Artikkeli kuva

Finavia otettiin tarkastusvaliokunnan listalle Raatikaisen aloitteesta

17.02.2017 |12:43

Finavian tapaus otettiin tarkastusvaliokunnan listoille perussuomalaisten kansanedustaja Mika Raatikaisen ehdotuksesta.

Raatikainen on erittäin tyytyväinen, että tarkastusvaliokunta noudatti hänen ehdotustaan.

Mietinnön tärkein anti on, että eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin ja antaa riskien hallintaa koskevan yleisen ohjeistuksen valtio-omisteisille yhtiöille, ja että hallitus tarkentaa valtion omistajaohjauksen toimintaperiaatteita erityisesti valtion kokonaan omistamissa yhtiöissä vuoden 2017 loppuun mennessä.

– Valtion omistajaohjausta pitää kehittää ja säännellä jatkossa paremmin. Mietintö tulee toivottavasti vaikuttamaan koko valtion omistajaohjaukseen, Raatikainen toivoo.

– On selvää, että Finavian johdannaisseikkailu ei anna hyvää kuvaa asioiden hoidosta. Nyt olemme valvoneet kansalaisten etua. Ajattelemattomien päätösten seurauksena on hävinnyt 34 miljoonaa euroa. Tällaista ei saa tapahtua jatkossa.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
3.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
5.
Suomen uutiset logo

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta

17.03.2025 |10:18
10.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59

Uusimmat

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää