

LEHTIKUVA
Elomaalta lakialoite 1990-luvun laman velkaantuneiden auttamiseksi – tuhannet kärvistelevät yhä
1990-luvun lama runteli pahasti Suomen valtiota ja kotitalouksia. Velkaantuminen lisääntyi vauhdilla ja monilta meni koko omaisuus.
– Moni ylivelkaantui työpaikan menetyksen, korkojen nousun tai takausvastuiden seurauksena, eivätkä kaikki ole vielä tänäkään päivänä selvinneet 90-luvun laman jysäyksestä, toteaa perussuomalaisten kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa vakavana.
Laman alkamisesta jo yli 25 vuotta
Useat puolueet ovat jo vuosia puhuneet laman uhrien auttamisesta, mutta käytännön toimet ovat jääneet sanoja vaatimattomammiksi. Perussuomalaiset ovat yrittäneet nostaa laman myötä velkaantuneiden asiaa esille ja laatineet lukuisia valtiopäivätoimia heidän asemansa helpottamiseksi.
– 90-luvun laman alkamisesta on jo vierähtänyt yli 25 vuotta ja yhä edelleen tuhannet suomalaiset ovat veloissa tämän taantuman seurauksena, muistuttaa Elomaa.
Uusi alku puhtaalta pöydältä
Elomaa on laatinut lakialoitteen, jossa ehdotetaan muutettavaksi yksityishenkilön velkajärjestelystä annettua lakia niin, että velkajärjestely voitaisiin myöntää sillä perusteella, että velkaantuminen on tapahtunut 1990-luvun laman seurauksena.
Käytännössä velkajärjestelty auttaisi ihmisiä selviämään velkataakastaan ja mahdollistaisi uuden alun puhtaalta pöydältä.
– Mielestäni tämä aloite toisi käytännön helpotusta monien ihmisten arkeen, ja toivon saavani aloitteelle mahdollisimman paljon kannatusta yli puoluerajojen, Elomaa sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


PS-Nuoret: 90-luvulla konkurssin tehneet yrittäjät päästettävä eroon velkahelvetistä

Suora lähetys: Laura Huhtasaari pureutuu keskiviikon tiedotustilaisuudessa 90-luvun pankkikriisin uhrien tilanteeseen

Huhtasaari: Pankkikriisin loppuselvittely aloitetaan nyt – ”Velkaorjuuden vaikutukset heijastuvat perheisiin jo toisessa polvessa”
Viikon suosituimmat

STEA:n tarkastus paljasti järjestön käteislainoja tytäryhtiölle – vaatii avustuksia takaisin
STEA vaatii kotkalaiselta Kakspy ry:ltä takaisin 346 139 euroa avustuksia sen jälkeen, kun vuoden 2022 toimintaa koskeva tarkastus paljasti käteislainoja yhdistyksen osittain omistamalle tytäryhtiölle Kakspy Palvelut Oy:lle.

Sydänliitolla on 20 miljoonan euron sijoitussalkku – silti 50 000 euron puute uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun
Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Eduskunta koolle istuntotauolta – Mäkelä: ”Naurettavaa kesäteatteria”
Perussuomalaisten Jani Mäkelä muistuttaa, että vaatimuksista huolimatta eduskuntaa ei kutsuttu koolle kesällä 2022, jolloin silloinen omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen joutui selittelemään Fortumin miljardien eurojen tukea tytäryhtiölleen Uniperille.

STEA-avustusten kriteerit etenevät – pohjatyön teki mies, jonka oma järjestö menetti avustuksensa ja ajautui konkurssiin
Kansliapäälliköiden työryhmä luovutti heinäkuun alussa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanille ehdotuksen STEA-avustusten uusista kriteereistä, jotka ohjaavat ensi vuoden avustuspäätöksiä. Ehdotuksen pohjana on Mika Pyykön vuonna 2025 laatima selvitys sote-järjestöjen avustuksista. Pyykkö toimi tuolloin myös Aivoliiton toiminnanjohtajana — järjestössä, joka muutama kuukausi selvityksen julkaisun jälkeen todettiin käyttäneen avustuksia väärin ja ajautui konkurssiin.

Kielitaitovaatimuksista luovuttiin aikoinaan maahanmuuttajien vuoksi – Opetushallitus raportoi nyt ongelmista
Ammatillisen koulutuksen kielitaitovaatimuksista luovuttiin vuonna 2017 maahanmuuttajien vuoksi. Lähes kymmenen vuotta myöhemmin Opetushallitus raportoi itse, millaisia ongelmia päätös on tuottanut.

Kansa otti lain omiin käsiin Etelä-Afrikassa – kaikki laittomasti maassa olevat halutaan ulos
Maahanmuuttokriittiset ryhmät kehottivat laittomasti maassa olevia siirtolaisia ottamaan jalat alleen ja poistumaan Etelä-Afrikasta heinäkuun alkuun mennessä. Köyhät käyvät nyt köyhien kimppuun ja mustat toisten mustien kimppuun. Tuhannet muista Afrikan maista lähtöisin olevat ihmiset ovatkin jo paenneet takaisin kotiseudulleen.

Migri: Toistakymmentä kiintiöpakolaisehdokasta hylätty turvallisuussyistä – tarkkoja lukuja ei kerrota
Vuosina 2024–2026 toistakymmentä UNHCR:n esittämää kiintiöpakolaisehdokasta on jäänyt valitsematta Suomeen, koska heidän on arvioitu vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tarkkoja lukuja tai kansallisuuksia maahanmuuttovirasto ei kerro.

Mäenpää: Kornia, että eduskunnan kesäteatteria vetää viime kaudella 6 000 miljoonaa hukannut Tytti Tuppurainen
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää arvostelee oppositiota siitä, että se vaati eduskunnan ylimääräistä täysistuntoa Helsinki Garden -hankkeen valtiontuesta. Mäenpään mukaan keskustelussa on kyse pikemminkin poliittisesta esiintymisestä kuin uusien tietojen selvittämisestä.

Britannia esti Sebastian Tynkkysen maahantulon – europarlamentaarikko paheksuu sananvapauden kaventamisesta
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo somekanavillaan, että hänen pääsynsä Britanniaan estettiin viime hetkillä. Hänen oli määrä puhua konservatiivien konferenssissa. Tynkkynen julkaisi keskiviikkona Instagramissa ja X:ssä videon, jossa hän kertoo saaneensa kaksi tuntia ennen lentoa tiedon maahantulon epäämisestä. Ilmoituksen mukaan ”hänen läsnäolonsa ei palvelisi yleistä etua".
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













