

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Göteborgilaiskoulun ex-rehtori syytteessä: Koululaisille tarkoitetut veronmaksajien rahat päätyivät islamistipuolueelle Somaliaan
Veronmaksajien rahoittaman muslimikoulun entinen rehtori kirjoitti syyttäjän mukaan tekaistuja laskuja ja väärensi kirjanpidon. Rahat rehtori ohjasi osin itselleen ja kustansi niillä myös islamistipuolueen toimintaa Somaliassa. Verorahoja upposi myös laadukkaaseen matkustamiseen, kalliiseen seuraan ja hulppeisiin hotelleihin. Yhteiskunnan rahaa paloi yhteensä 13 miljoonaa kruunua, kertoo Expressen.
Entinen rehtori, maltillisen kokoomuksen entinen valtiopäiväedustaja Abdirizak Waberi sai syyskuussa syytteen törkeästä kirjanpitorikoksesta. Hän on syyttäjän mukaan ohjannut oppilaille tarkoitettuja, yhteiskunnan myöntämiä varoja omaan käyttöönsä.
– Kyseessä on 4,5 miljoonan laskutus ja suunnilleen saman suuruinen maksatus, joita ei ole viety kirjanpitoon, kertoo syyttäjä Henric Fagher poliisin talousrikosyksiköstä.
Mahdolliset väärinkäytökset on tehty Römosseskolanin toimintaan liittyvän yhdistyksen kautta. Yhdistys on saanut tehdäkseen koulun it-palveluihin ja kiinteistönhuoltoon liittyviä tehtäviä. Työt on suoritettu ainoastaan paperilla. Waberi kiistää syyllistyneensä rikokseen.
Uutta syytettä pukkaa
Waberi on saanut jälleen uuden syytteen, joka koskee nyt Römosseskolanin käytännön toimintaa johtavaa yhdistystä. Waberin epäillään nostaneen eri yritysten kautta koulun tileiltä suuria summia. Rahat koulu on saanut Göteborgin kaupungin koulutoimelta. Syytteet koskevat törkeää kavallusta ja törkeää kirjanpitorikosta vuosina 2017–2021.
– Kavallus heijastuu lasten oikeuteen käydä koulua ja siltä kannalta katsottuna teko on erityisen vakava, syyttäjä sanoo.
GT Expressen on kertonut jo aiemmin, kuinka rahaa on lähetetty ”lahjoina” eri henkilöille Somaliaan. Rahoilla on maksettu myös Abdirizak Waberin tasokkaita matkoja muun muassa Somaliaan, jossa hän johtaa islamistista puoluetta. Syyttäjän mukaan Ruotsista kavallettuja rahoja on Waberin puolueen lisäksi ohjattu toisellekin somalijärjestölle.
Waberin puolue on yhdistetty äärivanhoilliseen Muslimiveljeskuntaan. Seikka on herättänyt Ruotsin turvallisuuspoliisi Säpon, joka pitää Muslimiveljeskuntaa uhkana valtion turvallisuudelle.
”Näette tässä henkilön, joka on tehnyt muotovirheitä”
Uusimman syytteen mukaan Römosseskolanin koulutoimelta saamista avustuksista kaikkiaan 13 miljoonaa kruunua on kadonnut sen sileän tien, pääosin Waberille itselleen ja järjestöille Somaliassa. Waberi kiistää syyllistyneensä rikokseen ja on kommentoinut kirjanpidon puutteita poliisille:
– Ajattelette ehkä, että olen istunut valtiopäivillä ja minun pitäisi tietää miten pitää toimia. Olen kuitenkin toiminut useissa eri yhdistyksessä, eikä koskaan ole ollut puhetta siitä, että yhdistyksellä pitäisi olla kattava kirjanpito.
– Näette tässä henkilön, joka on tehnyt muotovirheitä ja epäilette, että hän on tehnyt ne tahallaan.
Römosseskolanin ja sen kahden sisaroppilaitoksen toimiluvat on nyt peruttu. Göteborgin kouluviraston on löydettävä uusi opinahjo 600 oppilaalle.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- muotovirhe kirjanpito Römosseskolan Henric Fagher Abdirizak Waberi törkeä kirjanpitorikos poliisin talousrikosyksikkö kouluvirasto muslimikoulu törkeä kavallus syyttäjä Göteborg Muslimiveljeskunta Somalia
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho: Normaali valtio pyrkii suojelemaan itseään ja kansalaisiaan huonolta maahanmuutolta, ei mahdollistamaan ja lisäämään sitä

Vasemmistoliiton kansanedustaja Suldaan Said Ahmed kehottaa kannattajiaan matkustamaan pummilla – ei ihme, että jätti omatkin kulutusluottonsa maksamatta

Husu joka huusi sutta – demari yritti tahallaan pilata väestöryhmien välisiä suhteita hamutessaan julkisuutta valhein

