

Matti Matikainen
”Takanani on Suomen Pankki, jossa ennen päätettiin rahapolitiikasta – ei päätetä enää. Edessäni Säätytalo, jossa ennen päätettiin laeista – ei päätetä enää. Vieressäni metsäteollisuuden rakennus ..”
Filosofian tohtori, ajatuspajan johtaja Simo Grönroos piti tulisen EU-kriittisen vappupuheen Helsingissä, puhkiammutun Snellmanin patsaan edessä. Hän konkretisoi EU:n jatkuvasti kasvavaa käskyvaltaa viittaamalla viereisiin rakennuksiin ja suomalaisten instituutioiden rajuihin muutoksiin.
”Takanani on Suomen Pankki, missä ennen päätettiin rahapolitiikasta. Nyt ollaan EU:ssa ja eurossa. Ei päätetä enää.”
”Tuossa edessä on Säätytalo, johon Suomen säädyt kokoontuivat päättämään Suomen asioista. Ei päätetä enää. EU päättää kansallisvaltioiden asioista päivä päivältä enemmän kuin pitäisi.”
”Tuolla kulmassa nähdään Metsäteollisuus ry:n toimistorakennus. Metsä on ollut Suomen vihreä kulta. Suomi on elänyt metsistä. EU:sta tulee ennallistamisasetusta, jonka myötä Suomen oma metsäpolitiikka on kohta mennyttä.”
Europarlamenttiin pyrkivän Grönroos painottaa kampanjassaan, että EU kaventaa koko ajan kansallisvaltioiden itsenäisyyttä, ja että sen toiminnalle täytyy laittaa rajat.
Grönroosin jälkeen puhujalavalle saapui sisäministeri Mari Rantanen. Hetkeä aiemmin tilaisuudessa oli puhunut puhemies Jussi Halla-aho.
Grönroosin puheenvuoro videon kohdassa 2 h 37 min 34 sek.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kansallinen päätösvalta vappupuhe Säätytalo EU-vaalit Suomen Pankki Kansallisvaltio Metsäteollisuus Simo Grönroos
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Puhemies Jussi Halla-aho ja sisäministeri Mari Rantanen pitävät vapunpäivän puheen – seuraa suorana lähetyksenä kello 10 alkaen

Sisäministeri Mari Rantanen peräänkuulutti vappupuheessaan rotia ja järjestystä – kansalaisilla on oikeus odottaa poliiseilta ja turvallisuusviranomaisilta nuhteetonta käytöstä

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio vappupuheessaan: Tasapainoinen valtiontalous on työntekijän ystävä

Mari Rantanen: yhden perussuomalaisen kansanedustajan ääliömäinen toiminta ei poista nuorisorikollisuutta, katujengiongelmaa, huumeongelmaa, väkivaltaongelmaa – PS jatkaa niiden hoitamista

Italian pääministeri haluaa koota konservatiivit yhteen ja ”työntää vasemmiston oppositioon myös Euroopan unionissa”

PS-Nuorison puheenjohtaja: EU:n itsetuhoinen ilmastopolitiikka ajaa teollisuuden muualle

Vasemmisto marssi vappuna punalippujen alla vaatien vallankumousta – kulkueesta kuului juutalaisvastaista huutoa ja vaatimuksia Israelin valtion hävittämisestä

Eurovaaliehdokas Simo Grönroos: Euroopan elinvoima kumpuaa itsenäisten valtioiden kilpailusta ja hajautetusta vallasta
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”
Ylen aamussa vierailleelta kansanedustaja Teemu Keskisarjalta tivattiin kantaa hallitukselta odotettavaan ilmastostrategiaan. Keskisarja totesi asian olevan hänelle yhdentekevä. - Perussuomalaisille luonnonsuojelu on luonnollinen, pyhä asia. Ilmakehäkiihkoilu sen sijaan on paholaisen keksintö. Se on EU:n anekauppaa, lähiluonnon raiskaamista ja hiilinielujen nieleskelyä. Ilmakehäkiihkon sfääreistä olisikin tehtävä paluu aidosti vihreälle metsäpolulle.

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa
Aikaisemmin optikot eivät ole voineet määrätä silmälaseja henkilöille, joille on tehty silmäleikkaus, vaan asiakas on jouduttu ohjaamaan silmälääkärin vastaanotolle. - Muutos lyhentää jonoja silmälääkäreille ja on tervetullut tilanteessa, jossa silmälääkäreistä on pula valtakunnallisesti, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää