Tagi: Suomen Pankki

LEHTIKUVA

Euroopan keskuspankin johtoryhmään kuuluva Frank Elderson sanoi digilehti Politicon mukaan kansainvälisessä tilaisuudessa, että jos et ole vihreä, sinua ei haluta Euroopan keskuspankkiin töihin. – Miksi haluaisimme palkata ihmisiä, jotka joudumme uudelleenohjelmoimaan? Vaikka he tulevat parhaista yliopistoista, he eivät silti osaa tavata sanaa ilmasto, hän totesi.  Lue lisää >

Lehtikuva

Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää on korostanut useaan otteeseen käteisen merkitystä huoltovarmuuden vuoksi. Perinteistä maksutapaa hän puolusti myös hiljattain eduskunnassa puhuessaan. Vielä viime vuoden alussa Mäenpään ehdotukset käteisen turvaamiseksi naurattivat monia. Maaliskuuhun mennessä ei ketään enää naurattanut.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Suomen Pankki on tehnyt lainsäädäntöaloitteen käteispalvelujen riittävän tason turvaamiseksi. Aloite koskee kaikkia käteisen käytön kannalta olennaisia palveluja. Siinä on huomioitu käteisen saatavuus, sen hyväksyttävyys maksuvälineenä ja mahdollisuus tallentaa käteistä. Nykyinen sääntely ei Suomen Pankin mukaan riittävällä tavalla turvaa kaikkien käteispalvelujen toteutumista.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää jätti eduskunnassa Akateemisen Karjala-Seuran 100-vuotisjuhlapäivänä tiistaina toimenpidealoitteen käteisen rahan turvaamiseksi Suomessa jatkossakin kattavasti käypänä maksuvälineenä. Mäenpää vaatii hallitusta ryhtymään asiassa toimenpiteisiin erityisesti huoltovarmuuden ja heikoimmassa asemassa olevien suomalaisten tarpeiden vuoksi.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Tämänhetkisten tietojen mukaan Suomi lahjoittaa EU-elvytysrahaston nimellä kulkevaan tukipakettiin 8,6 miljardia ja saa takaisin 3,7 miljardia, eli Suomi nettomaksaa lähes viisi miljardia euroa. Kansanedustaja Ville Tavio huomauttaa, että kyse on tulonsiirrosta, minkä olisi laitonta EU-perussopimusten mukaan ja todennäköisesti myös Suomen perustuslain mukaan. – Perussuomalaiset haluaakin pitää kiinni säännöstä, jonka mukaan jokainen EU-maa vastaa omista veloistaan,...  Lue lisää >