Ulkomaalaistaustainen SDP:n kuntavaaliehdokas huijasi Kelalta yli 5 000 euron edestä tukia, tuomittiin petoksesta – valittu aiemmin vuoden positiivisimmaksi tamperelaiseksi

Sharia-lakia soveltava lautamies hyllytettiin Göteborgissa: ”Tietty väkivalta naisia kohtaan on oikeutettua symbolisena toimenpiteenä”

Nyans-puolue haluaa muslimien ääneksi Ruotsissa – ensin kumotaan Skurupin huivikielto ja sitten poltetaan Lars Vilksin taideteokset

Yksityiskoulun avustukset menivät Somaliaan – rehtorille vankeutta

Kallis läksy ruotsalaisille: Läksyapuun tarkoitetut miljoonat menivät Somalian matkoihin, luottokorttivelkoihin ja ikkunaremonttiin
Viikon suosituimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa
Ylen työntekijöiden epäasiallinen käytös työterveysvastaanotoilla on herättänyt huolta palveluntarjoajassa. Asiasta kertoo Ylen ohjelmatyöntekijöiden ammattijärjestö YOT jäsenviestissään. Järjestön mukaan tilanne voi pahimmillaan vaikuttaa työterveyslääkäreiden saatavuuteen.

Saksan liittokansleri haluaa eroon 80 prosentista Saksassa asuvista syyrialaisista – paha mieli purkautui välittömästi punavihreässä kuplassa
Saksan kristillisdemokraattinen liittokansleri Friedrich Merz ilmoitti maanantaina pyrkivänsä siihen, että noin 80 prosenttia Saksassa oleskelevista yli 900 000 syyrialaisista voisi palata kotimaahansa kolmen vuoden kuluessa. Merz teki ilmoituksen yhteisessä lehdistötilaisuudessa Syyrian siirtymävaiheen presidentin kanssa Berliinissä.

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ihmettelee Facebook-kirjoituksessaan Opetushallituksen harjoittamaa islamin valkopesua. Koposen mukaan Opetushallituksen tavoitteet islamin osalta sisältävät jopa suoranaisia valheita.

Nyt tuli reaktio työterveyskohuun – Ylen hyvinvoinnin päällikkö kommentoi tilannetta
Ylen osaamisen, uudistumisen ja hyvinvoinnin päällikkö Elisa Venäläinen kommentoi nyt Suomen Uutisten esille nostamaa kohua, joka kytkeytyy Ylen työntekijöiden epäasialliseen käytökseen työterveyshuollossa.

Kokoomus puolustaa järjestörälssiä – syy löytyy vallasta ja palkintoviroista
Kokoomusnaiset tyrmistyivät sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esityksestä säätää järjestöpomoille palkkakatto. Se uhkaa horjuttaa maan tapaa, jossa poliittinen eliitti on hallinnut veronmaksajien rahoilla pyöriviä järjestöjä.

Jopa 1,57 miljardia Suomesta ulkomaille: Maahanmuuttajien rahalähetykset kasvussa, epäviralliset siirrot jäävät piiloon
Maahanmuuttajien rahalähetykset kotimaihinsa ovat kasvaneet merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana. Tilastot kertovat tosin vain osan totuudesta, sillä epävirallisia kanavia pitkin kulkeva valuutta jää virallisten lukujen ulkopuolelle. Romahtaneessa valtiossa siirtorahalla voi olla ratkaiseva merkitys arjen selviämistaistelussa.

Kansanedustaja Eveliina Heinäluoma omistaa useita Hitas-asuntoja – samaan aikaan SDP vaatii omistuksille rajoituksia
Sosialidemokraattien kansanedustaja ja Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Eveliina Heinäluoma omistaa kolme hintasäänneltyä Hitas-asuntoa Helsingissä. Samaan aikaan SDP ajaa usean Hitas-asunnon omistusrajoituksia.

Teemu Keskisarja: ”Antirasistinen teollisuus syntyi vaurastumisen myötä”
Suvaitsevaisuuden ja antirasismin edistämisestä on tullut Suomeen oma teollisuudenhaaransa, jota enimmäkseen julkinen sektori rahoittaa.

Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas menetti Facebook-tilinsä – epäilee poliittista motiivia
Perussuomalaisten poliitikko Aki Mäkipernaa kertoo, että Facebook poisti hänen tilinsä viime viikonloppuna. Hän arvioi, että taustalla voi olla poliittisesti motivoituneita ilmoituksia.

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”
Perussuomalaiset esitti Oulussa hiilineutraalisuustavoitteen siirtoa vuodesta 2035 vuoteen 2050, jotta veronmaksajille ei koituisi tyyristä lisälaskua. Yksikään valtuutettu perussuomalaisten lisäksi ei hyväksynyt siirtoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu ihmettelee Oulun valtuutettujen tärkeysjärjestystä, etenkin kun samaiset puolueet aikovat kesäkuussa lakkauttaa jopa 17 lähikoulua tai kouluyksikköä rahanpuutteen takia.













