedän, että edistynyt vuorovaikutus potilaiden ja hoitohenkilöstön välillä edistää potilaiden ja työntekijöiden hyvinvointia, Elomaa painottaa.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista

27.10.2026 |12:49
3.
Suomen uutiset logo

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan

26.10.2026 |10:07
5.
Suomen uutiset logo

Työeläkkeet ovat lakisääteistä vakuutuspohjaista sosiaaliturvaa ja kuuluvat julkiseen talouteen – siksi ne kuuluvat myös perussuomalaiseen säästöpakettiin

24.10.2026 |12:00
6.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava 

30.10.2026 |16:30
9.
Suomen uutiset logo

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia

27.10.2026 |11:00
10.
Suomen uutiset logo

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle

27.10.2026 |14:11

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi