
Finanssijätti JP Morganin toimitusjohtajan viesti vasemmistoliberaaleille: Jos Yhdysvallat ei kontrolloi rajojaan, koko maa on ennen pitkää mennyttä
YHDYSVALLAT | Finanssijätti JPMorgan Chasen toimitusjohtaja Jamie Dimon ravisteli CNBC:n haastattelussa newyorkilaisia vasemmistoliberaaleja. New Yorkin kaupunki on kriisissä Meksikon rajalta virtaavan maahanmuuttajatulvan takia. Miljoonakaupungin viranomaiset ovat ylikuormittuneita, ja tulijoista on koitumassa miljardien dollarien lisälasku. Finanssipomo arvioi, että kotikaupunkiin saapuvan kriisin myötä jopa hänen ”superliberaalien ystäviensä” silmät avautuvat tarpeelle kiristää maahanmuuttopolitiikkaa.
Amerikkalaisen finanssijätti JPMorgan Chasen toimitusjohtaja Jamie Dimon peräänkuulutti realismia Yhdysvaltojen maahanmuuttopolitiikkaan CNBC:n haastattelussa viime keskiviikkona. Finanssimaailman merkkihenkilön kommentit lähtivät leviämään kansainvälisessä mediassa.
Esimerkiksi poliittisesta tasapuolisuudestaan tunnettu, Amerikan toisiksi suurin lehti Newsweek uutisoi asiasta. Dimon osallistui yhtiönsä edustajana World Economic Forumin kokoukseen Davosissa Sveitsissä. Hän tapasi Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin ja puhui amerikkalaismedialle Ukrainan tukemisen puolesta. Haastattelun painopiste siirtyi pian Yhdysvaltojen omaan maahanmuuttokriisiin Meksikon vastaisella rajalla.
”Jos ette kontrolloi rajojamme, tuhoatte maamme”
Demokraattijohtoisena tunnettuun New Yorkin kaupunkiin on kohdistunut suuri maahanmuuttajien tulva syksystä 2022 lähtien. Taustalla on Teksasin kuvernööri Greg Abbottin päätös siirtää maahanmuuttajia eteenpäin Yhdysvaltain ja Meksikon väliseltä rajalta.
New Yorkissa on totuttu suureen väenpaljouteen ja asukastiheyteen. Pelkästään New Yorkin kaupungissa on enemmän asukkaita kuin koko Suomessa: noin 8,5 miljoonaa. Silti maahanmuuttajien äkillinen virta on aiheuttanut kriisin jopa miljoonakaupungin viranomaisille. Tulijoille on ollut haastavaa järjestää majoitusta, resursseja ja terveydenhuoltoa.
Viime viikolla pitämässään lehdistötilaisuudessa New Yorkin kuvernööri Kathy Hochul ilmoitti kaupunkiin tulleen yli 13 000 maahanmuuttajaa kuukaudessa. Hochul on ehdottanut 2,4 miljardin dollarin julkista lisärahoitusta ongelman ratkaisemiseksi.
Dimon, joka on aiemmin kuvannut itseään ”sydämeltään demokraatiksi”, mutta mieleltään ”jonkinlaiseksi republikaaniksi”, peräänkuulutti Yhdysvalloille tiukempaa rajakontrollia.
”Jos ette kontrolloi rajojamme, tuhoatte maamme”, Dimon sanoi. ”Nyt ne lähettävät tulijat New Yorkiin ja sen sellaista, joten nyt kaikki superliberaalit ystäväni joutuvat näkemään, millainen ongelma se on.”
Newsweek-lehti otti yhteyttä Dimonin edustamaan finanssiyhtiö JP Morganiin, jonka edustaja kieltäytyi kommentoimasta toimitusjohtajansa lausuntoa.
Yhdysvaltain tulli- ja rajaviranomaisten virallisten tietojen mukaan viime vuonna Meksikon vastaiselta rajalta Yhdysvaltoihin pyrki yli 2,4 miljoonaa maahanmuuttajaa. Määrä on suurempi kuin vuonna 2021, jolloin vastaava määrä oli 1,7 miljoonaa.
”Haluamme auttaa maailmaa, mutta rajoja on kontrolloitava”
Republikaanit ovat syyttäneet presidentti Joe Bidenin hallinnon rajapolitiikan vain kannustavan laittomaan siirtolaisuuteen.
Dimonin kommentit Ukrainasta ja maahanmuutosta liittyvät Yhdysvalloissa valmisteilla olevaan demokraattien ja republikaanien väliseen yhteiseen kompromissisopimukseen. Puolueet pyrkivät pääsemään sopuun paketista, joka turvaisi liittovaltion rahallisen tuen mm. Ukrainalle sekä panostukset Meksikon vastaisen rajan valvontaan.
Dimon sanoi, ettei hän ole lukenut aloitetta kokonaan, mutta hänen mielestään se ainakin kuulostaisi kannatettavalta. Finanssipomo lisäsi, että Yhdysvaltojen tulisi siirtää maahanmuuton painopistettä kyvykkäisiin osaajiin.
”Haluamme auttaa maailmaa, mutta rajoja on kontrolloitava”, hän sanoi.
Viime vuosina Dimon on profiloitunut keskitien näkemysten edustajana ja pragmaatikkona. Hän ei myöskään näytä nöyristelevän vasemmistoaktivisteja. Hänen yhtiönsä on jatkanut mm. öljyteollisuuden rahoittamista. Vuonna 2022 energiakriisin aikaan hän piti epärealistisena luopua suoriltaan perinteisistä energiamuodoista ja tyrmäsi vaatimukset ESG-agendan käyttöönotosta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Intomieliset woke-hyvikset rakensivat rotuihin perustuvan etuoikeusjärjestelmän – lopputulos on käsittämätön sekasotku, joka törmää nyt kiviseinään
Viikon suosituimmat

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.

Lähes joka neljäs vanki on ulkomaalainen – Vigelius vaatii automaattisia karkotuksia
Ulkomaalaisten vankien määrä on kasvanut 76 prosenttia kymmenessä vuodessa, kertoo oikeusministeriö. Ulkomaalaisten vankien määrän kasvu selittää koko vankimäärän kasvusta jopa neljä viidesosaa. Suomen 3 900 vangista nyt 950 eli joka neljäs on ulkomaalainen.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää













