

PS ARKISTO
Purra: Edessä sukupolven tärkeimmät EU-vaalit – ”Todellinen mahdollisuus murtaa EU-parlamentin vasemmistoliberaali ylivalta”
Perussuomalaisten europarlamenttiryhmä ECR (Euroopan konservatiivit ja reformistit) kokoontuu Helsingissä keskiviikosta perjantaihin. Kokouksessa puhunut perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra painottaa, että tulevat Euroopan parlamentin vaalit ovat koko sukupolven tärkeimmät.
Valtiovarainministeri Riikka Purra toteaa, että tämän vuoden vaaleissa on käsillä todellinen mahdollisuus murtaa EU-parlamentin vasemmistoliberaali ylivalta.
– Olemme viime vuosina nähneet erittäin myönteisiä vaalituloksia esimerkiksi Italiassa, Ruotsissa ja meillä Suomessa. Tämä on johtanut keskustaoikeistolaisten hallitusten muodostumiseen näissä maissa, mikä on samalla vaikuttanut myönteisesti sisäpolitiikan lisäksi myös EU:n tasolla. Olen varma, että näemme tulevaisuudessa entistä enemmän ECR-puolueita hallitusvastuussa.
Lähes kaikki mielipidemittaukset osoittavat, että ECR-ryhmän koko kasvaa edellisiin, vuoden 2019 EU-vaaleihin verrattuna.
– Tavoitteemme pitää olla hyvin kunnianhimoinen, nimittäin Euroopan parlamentin kolmanneksi suurimman ryhmän aseman saavuttaminen. Silloin ECR voisi vaikuttaa lainsäädäntöprosessiin, jossa on aivan liian pitkään nähty suuri jälki sosialistien ja vasemmistoliberaaliryhmien liitosta, Purra sanoo.
Maahanmuutto- ja ilmastopolitiikkaan uusia ratkaisuja
Purra toteaa, että etenkin ilmasto- ja maahanmuuttopolitiikan osalta Eurooppa tarvitsee nyt kipeästi uusia, poliittisia ratkaisuja.
Turvapaikanhakijoiden asemaa koskevassa poliittisessa keskustelussa ja kansalaiskeskustelussa usein viitataan vanhoihin kansainvälisiin sopimuksiin, kuten Geneven sopimukseen.
Purra kuitenkin huomauttaa, että vuosikymmeniä sitten tehtyjen sopimusten tarkoituksena ei ole koskaan ollut edistää ihmisten massasiirtolaisuutta mantereelta toiselle.
– Eurooppa ei voi eikä se tule olemaan ainoa vihreä saareke likaisessa maailmassa tai vastaanottokeskus kaikille parempaa elintasoa etsiville kehitysmaiden ihmisille.
– Toisen maailmansodan jälkeen tehdyt pakolaisia ja turvapaikanhakijoita koskevat kansainväliset sopimukset eivät ole enää ajan tasalla. Sopimukset jopa estävät meitä toimimasta tehokkaasti, ja samalla ne estävät hallitsemasta Eurooppaan suuntautuvien laittomien siirtolaisten virtaa.
Eurooppalainen turvapaikkapolitiikka on uudistettava
Purra huomauttaa, että viime vuosina Euroopassa on vahvistunut poliittinen näkemys tavoitteesta ulkoistaa turvapaikkahakemusten käsittely turvalliseen EU:n ulkopuoliseen maahan.
– Seuraavalla EU-parlamenttikaudella onkin välttämätöntä jatkaa eurooppalaisen turvapaikkapolitiikan kunnianhimoista uudistamista. Vastaavasti ulkorajojen suojaamisen hybridihyökkäyksiltä täytyy olla mahdollista myös EU-lainsäädännössä. Neuvoteltu maahanmuuttopakti ei anna tähän minkäänlaisia edellytyksiä.
ECR-ryhmä ei voi tinkiä tiukasta Venäjä-politiikasta
Perussuomalaiset viimeistelee EU-poliittista ohjelmaa, joka julkaistaan myöhemmin keväällä.
Purra painottaa, että perussuomalaisten näkemyksen mukaan Venäjän uhkaan vastaamiseen ei pidä kuulua minkäänlaista jossittelua.
– Huolimatta Venäjän aiheuttamasta kaaoksesta ja pahuudesta Euroopassakin on edelleen suosittuja poliittisia liikkeitä ja valtiomiehiä, jotka haluavat sivuuttaa Venäjän uhan ja palauttaa Euroopan ja Venäjän poliittiset ja taloudelliset suhteet takaisin Ukrainan sotaa edeltäneeseen aikaan. Mielestämme ECR-ryhmä europarlamentissa ei kuitenkaan voi tinkiä Venäjä-politiikastaan vain saadakseen ryhmään uusia jäsenpuolueita, Purra linjaa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- EU-vaalit 2024 Venäjä-politiikka vasemmistoliberaalit sosialistit massasiirtolaisuus EU-parlamentti kansainväliset sopimukset Geneven pakolaissopimus Maahanmuuttopolitiikka Turvapaikkapolitiikka Riikka Purra ECR Turvapaikanhakijat ilmastopolitiikka
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Saksassa eurovaaleihin aikoo osallistua ulkomaalais- ja muslimivihasta voimaansa ammentava liitto

Sisäministeri Rantanen: Aito turvapaikantarve, siirtolaisuus ja välineellistetty maahantulo ovat eri asioita – eikä niitä tule sotkea keskenään

Puhemies Halla-aho tapasi Euroopan parlamentin puhemiehen – rajaturvallisuus esillä: ”EU:n tulee pystyä vastamaan nykyistä tehokkaammin ja määrätietoisemmin muuttoliikkeen välineellistämiseen”

PS:n europarlamenttiryhmä koolla Suomessa, Purra ja Ruohonen-Lerner pitävät puheen (suora lähetys)

Hakkarainen metsäpolitiikkakeskustelussa: ”Jatkamme taistelua”

ECR-ryhmän yhteispuheenjohtaja Ryzzard Legutko: “On aika saada äänemme kuuluviin ja suunnata kohti jäsenmaitaan kunnioittavaa Euroopan unionia”

Koponen: EU tekee mitä parhaiten osaa – rikkoo Suomessa toimivia järjestelmiä

Kehno kotoutuminen maksaa maltaita – tulkkien käytöstä miljardikulut pelkästään terveyspalveluissa

Laura Huhtasaari A-Talkissa: ”Putin kokee olevansa Tsingis Khan ja siksi meillä on konkreettinen uhka käsissä”
Viikon suosituimmat

USA peruutti Iranin vallankumouskaartin kenraalin sukulaisten oleskeluluvat – luksuselämä Kaliforniassa loppui ja karkotus takaisin Iraniin odottaa
Yhdysvallat on peruuttanut useiden Iranin hallintoon kytköksissä olevien iranilaisten oleskeluluvat. Kyseiset henkilöt olivat nauttineet länsimaisesta vapaudesta ja luksustavaroista, mutta silti kannattaneet Iranin islamistihallintoa ja iloinneet hyökkäyksistä amerikkalaisia sotilaita ja tukikohtia vastaan.

Karkotukset pannaan Ruotsissa yhä useammin toimeen pakolla – ”Lähtö tulee vaikka huutavat ja potkivat”
Viranomaiset karkottavat Ruotsista laittomasti maassa oleskelevat yhä useammin pakkkokeinoja käyttäen. Vuonna 2025 Rikosseuraamuslaitoksen työntekijät saattoivat 2 300 henkilöä lentokoneeseen tai seurasivat lennolla mukana määräänpäähän. Määrä on kaksinkertaistunut parissa vuodessa.

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”
Perussuomalaiset esitti Oulussa hiilineutraalisuustavoitteen siirtoa vuodesta 2035 vuoteen 2050, jotta veronmaksajille ei koituisi tyyristä lisälaskua. Yksikään valtuutettu perussuomalaisten lisäksi ei hyväksynyt siirtoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu ihmettelee Oulun valtuutettujen tärkeysjärjestystä, etenkin kun samaiset puolueet aikovat kesäkuussa lakkauttaa jopa 17 lähikoulua tai kouluyksikköä rahanpuutteen takia.

Bergbom tyrmää yhdenvertaisuusvaltuutetun puheet itärajan avaamisesta turvapaikanhakijoille: ”Kenen etua tässä ajetaan?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltusen näkemyksen siitä, että itärajalla tulisi avata ylityspaikkoja turvapaikanhakijoille.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa
Yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltunen on esittänyt Iltalehden haastattelussa itärajan rajanylityspaikkojen avaamista, jotta Venäjän puolelta tulevilla turvapaikanhakijoilla olisi mahdollisuus saada turvapaikka Suomesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että itäraja suljettiin Suomessa vuonna 2023 turvallisuussyistä. Jos yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto ei tässä maailmantilanteessa ole kiinnostunut Suomen kansallisesta turvallisuudesta, olisi Antikaisen mielestä parasta lakkauttaa koko virasto.

Kirkkopalvelut ry:lle yli 11 miljoonaa euroa avustuksia, valtaosa toiminnan kuluista palkkoihin – puheenjohtajana kokoomuksen kansanedustaja
Perusuomalaisten Mika Merano jatkaa kanavillaan tuttua sarjaansa rälsseistä, jossa tarkastelussa on kolmannen sektorin poliittisia hillotolppia. Pääsiäispyhien aikaan käsittelyssä oli Kirkkopalvelut ry, joka vastaanottaa miljoonia veronmaksajilta, vaikka pyörittää jo isoa bisnestä omilla tuloillaan. Yhdistyksellä on vahva kytky kokoomukseen.

Demarivalta murenee Pohjolassa – onko Suomen SDP vain jälkijunassa?
Tanskan tuore vaalitulos vahvistaa, että sosiaalidemokraatit menettävät otettaan perinteisistä kannattajistaan Pohjoismaissa. Vielä Suomessa SDP sinnittelee toistaiseksi gallup-kärjessä.

Purra: Ulkomaalaisväestön vahva nojaaminen takuueläkkeisiin on iso ongelma – ”Jopa ilman käytännössä minkäänlaista työuraa”
Ylen puoluejohtajien torstai-illan tentissä vasemmistoliitto ja SDP ilmoittivat olevansa valmiita tavalla tai toisella koskemaan eläkkeisiin talouden sopeuttamiseksi. Perussuomalaisten Riikka Purra sen sijaan linjasi, että normaalin pitkän työuran tehneiden työeläkkeisiin ei pitäisi ensisijaisesti koskea, mutta maahanmuuttajien takuueläkkeisiin kohdistuu selvä tarve korjata epäkohtia.

”Ei ainakaan tästä!” – Purra ojentaa mediaa leikkauskiistojen lietsomisesta ja haastaa kaikkia laadukkaampaan talouskeskusteluun
Valtiovarainministeri Riikka Purra katsoo, että kokonaisvaltainen keskustelu valtiontalouden tilasta on pitkälti jumissa, koska perustavanlaatuisen priorisointiajattelun sijaan julkinen debatti pitkälti pyörii yksittäisissä kiihottavissa julkisen talouden leikkauksissa.

Perussuomalaiset: Vasemmistohallitus loi Suomeen uuden köyhälistön
Perussuomalaiset näkee, että samalla kun oppositiopuolueet syyttävät nykyhallitusta köyhyyden lisäämisestä, he unohtavat olleensa päätöksillään itse luomassa uutta köyhälistön luokkaa Suomeen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää











