Italiaan saapuvien siirtolaisten määrä rajussa kasvussa

18.04.2016 |23:03

Välimeren siirtolaisvirta näyttää kääntyneen takaisin Libyan ja Italian reitille. Kolmen päivän aikana Italiaan saapui 6 000 ihmistä. Pelastetuista heikkokuntoisista aluksista on löytynyt myös menehtyneitä.

EU:n ja Turkin välinen palautussopimus on siirtänyt ihmisliikenteen takaisin Libyan ja Italian välille. Kreikan saarille sen sijaan rantautuu enää vain joitain satoja ihmisiä viikottain.

Uutistoimisto Reuters kertoo, että kolmen viime päivän aikana Italiaan on saapunut 6 000 ihmistä. Heistä lähes kaikki ovat siirtolaisia.

– Tietääkseni Italiaan saapuneiden syyrialaisten määrä voidaan laskea yhden käden sormilla, Kansainvälisen maahanmuuttojärjestö IOM:n tiedottaja Joel Millman sanoi.

Egeanmeren ihmissalakuljettajien ei tiedetä siirtyneen Libyan ja Italian väliselle reitille, siellä on omat toimijansa.

– Tiedossamme olevat Libyan salakuljettajat ovat hyvin kokeneita. He ovat tehneet salakuljetusta jo vuosia, ja he ovat hyvin aseistautuneita, Millman kertoi.

Suuret siirtolaismäärät aiheuttavat EU-maissa kasvavaa huolta. Luxemburgissa vieraileva ulkoministeri Timo Soini (ps.) esitti huolensa Schengen-alueen kestävyydestä, mikäli uutta reittiä ei saada padottua.

– Pakolaiskriisi ei ole missään tapauksessa ohi. Sille pitää tehdä jotakin. Jos sieltä tulee yhtään vastaavaa kuin mitä Balkanin reitiltä tuli, niin se tietää kyllä Schengenin loppua, Soini kertoi häntä haastatelleelle HS:lle.

 

 

Henri Myllyniemi


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

6.
Suomen uutiset logo

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”

08.07.2025 |16:20
7.
Suomen uutiset logo

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi

09.07.2025 |13:11

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää