

LEHTIKUVA
Elomaa: Samaan aikaan kun Suomessa tehtaat lyövät lappuja luukuille ja ihmiset jäävät työttömiksi, EU:n elpymispakettiin syydetään miljardeja euroja
Ensin Kaipola. Nyt Naantali. Hallituksen vahvuus ei ole laskeminen. Vaikuttaa siltä, että hallitus päättää Suomen kannalta isoista asioista sivuuttaen esimerkiksi taloudellisten vaikutusten arvioinnin, kirjoittaa perussuomalaisten kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa.
Ritva ”Kike” Elomaan mielestä hallitus tekee päätöksiä vain aatteen palolla ja unohtaa, että kaikella on hintalappu ja maksaja.
– Vastuullinen päätöksenteko edellyttää seurausten perusteellisempaa arviointia. Yritykset seuraavat Suomen poliittista päätöksentekoa tarkkaan ja se vaikuttaa olennaisesti myös niiden tulevaisuutta koskeviin päätöksiin. Hallituksen viesti on ympäristötoimien osalta ollut varsin selkeä. Suomi tulee tekemään varsin joustamattomasti ympäristötoimia, joista monet heijastuvat vahvasti niin pienempien kuin suurempienkin yritysten toimintaan.
Tiukat ympäristötavoitteet käyvät kalliiksi
Pörssiyhtiöt pyrkivät tuottamaan voittoa omistajilleen.
– Nesteen päätös Naantalin jalostamon kohtalosta perustuu euromääräisiin laskelmiin toiminnan kannattavuudesta tulevaisuudessa. Toisin kuin hallitus, pörssiyrityksen johto tekee päätöksensä numeroiden perusteella. Tilanne on kaikin puolin äärimmäisen ikävä Suomelle, Varsinais-Suomelle, Naantalille ja ennen kaikkea työpaikkansa mahdollisesti menettäville ihmisille sekä heidän perheilleen.
– Nesteen tapauksessa päätöksessä on kyse kysynnän laskun ja tulevaisuuden investointitarpeen pohjalta tehty ratkaisu. Mitä sitten hallituksen poliittisilla linjauksilla on tekemistä jalostamon sulkemisuhan kanssa? Tiukat ympäristötavoitteet vaikuttavat selvästi tulevaisuuden näkymiin öljynjalostuksen toimialalla. Lisäksi nousevat logistiikka- ja energiakustannukset eivät ainakaan kannusta kalliisiin lisäinvestointeihin. Julkisuudessa on ollut esillä myös näkemys, että päästörajat ja ympäristölupa ratkaisivat Naantalin jalostamon kohtalon, Elomaa toteaa.
Hallitus kompuroi työllisyyden kanssa
Elomaa mielestä hallituksella ei ole koronakriisin keskellä yksinkertaisesti varaa tehdä yritysten kannattavuutta nakertavaa politiikkaa.
– Hallitus kompuroi tällä hetkellä työllisyystavoitteensa kanssa. Jos Naantalista katoaa 470 työpaikkaa, vaikeutuu työllisyystavoitteeseen pääseminen entisestään.
– Pääministeri Sanna Marin arvosteli Kaipolan paperitehtaan sulkemispäätöksen jälkeen kovasti ratkaisua ja sen ajoitusta. Hallituksessa olisi ymmärrettävä, että pörssiyhtiöt elävät omaa elämäänsä, jonka toimivuuteen hallitus valinnoillaan voi olennaisesti vaikuttaa. Ei ole järkevää ensin ajaa liian kunnianhimoisella ympäristöpolitiikalla yrityksiä vaikeuksiin ja sitten päivitellä, että kui ne ny sillai sulkevat tehtaat ja ihmiset jäävät työttömäksi.
Suomi velkaantuu tukemalla muita
Elomaa korostaa, että juuri nyt jokainen työpaikka on äärimmäisen tärkeä.
– Hallituksen omistajaohjauspolitiikan linja rahoittaa punavihreitä päätöksiään myymällä pörssiomistuksia saattaa pääministerin näkyvän puuttumisen pörssiyhtiöiden toimiin hieman outoon valoon. Omistaja voi vaikuttaa. Samaan aikaan kun Suomessa tehtaat lyövät lappuja luukuille ja ihmiset jäävät työttömiksi, EU:n elpymispakettiin syydetään miljardeja euroja.
– Olen saanut lukea lehdistä, että hallituksen ensi vuoden budjetti on yli 10 miljardia alijäämäinen. Otamme siis velkaa ja samanaikaisesti tuemme miljardeilla muita EU-maita. Tämä on todella väärin suomalaisia kohtaan. Hallituksen olisi ensiarvoisen tärkeää muistaa, että sen tehtävä on Suomen edun ajaminen, ei esimerkiksi Italian, Elomaa painottaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- pörssiyhtiöt öljynjalostamo Naantali Kaipola punavihreä ilmastopolitiikka Neste EU-tukipaketit ideologia Alijäämä Ritva ”Kike” Elomaa Suomi Velkaantuminen perussuomalaiset Italia hallitus työttömyys Teollisuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Nesteen Naantalin jalostamo on ilmastopolitiikan uhri – Junnila vihainen hallitukselle, joka tuhoaa suomalaista teollisuutta idealismillaan

Mäkelä: Puheet kuuden tunnin työpäivistä tai polttoaineiden hinnan korotuksista on lopetettava välittömästi – ”Viimeinen niitti investoinneille ja teollisuuden työpaikoille”

Ranne UPM:n Kaipolan paperitehtaan sulkemisesta: Punavihreä politiikka ja Suomen liian korkea verotus työssään

Vihervasemmistohallitus heikentää teollisuuden kilpailukykyä – työttömyys kasvaa ja tuotanto siirtyy maihin, joissa on vakaampi toimintaympäristö

Halla-aho: Tehtaanpiiput eivät pysy Suomessa itsestään – ” Hallituksen pahoittelut tehtaiden sulkemisesta ja työpaikkojen katoamisesta ovat tyhjää hurskastelua”

Jämsän paperitehtaan sulkeminen murskaa suomalaisen teollisuustyön kovaa ydintä – Lehto: ”Hallituksen olisi pitänyt reagoida jo paljon aiemmin”

Perussuomalaiset kyselytunnilla: Hallitus ajaa kilpailukykyä polvilleen – ”Syinä kiilusilmäinen ilmastopolitiikka ja kasvava verorasitus”

Purra: Hillitön noidankehä Suomen kilpailukyvyn ja kansalaisten ostovoiman heikentymisen taustalla

Perussuomalaiset kyselytunnilla: Suomea uhkaa työttömyysaalto – ”Hallitus seuraa vierestä tumput suorina!”
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Yliopistonlehtori emerita ajattelee liberaalilaatikon ulkopuolelta: Pakkoinkluusio ei toimi missään – ei kouluissa, työpaikoilla eikä maahanmuuttopolitiikassa
Voiko yliopistolla työskennellä ja luoda uraa, vaikka tunnustautuu kristityksi tai konservatiiviksi? Saako tieteentekijä vastustaa aborttia, pitää Israelin puolta ja puhua ääneen islamisaation luomasta uhkasta länsimaille? Kyllä, se on mahdollista, mutta ei mutkatonta. Ja ehkä siksi niin harvinaista.

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti
Aidosti riippumattomat ja itsenäiset media-alan tekijät pitävät ongelmallisena nykyistä Yle-veromallia, jonka turvin Yleisradio syö tilaa mediakentältä. Kansanedustaja Teemu Keskisarjan esitys Yle-veron uudelleenkohdistamisesta toisi mukaan kilpailua mediakentälle, sekä palauttaisi osittaisen protestoinnin mahdollisuuden kansalle.

Euroopan parlamentti äänesti Bulgarian liittymisestä euroon – Tynkkynen ainoa suomalaismeppi, joka äänesti vastaan
Euroopan parlamentissa äänestettiin tiistaina Bulgarian hyväksymisestä euroalueen jäseneksi. Mepit antoivat maan eurojäsenyydelle tukensa äänin 531‒69. Tyhjää äänestäneitä oli 79. Paikalla olleista suomalaisista mepeistä ainoa, joka vastusti Bulgarian eurojäsenyyttä, oli perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää