

LEHTIKUVA
Giorgia Melonin ja Elon Muskin poliittinen romanssi kukoistaa – Italian tiukka maahanmuuttopolitiikka saa tukea Amerikasta
Giorgia Meloni haluaisi kalifiksi kalifin paikalle ja Euroopan ykkösedustajaksi suhteissa vaalien jälkeiseen Amerikkaan. Avuksi saattaisi rientää Melonin politiikkaa arvostava Elon Musk.
Italian pääministeri Giorgia Meloni ja politiikan pioneeri, maailman rikkain mies Elon Musk ovat pitkin syksyä katsoneet toisiaan syvälle silmiin useamminkin kerran. Samalla aaltopituudella ollaan, käy selväksi myös median välittämistä kuvista.
Itse asiassa Melonin ja Muskin sielujen sympatia alkoi syventyä jo vuosi sitten, kun Musk osallistui Melonin emännöimille kekkereille Roomassa. Ensimmäisen kerran he olivat tiettävästi tavanneet puolisen vuotta aiemmin.
Syyskuussa Musk puolestaan myönsi Melonille Atlantic Councilin Global Citizen -palkinnon New Yorkissa. Huomionosoitus viestinee myös molemminpuolisesta arvostuksesta.
Konservatiivien johtotähdeksi
Italian konservatiivit ovat vuosia etsineet lihaksi tullutta kiintopistettä ja johtotähteä, jota kohti olisi mielekästä taivaltaa. Kansallismieliset tarvitsevat vastapainoa vihervasemmistolaisten valmiina tarjottaville maailmankatsomuksille.
Elon Muskista on tullut tavallaan keulakuva Italian veljet -puolueen politiikalle ja poliitikoille. Muskin saavutusten aikaansaama teknologian, avaruuden valloittamisen ja rajoittamattoman sananvapauden säihke tarjoavat Italian oikeistolle uskottavan älyllisen loisteen aatteiden pimeään yöhön.
Maahanmuuttokriittisyys yhdistää
Musk ja Meloni ovat kumpikin omalla tavallaan poikkeuksellisia hahmoja ja heidän toimiva ihmissuhteensa voi vaikuttaa merkittävästi Italian ulkopolitiikkaan. Molemmat jakavat tiukan maahanmuuttokriittisen linjan ja näkevät hallitsemattoman maahantulon vakaan yhteiskunnan uhkana.
Muskin valvoma sosiaalinen media voi vahvistaa Melonin retoriikkaa, joka puolestaan saattaa muokata yleistä mielipidettä sekä Italiassa että sen ulkopuolella. Tämä voi puolestaan johtaa siihen, että Euroopan unioni omaksuu entistä tiukemman rajapolitiikan, josta onkin jo merkkejä näkyvissä.
Tämä lieneekin eräs Melonin hallinnon keskeisimmistä tavoitteista.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Atlantic Council Donald Trumpin hallinto maailmankatsomus EU:n rajapolitiikka Yhdysvaltain presidentinvaalit 2024 Italian veljet Fratelli d' Italia konservatiivit hallitsematon maahanmuutto Giorgia Meloni kansallismieliset Maahanmuuttokriittisyys Euroopan unioni Elon Musk ideologia Maahanmuuttopolitiikka EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Giorgia Meloni aikoo lähettää Välimeren turvapaikkaturistit leireille Albaniaan – koirat haukkuvat mutta karavaani kulkee

Italiassa kovat otteet käyttöön nuorisorikollisuuden torjunnassa: Leväperäiset vanhemmat vankilaan

Trump tekee Elon Muskista valtionhallinnon tehokkuustarkastajan – byrokraatit odottavat kauhulla
Donald Trump on nimittänyt Elon Muskin valtionhallinnon tehostamisviraston johtoon. Uuden viraston nimi DOGE on tuttu netin koirameemeistä. Kyseessä ei ole kuitenkaan vitsi, vaan odotettavissa on kovia leikkauksia byrokratian syövereihin. Mutta koska puikoissa on Elon Musk, odotettavissa on myös kovan luokan viihdettä.

Poliitikoilla ei ole varaa jäädä pois viestipalvelu X:stä – ja Elon Musk tietää sen
Viestipalvelu X herättää aina vaan vilkasta keskustelua kautta verkottuneen maailman. Sehän on tarkoituskin, vaikka tämä lienee jäänyt arvostelijoilta oivaltamatta. Poliitikon viesti saa X:ssä suurimman huomion ja sen on havainnut myös Elon Musk.

EU-komissaari lähetti Elon Muskille uhkailukirjeen ennen Trumpin haastattelua, komissaarin sananvapauden vastainen herättää voimakasta kritiikkiä – Tynkkynen: ”Uskomatonta röyhkeyttä EU:n nimissä”
EU-komissaarin uhkailukirje Elon Muskille on herättänyt laajaa vastustusta Suomessa. Sitä pidetään hyökkäyksenä sananvapautta vastaan. Myös Yhdysvaltain sitoutumaton presidenttiehdokas Robert Kennedy Jr on arvostellut EU-komissaarin kirjettä.

Elon Musk syyttää Bidenia ”yksipuoluejärjestelmän” rakentamisesta laittomien siirtolaisten avulla
Viikon suosituimmat

He päättivät Ylen johdon ökypalkkioista
Yleisradion johdon palkkiot jäädytettiin vuosina 2024 ja 2025 osana Ylen säästöpakettia. Ylen hallituksen päätöksellä palkitsemispolitiikkaan palaaminen kuohuttaa kansaa sekä myös Ylen henkilökuntaa, koska Ylessä toteutetaan edelleen eduskunnan linjaamia säästöjä. Säästöjen seurauksena muutosneuvotteluissa moni yleläinen on myös joutunut jättämään työnsä.

Ylen selvitys: Turvapaikanhakijaperheen ateriakustannukset jopa 36 000 euroa vuodessa – Lehtinen: Miten joku voi pitää tätä reiluna?
Yle julkaisi 12.11. uutisen, jonka mukaan Helsingin Punavuoren vastaanottokeskuksessa nelihenkisen perheen ateriat voivat olla jopa 36 000 euroa vuodessa. Perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen kritisoi verovarojen tarpeetonta tuhlaamista.

Vigeliukselta rajua kritiikkiä Tampereen säästöistä pormestari Nurmiselle: ’’Tämäkö on sitä SDP:n reilummin leikkaamista?’’
Tampereen kaupunginvaltuusto päättää tänään kaupungin ensi vuoden talousarviosta. Tärkeimpänä kokonaisuutena valtuusto on päättämässä pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) johdolla 37 miljoonan säästöistä.

JSN:lta langettava päätös Kalevalle jutussa, jossa lehti väitti PS-kansanedustajien olevan läheisessä suhteessa
Julkisen sanan neuvoston tuoreen päätöksen mukaan Kaleva ei avannut riittävästi nimettömien lähteiden käyttöä jutussa, joka käsitteli kahden kansanedustajan väitettyä suhdetta.

Vasemmistonuorten johtajalta synkkiä vihjauksia väkivallasta – vaatii israelilaisia pois Lapista
Vasemmistonuorten puheenjohtaja Pinja Vuorinen vaatii Rovaniemen kaupunkia perumaan lomakylän rakennusluvan projektin Israel-kytkösten takia. Suomesta ei hänen mukaansa pidä tehdä ”turvasatamaa sotarikollisille”. Aktiivinen Israelin puolestapuhuja Maria Sofia Roimaa Paul kertoo tehneensä rikosilmoituksen Vuorisen viestistä.

PS:n Simo Grönroos luettelee vielä kerran ne syyt, miksi Tilastokeskuksen ex-pomon tekemä maahanmuuttotutkimus johtaa harhaan
Diakonia-ammattikorkeakoulun tuore tutkimus esittää kaunisteltua kuvaa maahanmuuton kuluista. Nyt tutkimuksen tekijä, Tilastokeskuksen entinen kehittämispäällikkö kuitenkin väittää mediassa, että ”joka ainoa euro” tutkimuksessa on huomioitu. Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos iskee nyt pöytään – vielä kerran – karut tosiasiat ja kertoo, mikä tutkimuksessa on mennyt pieleen.

Yle vieraili Al Jazeeran mediainstituutissa – matka toteutettiin Ylen hakemalla apurahalla
Ylen arabian- ja somalinkielisten uutisten toimitus vieraili huhtikuussa Qatarissa Al Jazeeran mediainstituutissa koulutusrahasto Kouran apurahan turvin. Vierailun käytännön järjestelyistä vastasi Al Jazeera.

PS-Nuoriso: Muut matkustavat Lappiin lomailemaan, Vasemmistonuoret vastustamaan juutalaisia
Perussuomalainen Nuoriso vaatii Vasemmistonuoria irtisanoutumaan puheenjohtaja Pinja Vuorisen Israel-lausunnoista. Nuorisojärjestön mukaan vasemmistossa näkyy yhä vahvemmin antisemitismi, jonka se katsoo vaarantavan juutalaisten turvallisuuden Suomessa.

Kohu oudosta tuomiosta levisi maailmalle: 16-vuotiaan raiskaajaa ei karkotettu Ruotsista, koska rikos oli ”lyhytkestoinen”
Pakolaisstatuksen omaava mies raiskasi 16-vuotiaan ruotsalaistytön ja vasta hovioikeus tuomitsi miehen vankilaan. Rikollista ei kuitenkaan karkotettu ja tuomion perusteet herättävät nyt tyrmistystä kautta maailman. Eurooppa on “hyvesignaloimassa itsensä sukupuuttoon”.

Antikainen: Vasemmistonuoret radikalisoituvat – Minja Koskelan hiljaisuus on jo kannanotto
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela ei ole vieläkään suostunut kommentoimaan Vasemmistonuorten ympärillä paisuvia kohuja.
Uusimmat

Kommentti: Työpaikoille tarvitaan luottamusta, ei pelottelua

Garedew: Sähköverotuen poistaminen ei vähennä Suomen elinvoimaa
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää









