

PS ARKISTO
Hakkarainen metsäpolitiikkakeskustelussa: ”Jatkamme taistelua”
Perussuomalaisten europarlamenttiryhmä ECR kokoontuu Suomessa. Kolmipäiväinen tapahtuma alkoi tänään, ja ensimmäisen työistunnon aiheena oli metsäpolitiikka. Paneelikeskustelua johti europarlamentaarikko Teuvo Hakkarainen.
Ennen paneelia kuultiin Teuvo Hakkaraisen puhe, jonka aluksi hän puhui metsien suojelusta ja hoidosta.
– Metsät ovat osa maisemaamme, kulttuuri- ja luonnonalueitamme, talousalueita, suojelualueita, virkistysalueita, biodiversiteetin ydinsoluja. Jotta metsät voisivat taata tämän monimuotoisuuden, ne tarvitsevat huomiota, ne tarvitsevat suojelua ja hoitoa.
Euroopan metsät ovat erilaisia
Hakkarainen perusteli, miksi EU ei saa tunkeutua metsäasioissa jäsenvaltioiden tontille.
– Euroopan unionin perussopimusten mukaan vastuu metsistä on jäsenvaltioilla, ja haluamme asian pysyvän näin. Euroopan metsät ja niiden tehtävät sekä tarpeet ovat liian erilaisia, jotta ne kaikki voitaisiin saattaa Euroopan metsäpolitiikan alle. Ei ole olemassa yhtä ainoaa eurooppalaista metsää: on ranskalaista metsää, italialaista metsää, suomalaista metsää, ruotsalaista metsää…
– Yrittäessään luoda koko Euroopan unionille yhteisen metsästrategian, jossa ei huomioida alueellisia eroja, komissio ei ymmärrä, että Euroopan unionin metsät ovat eri ikäisiä ja siten monimuotoisuudeltaan eri tasoisia. Euroopan komissio ja myös Euroopan parlamentti tunkeutuvat askel askeleelta jäsenvaltioiden tontille, Hakkarainen totesi.
Kansallisen metsänhoidon puolesta
Hän korosti, että taistelu metsäpolitiikan pitämisestä jäsenvaltioiden omissa käsissä jatkuu.
– ECR haastaa edelleen Euroopan komission sitkeät pyrkimykset laajentaa omaa toimivaltaansa metsätalouden alalla. Olemme huolissamme, että komission painopisteet biologisen monimuotoisuuden ja ilmastonsuojelun alalla jättävät varjoon niiden vaikutuksen talouteen ja yhteiskuntaan, erityisesti tuotannon kannattavuuteen, työllisyyden tasoon ja rakenteeseen sekä uusien sääntöjen täytäntöönpanosta johtuvaan hallinnolliseen taakkaan.
– Jäsenemme toistavat aina, että metsäpolitiikka on räätälöitävä alueellisten ja paikallisten vaatimusten ja odotusten mukaisesti. Jatkamme taistelua metsänhoidon kansallisen toteuttamisen säilymisen puolesta, Hakkarainen lupasi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ruohonen-Lerner: ECR-ryhmän on puolustettava kansallisvaltioiden suvereenisuutta ja vastustettava EU:n liittovaltiokehitystä – ”Kansalaiset luottavat meihin”

EU:n perussopimuksiin kaavaillaan suuria muutoksia – Ruohonen-Lerner: ”Pyrkimys on luoda EU:sta supervalta, jossa itsenäiset jäsenmaat alistuisivat EU:n alueiksi”

Hakkarainen kysyi komissiolta luontodirektiivistä – miksi naapurimaissa on ihan erilaiset tulkinnat?

Teuvo Hakkaraisen työ Suomen metsien puolustamiseksi Brysselin sosialisoimisyrityksiä vastaan jatkuu – ”Metsät ovat kansallisomaisuuttamme”

ECR-ryhmän yhteispuheenjohtaja Ryzzard Legutko: “On aika saada äänemme kuuluviin ja suunnata kohti jäsenmaitaan kunnioittavaa Euroopan unionia”

Hakkarainen europarlamenttivuosistaan: Työtä suomalaisten metsien puolesta

Koponen lahjoittaisi europarlamenttipalkkiostaan tuhat euroa kuukausittain hyväntekeväisyyteen: ”Haluan olla mukana talkoissa suomalaisten hyvinvoinnin parantamiseksi konkreettisin teoin”
Viikon suosituimmat

Helsinki Pride järjestää penistyöpajan 13-vuotiaille – Aittakumpu: Kantaako Helsingin kaupunki vastuun nuorten mielenterveydestä?
Helsingin kaupungin nuorisopalvelut ja Helsinki Pride järjestävät yhdessä 13–17-vuotiaille tytöille työpajan, jossa on mahdollisuus ommella itselleen packer eli penistä esittävä lötkäle haaroväliin laitettavaksi.

