

LEHTIKUVA
EU pohtii Libyan auttamista siirtolaistulvan patoamiseksi
EU-maiden hallitukset viestittävät olevansa valmiita kasvattamaan Välimeren laivaoperaatioita. Syynä on pelko siitä, että Välimeren ihmissalakuljetus Libyasta Italiaan on kasvussa ja on mahdollisesti kasvamassa uusiin ennätyksiin. Lisäksi EU kaavailee Libyalle avustuspakettia, jolla pitäisi maahan saada aikaan YK:n tunnustama hallinto, riittävä oikeusjärjestelmä, koulutetut poliisivoimat sekä toimiva rannikkovartiointi salakuljetuksen torjumiseksi.
Laittomat siirtolaiset eivät ole ainoana salakuljetettavien listalla, sillä salakuljetus koskee myös huumeita ja aseita. Sekä Libya että EU hakevat vakautta yhteistyöllä. EU ei ainakaan tässä vaiheessa ole esittänyt keskisen Välimeren laivaoperaatioita ulotettavaksi Libyan aluevesille asti. Tämä vaatii päättäväisempää poliittista yhteistyötä EU:n tukeman Libyan hallinnon kanssa.
Libya toivoo apua Isisin kukistamiseksi
Libyan yhteistyölistalla ihmissalakuljetus ei ole kärkisijalla. Libya toivoo ensisijaisesti apua Isisin kukistamiseksi maan alueella. Lisäksi maa toivoo apua maan hallinnon vakauttamiseksi. Terrorismin torjunta on EU:n tavotteissa, joten yhteistyömahdollisuudet ovat olemassa, vaikka EU-maiden hallitukset myöntävät tehtävälistan olevan vaativa.
EU:n laivaoperaatio Sofian vuoksi on viimeisen puolen vuoden aikana pidätetty lähes 70 epäiltyä salakuljetuksesta, konfiskoitu ja tuhottu hieman yli 100 alusta ja pelastettu 13 000 henkeä.
Saksa torppaa Italian toiveet yhteisistä velkakirjoista
Italia on siirtolaismääriensä kasvettua laatinut ohjelmapaketin Brysseliin. Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk on ollut mielissään paketista.
Paketissa ehdotetaan kuitenkin EU-maiden yhteisiä velkakirjoja siirtolaiskriisin kulujen kattamiseksi. Saksan liittokansleri Angela Merkel torjui ajatuksen suorilta käsin. Merkelin tiedottaja Steffen Seibert kertoi, että EU:n budjetista on jo korvamerkitty varat siirtolaisten käsittelyn vaatimiin kuluihin.
Italia on toistuvasti yrittänyt ehdottaa yhteisiä EU-velkakirjoja eli ”eurobondeja” milloin minkäkin toiminnan rahoittamiseksi vuoden 2008 finanssikriisin ajoilta asti. Saksa on toistuvasti torpannut tällaiset haaveet. Italia on Euroopan absoluuttisesti velkaisin maa yli 2 000 miljardin euron velkalastillaan.
Henri Myllyniemi
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Italian ja Itävallan välit kiristymässä rajavalvonnan vuoksi – Libyasta tänä vuonna jopa 270 000 tulijaa

Turvapaikkakriisin välitilinpäätös – miten tulijavirtaa Suomessa padottiin?

Italialaissyyttäjän hurja väite Välimeren ”meritaksipalveluista” – avustusjärjestöt toimivat kimpassa ihmissalakuljettajien kanssa
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Yliopistonlehtori emerita ajattelee liberaalilaatikon ulkopuolelta: Pakkoinkluusio ei toimi missään – ei kouluissa, työpaikoilla eikä maahanmuuttopolitiikassa
Voiko yliopistolla työskennellä ja luoda uraa, vaikka tunnustautuu kristityksi tai konservatiiviksi? Saako tieteentekijä vastustaa aborttia, pitää Israelin puolta ja puhua ääneen islamisaation luomasta uhkasta länsimaille? Kyllä, se on mahdollista, mutta ei mutkatonta. Ja ehkä siksi niin harvinaista.

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti
Aidosti riippumattomat ja itsenäiset media-alan tekijät pitävät ongelmallisena nykyistä Yle-veromallia, jonka turvin Yleisradio syö tilaa mediakentältä. Kansanedustaja Teemu Keskisarjan esitys Yle-veron uudelleenkohdistamisesta toisi mukaan kilpailua mediakentälle, sekä palauttaisi osittaisen protestoinnin mahdollisuuden kansalle.

Euroopan parlamentti äänesti Bulgarian liittymisestä euroon – Tynkkynen ainoa suomalaismeppi, joka äänesti vastaan
Euroopan parlamentissa äänestettiin tiistaina Bulgarian hyväksymisestä euroalueen jäseneksi. Mepit antoivat maan eurojäsenyydelle tukensa äänin 531‒69. Tyhjää äänestäneitä oli 79. Paikalla olleista suomalaisista mepeistä ainoa, joka vastusti Bulgarian eurojäsenyyttä, oli perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää