Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Koponen: EU tekee mitä parhaiten osaa – rikkoo Suomessa toimivia järjestelmiä

07.03.2024 |14:12

Perussuomalaisten kansanedustaja ja eurovaaliehdokas Ari Koponen on hyvin pettynyt – ei toki yllättynyt – Euroopan unionin uusimmasta hullutuksesta, eli niin kutsutusta pakkausjäteasetuksesta. Asetus vaarantaa myös Suomen toimivan pullonpalautusjärjestelmän.

Nyt vaarana on elintarviketeollisuusliiton mukaan se, että Suomeen tarvitaan jatkossa kaksi erillistä palautusjärjestelmää.

– EU tekee sitä mitä parhaiten osaa, eli rikkoo Suomessa hyvin toimivia järjestelmiä. Tämänkin laskun maksaa suomalainen veronmaksaja, Ari Koponen kertoo.

Vahvempaa vaikuttamista

Pakkausjäteasetuksella on tarkoitus vähentää pakkaamista ja lisätä juomapakkausten uudelleen käyttöä. Suomalaiselle elintarviketeollisuudelle tämä tarkoittaa satojen miljoonien kustannuksia.

– Tämmöisiä älyvapaita asetuksia pitää pystyä torjumaan, kun kerta EU:ssa olemme. Vahvempaa vaikuttamista tarvitaan sisältäpäin. Suomen ja suomalaisten etu tulee olla aina ensin – eritoten EU-vaikuttamisessa, europarlamentaarikoksi pyrkivä Koponen kommentoi.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”

07.10.2026 |11:29
4.
Suomen uutiset logo

Ranskan koululaisprotestit levisivät maahanmuuttajalähiöistä valtakunnalliseksi väkivallaksi – tuhansia otettu kiinni, satoja loukkaantunut

05.10.2026 |10:29
6.
Suomen uutiset logo

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä

08.10.2026 |10:31

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi