FT: Italian rinnakkaisvaluutta puskee joko Saksan tai Italian ulos eurosta

18.05.2018 |20:50

Italian hallitustunnustelupuolueiden sorvaama hallitusohjelma kasvattaa reippaasti menoja. Ohjelma hyväksytetään sekä Viiden tähden liikkeen, että Liiton jäsenillä jäsenäänestyksissä. Jos ohjelma hyväksytään ja Italian hallitus alkaa toteuttaa ohjelmaansa niin ibuprofeenin käyttö lisääntynee Brysselissä huomattavasti. Se voi repiä yhteisvaluutta-alueen kappaleiksi, John Dizard kirjoittaa Financial Timesin mielipidesivulla.

Italian keskuspankilla ei ole lupaa painaa euroja kasvavan budjettivajeensa tilkkeeksi. Sen sijaan budjetin ulkopuolella tämä hoituisi rinnakkaisvaluutalla, Mini-Boteilla. Rinnakkaisvaluutta ei siten kasvattaisi Italian budjettiakaan, eikä sen vajetta.

Painettuja seteleitä

Mini-Bot on kuin Italian valtion joukkovelkakirja, mutta painettu ja nimellisarvoltaan kohtuullisen pieni korkoa tuottamaton ”seteli”. Sen voi vaihtaa euroiksi, joskin yksityisten henkilöiden tai yritysten ei tarvitse hyväksyä niitä maksuksi. Sitä voi käyttää verojen tai julkisten palvelujen maksuun.

Dizard kirjoittaa, että Mini-Botien ulkoasukin on jo suunniteltu. Keskuspankkiirien ja euroalueen valtiovarainministerien vastaanotto vaihtelee raivostumisen ja aivohalvauksen välillä. Heidän mielestään tämä on vain kikka rahoittaa suuri budjettivaje, mutta eritoten Liiton mielestä tämä ei pidä paikkaansa.

Poliittinen sentrifugi

Jos Mini-Boteja käytetään suuressa laajuudessa niin poliittiset jännitteet sinkoavat Dizardin mukaan joko Saksan tai Italian ulos eurosta. Hallitusohjelman mukainen julkisen talouden tasapaino heikkenee noin sadalla miljardilla eurolla vuosittain. Mini-Bot -rahoitus ei siten välttämättä jää aivan pieneksi.

Kun Liiton talousohjelman laatija Claudio Borghilta kysyttiin, onko rahoituksessa kaavailtu käytettävän Mini-Boteja, oli Borghilla napakka vastaus valmiina.

– Kyllä, Borghi vastasi.

Henri Alakylä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Some ärähti THL:n huuruisesta sekoilusta – terveysviranomainen höpöttelee suomalaisuusmyytistä, väittää kotoutumista ”pakkoassimilaatioksi” – THL:n sivusto pursuilee kovan linjan woketusta

08.06.2025 |15:46
4.
Suomen uutiset logo

Tutkimus: Oikeistolaiset osoittavat enemmän empatiaa vasemmistolaisia kohtaan kuin vasemmistolaiset oikeistolaisia kohtaan – epäsymmetriaa selittävät ankarat moraaliset tulkinnat

06.06.2025 |09:55
5.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Rikollisjoukko ei määrää Suomen puolustuksesta – ”Töhrykampanja ei muuta Suomen turvallisuuspolitiikkaa”

08.06.2025 |17:19
6.
Suomen uutiset logo

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia

09.06.2025 |14:30
8.
Suomen uutiset logo

Woken jo hiipuessa Väestöliitto lanseeraa kampanjan, joka syyttää DEI:stä irtisanoutuvia yrityksiä tasa-arvon takinkääntäjiksi

08.06.2025 |16:09
9.
Suomen uutiset logo

Wille Rydman: Mies-päätteisten sanojen kieltäminen ei tee maailmasta rahtustakaan tasa-arvoisempaa – ”Ole mies, älä henkilö”

06.06.2025 |11:28

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää