

LEHTIKUVA
Italian pääministeri haluaa koota konservatiivit yhteen ja ”työntää vasemmiston oppositioon myös Euroopan unionissa”
Kesäkuun alun EU-vaaleista odotetaan menestystarinaa konservatiivisille ja kansallismielisille puolueille. Vauhdittaakseen puolueensa menestystä meppiehdokkaaksi on asettunut myös Italian pääministeri. Hän tuskin ottaa pestiä vastaan, sillä tähtäin on vieläkin korkeammalla.
Pääministeri Giorgia Melonin Italian veljet -puolueen gallupkannatus on nyt 27 prosentin tanhuvilla – aivan kuten vuoden 2022 parlamenttivaaleissakin.
Asettumalla ehdokkaaksi kesäkuun alun EU-vaaleissa Meloni aikoo nostaa puolueensa vaikutusvallan eurooppalaiselle tasolle.
– Haluamme saada aikaan keskustaoikeistolaisen enemmistön ja lähettää vasemmiston oppositioon myös EU:ssa. Se on mahdollinen mutta haasteellinen tavoite ja sitä meidän on yritettävä, Meloni totesi puoluetapahtumassa Pescarassa.
Meloni jatkanee pääministerinä
Euroopan parlamentista kerrottiin verkkolehti Politicolle, että jos Meloni aikoo oikeasti ottaa parlamenttipaikan vastaan, hänen on luovuttava pääministeripostistaan. Mikä taasen on äärimmäisen epätodennäköistä.
Meloni aikoo siis mitä luultavimmin käyttää henkilökohtaista suosiotaan parantaakseen puolueensa mahdollisuuksia EU-vaaleissa. Samoin ovat toimineet aiemmin ex-pääministerit Silvio Berlusconi sekä Matteo Renzi.
Euroopan konservatiivien johtoon
Mediassa uumoillaan Melonin itse asiassa tavoittelevan keskeistä asemaa Euroopan konservatiivien johdossa. Tämä tapahtuisi mitä todennäköisimmin vahvistamalla Euroopan konservatiivien ja reformistien ryhmän (ECR) asemia Euroopan parlamentissa.
Eurovaaleissa on ehdolla tällä kertaa myös nykyinen ulkoministeri, Forza Italian Antonio Tajani. Mepiksi aikoo myös galluppien kakkosijaa pitävän Demokraattisen puolueen johtaja Elly Schlein.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Elly Schlein Euroopan konservatiivit ja reformistit EU-vaalit 2024 Italian pääministeri konservatiivit Giorgia Meloni kansallismieliset Euroopan unioni Silvio Berlusconi Antonio Tajani Euroopan parlamentti Matteo Renzi ECR EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Junnila: Kaikki äänestämään eurovaaleissa – ”Liian kauan olemme katselleet sivusta, kun joku muu päättää meidän puolestamme”

Purra: Edessä sukupolven tärkeimmät EU-vaalit – ”Todellinen mahdollisuus murtaa EU-parlamentin vasemmistoliberaali ylivalta”

Ruotsidemokraattien kärkiteema EU-vaaleissa on maahanmuutto: ”Minun Eurooppani rakentaa muureja”

Koponen: Pakkausjäteasetus on järjettömän kallis ja turha Suomessa – ”Juuri tällaisia älyvapaita Suomen edun vastaisia asetuksia pitää osata vastustaa”

PS-Nuorison puheenjohtaja: EU:n itsetuhoinen ilmastopolitiikka ajaa teollisuuden muualle

Purra: Suomen on korkea aika karistaa EU-mallioppilaan rippeet pois

Neuvotteluvoitto – Orbanin Fidesz-puolue ECR:n ulkopuolelle ja silti ryhmä nousee nyt EU-parlamentin 3. suurimmaksi
Viikon suosituimmat

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Ceutan kunnossapitotyöntekijät syyttävät laittomasti maahan tunkeutuneita: ”He tappavat eläimiä huvikseen”
Ceutaan laittomasti tunkeutuneet ja sinne jääneet nuoret miehet ovat syyllistyneet pahoinpitelyihin, ryöstöihin ja raiskauksiin, mutta mitkään laittomuudet eivät näköjään tulijoille riitä. Nyt rikosten kohteena ovat viattomat eläimet.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Vaalikatastrofi järisyttää jo koko Ruotsia: Jengirikollisten lähipiiri vaalitoimitsijoina Tukholmassa – ääniä ostettu Luulajassa ja Piitimessä
Ruotsin valtiopäivävaaleihin liittyvät epäselvyydet uhkaavat haudata alleen koko valtakunnallisen vaalituloksen. Epäiltyjä väärinkäytöksiä tulee kaiken aikaa lisää ja usko pohjoismaiseen demokratiaankin horjuu. Pian on johtopäätösten aika.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