Ulkomaalaisten rikollisten poistamista tehostetaan Helsingissä – poliisi lisää käännytyksiä ja maasta poistamisia satamissa
Helsingin poliisi on tehostanut rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten maasta poistamisia ja lisännyt käännytyksiä satamissa. Toimet kohdistuvat erityisesti henkilöihin, joiden epäillään liittyvän rikolliseen toimintaan tai vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta.

Pride-hype hiipuu – öykkäröivä politisoituminen ja woke-konkurssi karkottavat kannattajia
Männävuosien kiihkeä pridetys on hiipumaan päin. Yhä useammat organisaatiot ovat laittaneet sordiinon päälle skandaaleissa rypevän ja politisoituneen Priden suhteen.

Rostila: Stubb sortui taas pride-politikointiin
Kansanedustaja Onni Rostilan mielestä presidentti teki virheen vaihtaessaan Suomen lipun pride-lippuun.

Kepun takki kääntyi: Suorassa lähetyksessä Antti Kaikkonen perui puolueensa tavoitteen 40 000 uudesta maahanmuuttajasta
SuomiAreenan puheenjohtajatentissä eilen käytiin tiukkaa debattia maahanmuutosta. Perussuomalaisten Joakim Vigelius puolusti hallituksen tiukkaa linjaa ja muistutti oppositiota siitä, kenen käsialaa ongelmat ovat. Keskustan Antti Kaikkonen joutui ensimmäistä kertaa tv-tentissä vastaamaan kysymykseen oman puolueensa tavoitteesta koskien 40 000 ihmisen nettomaahanmuuttoa vuosittain.

Vigelius haastoi vasemmisto-oppositiota SuomiAreenan puheenjohtajatentissä: ”Mikä Rydmanin kriteereistä ei teille käy?”
SuomiAreenan puheenjohtajatentissä oppositio hyökkäsi järjestöavustuskriteerien uudistamista vastaan. Oppositiojohtajista kukaan ei pystynyt vastaamaan perussuomalaisten Joakim Vigeliuksen kysymykseen siitä, mikä tarkalleen kriteereissä on vialla.

Vigelius Rydman-äänestyksen jälkeen: ”Mikä nykyisissä kriteereissä ei kelpaa?”
Eduskunta äänesti tänään sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin luottamuksesta äänin 88–74. Vasemmistoliitto esitti ministerille epäluottamusta sen jälkeen, kun Rydman oli ilmoittanut, että järjestörahoitusta kohdennettaisiin jatkossa nykyistä enemmän varsinaiseen kohtaavaan työhön ja vähemmän hallintoon, vaikuttamiseen, varakkaille järjestöille sekä ei-terveysperusteiseen toimintaan

Purra varoittaa SDP:n strategiasta: Islamisteja Suomeen vaalimenestyksen takia
Valtiovarainministeri Riikka Purra varoittaa islamismin kasvavasta uhasta suomalaiselle yhteiskunnalle. Ruotsin hallituksen jo aloittaman selvityksen kanssa samanaikaisesti Purra moittiikin eräitä pohjoismaisia puolueita, jotka tietoisesti suosivat islamistisia ryhmiä äänestäjäkannan kasvattamiseksi. Suomessa SDP:n vaalimainosten kieli on nykyään yhä useammin arabia, Purra muistuttaa.

Vasemmiston pelikirja: kouluta aktivistit, rakenna konflikti, lietso eripuraa, soluttaudu, painosta instituutioita, ”sulata” yhteiskunta
Chicagolainen kansalaisaktivisti Saul Alinsky kirjoitti 1970-luvun kynnyksellä modernin vasemmistoaktivismin käsikirjan Rules for Radicals, jonka perintö elää yhä modernien aktivistien asenteissa ja menetelmissä. Alinsky ei haaveillut paremmasta maailmasta, vaan hän keskittyi nokkeliin keinoihin tavoitella valtaa. Moraalilla, totuudella tai periaatteilla ei ole tuolloin itseisarvoa – ne ovat korkeintaan pelkkiä välineitä. Kirja opettaa mm. sen, miten vastustajaa horjutetaan, miten instituutioiden heikkoudet käännetään omaksi eduksi, ja miten oma valta rakennetaan myös järjestelmän sisältä käsin. Konfliktien lietsominen, julkiset painostuskampanja, herjaaminen ja soluttautuminen ovat osa tätä kuuluisaa työkalupakkia. Jokaisen, joka haluaa ymmärtää yhteiskunnallisen vaikuttamisen taktiikoita, tulisi tutustua tähän poliittisten pelikirjojen klassikkoon.

Vihreät tilastokikkailee lähisuhdeväkivallasta: Miehiä syyllistetään, maahanmuuttajien yliedustus piilotetaan
Vihreiden avoin kirje pääministeri Orpolle vaati toimia naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. Kirje käsittelee ilmiötä sukupuolinäkökulmasta, mutta jättää Tilastokeskuksen olennaisen datan kokonaan mainitsematta.
Uusimmat

Aittakumpu ja Seppänen: Alaikäisiä on suojeltava pride-aatteelta

Uskontopohjaiset konfliktit haittaavat Berliinissä koulutyötä
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää











