Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Eurovaaliehdokas Kulpakko: Kossun keitto koijareiden käsiin

21.05.2014 |10:15

Hallitus on jälleen uhraamassa suomalaisen teollisen ikonin EU-politiikan alttarille. Euron tukipaketit ja ilmastopolitiikka sekä yhdistelmälupadirektiivi ovat kuivattaneet valtionkassan. Nyt realisoidaan kruununjalokiviä syömävelan kattamiseksi.

Ministeri Pekka Haaviston olettaisi olevan perillä EU-säännöksistä. Hän väittää hätäpäissään, että mahdollisen kaupan reunaehdoilla turvattaisiin suomalaisten ohranviljelijöiden tulevaisuus. Nykyiset EU-säännökset eivät mahdollista Altian uuden omistajan raaka-aineen oston rajauksia. Tuotannon säilymisestä Suomessakaan ei saada hymistelyiden ja korulauseiden lisäksi mitään takeita.

Valtiontalouden tasapainottaminen on aloitettava sanoutumalla irti euron tukipaketeista. Australia otti länsimaista ensimmäisenä järjen käteen leikkaamalla leijonan osan ilmastopolitiikan määrärahoista. Suomen on rohkeasti seurattava Australian esimerkkiä. Samoin on lopetettava veromaksajiemme rahan kylväminen ulottamalla suomalaisten sosiaaliturva sekä lapsilisät muiden EU-maiden kansalaisille eli Suomen on irtaannuttava EU:n yhdistelmälupadirektiivistä.

Sekä kotimaan että EU-politiikan suunta on muutettava radikaalisti puolustamaan suomalaista hyvinvointia ja kotimaista teollisuutta, muutoin murramme yltiöeurooppalaisuudella hyvinvointiyhteiskunnan perustan.

Marko Kulpakko
eurovaaliehdokas (ps.)


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista

27.10.2026 |12:49
2.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava 

30.10.2026 |16:30
4.
Suomen uutiset logo

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan

26.10.2026 |10:07
8.
Suomen uutiset logo

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia

27.10.2026 |11:00
9.
Suomen uutiset logo

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle

27.10.2026 |14:11

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi