

LEHTIKUVA
Italian ja Itävallan välit kiristymässä rajavalvonnan vuoksi – Libyasta tänä vuonna jopa 270 000 tulijaa
Italia on tulistunut Itävallan suunnitelmille aloittaa tänä vuonna rajatarkastukset Brennenin solassa. Sola on yksi tärkeimmistä reiteistä maiden välillä, ja sitä on suitsutettu yhtenä Schengen-alueen kruununjalokivistä. Itävalta on lähettänyt sotilaita rajanvalvonnan avuksi.
Talouslehti Financial Times kirjoittaa, että maiden välit ovat tulehtumassa Itävallan toimien vuoksi. Italia pelkää, että solan läheisestä Brennerton kaupungista muodostuu Italian puolelle samanlainen turvapaikanhakijoiden telttaleiri kuin mitä Kreikan Idomenissa on.
Välimeren liikenne kiihtymässä
Toistaiseksi solan liepeillä ei ole nähty merkkejä Balkanin reitin kaltaisesta vaelluksesta. Tulijamäärät Italian saarille ovat nousseet kuitenkin tammi-maaliskuussa 80 prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan.
EU:n ja Turkin välinen palautussopimus voi kasvattaa liikennettä entistä enemmän, ja arvioiden mukaan Italiaan voisi tulla Libyasta jopa 270 000 turvapaikanhakijaa ja siirtolaista tämän vuoden aikana.
Maanantaina Italian rannikkovartiosto pelasti 1 850 ihmistä Italian aluevesiltä. Liikenteen pelätään kasvavan kelien yhä parantuessa.
Itävalta pysyy päätöksessään
Italia on ilmaissut maiden välien viilentyvän Itävallan päätöksen myötä aloittaa rajatarkastukset Brennerin solassa. Itävalta on puolestaan vastannut, että se pitää maan toimia valitettavana, mutta tarpeellisina.
Itävallan liittokansleri Werner Feymann sanoi ottavansa maan suunnitelmista täyden vastuun. Itävallan ulkoministeri Sebastian Kurz tukee liittokansleria.
– Itävallalla ei ole varaa vuoden 2015 toisintoon, Kurz totesi.
Italia on pyytänyt EU:ta puuttumaan Itävallan suunnitelmiin. Italia haluaa tarkistuttaa rajavalvonnan laillisuuden Schengen-maiden välillä. EU:n maahanmuutosta vastaava komissaari Dimitris Avramopoulos tuomitsee Itävallan toimet. Hänen mukaansa Itävallan aikeet aloittaa rajatarkastukset Brennerin solassa eivät ole oikea ratkaisu ongelmaan.
Henri Myllyniemi
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kreikan ja Makedonian rajalla taas levotonta

EU pohtii Libyan auttamista siirtolaistulvan patoamiseksi

Turvapaikkakriisin välitilinpäätös – miten tulijavirtaa Suomessa padottiin?

Itävallassa yhdeksän turvapaikanhakijaa tutkintavankeuteen joukkoraiskausepäilyn vuoksi
Viikon suosituimmat

Kuntaliiton toimitusjohtaja myöntää: Maahanmuutosta jättilasku Espoon veronmaksajille
Työttömyys kurittaa erityisesti suurimpien kaupunkien taloutta. Työttömyyden kasvun taustalla on pitkälti maahanmuutto, sillä liki puolet työttömyyden kasvusta johtuu maahanmuutosta.

Kohuprofessori Jason Arday löydettiin kuolleena
Cambridgen yliopiston plagiointikohun keskiössä viime viikkoina ollut 41-vuotias professori Jason Arday on kuollut. Arday löytyi elottomana Etelä-Lontoosta perjantaina iltapäivällä.

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin tuore ehdotus SDP:n syrjäyttämisestä hallitusneuvotteluissa herättää happamia reaktioita demareissa. Samalla kuitenkin unohtuu, että äskettäin demarien esikuvamaassa Espanjassa eniten ääniä ja paikkoja saanut puolue jäi oppositioon. Historiallisesti Suomessakin on aiemmin muodostettu hallituksia, joissa suurin puolue ei ole johtanut hallitusta.

Euroopan ”tiukat tädit” yhdistivät voimansa maahanmuuton torjuntaan – Suomen SDP kulkee eri suuntaan
EU:n kaksi naispääministeriä, Italian kansalliskonservatiivi Giorgia Meloni ja Tanskan sosiaalidemokraatti Mette Frederiksen, julkaisivat maanantaina yhteisen kannanoton hallitsematonta maahanmuuttoa vastaan. Kannanotto ylittää perinteisen oikeisto–vasemmisto-jaon. Suomessa SDP:n varapuheenjohtaja ilmoitti olevansa postaukseen pettynyt.

Cambridgen yliopisto tiesi Jason Ardayn ongelmallisuudesta jo vuosia sitten – nyt omat professorit vaativat yliopistolta vastauksia
Jason Ardayn skandaali laajenee. Huomio on siirtymässä entisestä professorista koko Cambridgen yliopiston hallintoon ja myös muihin yliopistoihin. Cambridge tiesi jo vuonna 2023 Ardayn tutkimukseen kohdistuneista vakavista epäilyistä, mutta antoi hänelle silti täyden tukensa. Nyt Cambridgen omat professorit vaativat selvitystä siitä, miten Arday palkattiin, miksi hänestä rakennettiin kansainvälinen DEI-symboli, ja miten yliopisto käsitteli varoituksia hänen tutkimuksensa laadusta ja rehellisyydestä.

Vihreiden kansanedustaja vaati avoimuutta politiikan rahoitukseen – puolison yhtiön 290 000 euron sopimus jäi kaikkien rekisterien ulkopuolelle
Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu on vaatinut näkyvästi avoimuutta politiikan rahoitukseen. Hopsun puolison vastaperustetun yhtiön 290 000 euron sopimus Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kanssa syntyi ilman kilpailutusta eikä näkynyt missään julkisessa vaikuttamisrekisterissä. Torstaina hyvinvointialue perui koko hankinnan.

Poliittinen korrektius tappaa – professorin menestyskirja vaatii länsimaita ryhdistäytymään
Kanadalaisen professori Gad Saadin uusi kirja kuvaa harkitsemattoman empatian tappavia vaikutuksia. Saadin mukaan koko länsimainen sivilisaatio uhkaa tuhoutua, ellei velvollisuudeksi muuttunutta myötätuntoa karaista järjenkäytöllä.

Talouskasvu käynnissä – sosiaalidemokraattinen säätiö alkoi epäillä ennustajia
Kalevi Sorsa -säätiö moittii tuoreessa raportissaan, etteivät suomalaiset ennustelaitokset osaa ennakoida talouskasvua. Eli väitteen esittää sosiaalidemokraattinen ajatuspaja, jolla ei ole itsellään yhtäkään testattua ennustetta.

Ministeri Rydman ei anna periksi: ”Suomalaisen ja suomalaisen veronmaksajan etu on asetettava etusijalle”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman sai Jyväskylässä pitämänsä puheen jälkeen runsaasti tukea muun muassa järjestörahoituksen perkaamiselle. Paikallaolijat kannustivat häntä pitämään kiinni linjastaan, vaikka järjestöleikkaukset eivät maistu kaikille hallituskumppaneille.

Garedewilta uusi lomake vanhemmille: Woke-kielto lapsille
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew korostaa lapsilla ja vanhemmilla olevan perustuslaillinen oikeus vakaumukseen, uskoon ja mielipiteisiin - myös silloin, kun ne koskevat perinteisiä sukupuoli- ja seksuaalisuuskäsityksiä. Garedew on lisännyt omille internetsivuilleen vanhemmille tarkoitetut lomakepohjat, joilla äidit ja isät voivat kieltää lapsensa osallistumisen sateenkaari-ideologiseen opetukseen ja ohjelmaan koulussa tai varhaiskasvatuksessa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













