

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Yksityiskoulun avustukset menivät Somaliaan – rehtorille vankeutta
Göteborgin raastuvanoikeus on tuominnut yksityiskoulun entisen rehtorin 4,5 vuodeksi vankeuteen kunnallisten avustusten väärinkäytöstä. Rahat kulkeutuivat pääosin Somaliaan eri organisaatioille. Veronmaksajien rahaa on tiettävästi palanut myös makeaan elämään.
Viime syyskuussa Römosseskolanin ex-rehtori ja maltillisen kokoomuksen entinen valtiopäiväedustaja Abdirizak Waberi sai syytteet törkeästä kavalluksesta ja törkeästä kirjanpitorikoksesta. Syyttäjän mukaan kateisiin joutui noin 12 miljoonaa kruunua (1,15M€) yksityiskoulun Göteborgin kaupungin koulutoimelta saatua avustusta.
Entinen rehtori tuomittiin kuun vaihteessa teoistaan 4,5 vuodeksi vankeuteen. Liiketoimintakiellon pituudeksi tuli seitsemän vuotta. Myös miehen matkustuskieltoa jatkettiin.
Tuomion mukaan koulu oli muun muassa maksanut it-palveluista roimaa ylihintaa muihin vastaaviin kouluihin verrattuna. Suuri osa koulun tuottamasta ”ylijäämästä” lähetettiin eri organisaatioille Somaliaan.
– Oppilailta on huijattu 12 miljoonaa, ei tässä muuta johtopäätöstä voi tehdä. Kyse on vakavasta rikoksesta, kommentoi syyttäjä Henric Fagher SVT:n uutisissa.
Tuomiosta valitetaan
Waberin puolustusasianajaja Allan Stutinssky ilmoitti heti tuomion lukemisen jälkeen, että he valittavat päätöksestä. Waberin mukaan kaikki saadut varat on käytetty koulun tarkoitusperien mukaisesti. Rahat lähetettiin Somaliaan, koska ”monet hoitivat koulun it-palveluita ja digitalisointia ilmaiseksi”, Waberi sanoo.
– Asiakkaani on pettynyt. Hänen mielestään raastuvanoikeus ei ole kuunnellut häntä, eikä ottanut huomioon hänen näkemyksiään, puolustusasianajaja kertoo Dagens Nyheterissä.
Samassa oikeudenkäynnissä toinen henkilö sai ehdollisen tuomion kirjanpitorikoksesta. Hän sai lisäksi kolmen vuoden liiketoimintakiellon.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- raastuvanoikeus Allan Stutinssky liiketoimintakielto vankeustuomio ylihinta it-palvelut yksityiskoulu Römosseskolan Henric Fagher Abdirizak Waberi törkeä kirjanpitorikos törkeä kavallus Digitalisointi ylijäämä matkustuskielto vapaakoulu Göteborg Somalia Ruotsi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


SPR:n vastaanottotoiminnassa epäillään törkeää kavallusta

Göteborgilaiskoulun ex-rehtori syytteessä: Koululaisille tarkoitetut veronmaksajien rahat päätyivät islamistipuolueelle Somaliaan

Hovioikeus alensi vihreiden ex-kuntapoliitikko Saido Mohamedin rikostuomiota

Vasemmistoliiton kansanedustaja Suldaan Said Ahmed kehottaa kannattajiaan matkustamaan pummilla – ei ihme, että jätti omatkin kulutusluottonsa maksamatta

Husu joka huusi sutta – demari yritti tahallaan pilata väestöryhmien välisiä suhteita hamutessaan julkisuutta valhein

Kaksi islamilaista yksityiskoulua suljetaan Ruotsissa – Göteborgin jäljet pelottavat

Amerikkalaisjoukkoja jälleen Somaliaan – maa voi pian olla turvallinen pakolaisten palata
Viikon suosituimmat

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Kiihtynyt Sofia Virta puhui päälle ja haastoi riitaa A-studiossa
Eilisessä Ylen A-studiossa vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta korotti ääntään, elehti voimakkaasti ja keskeytti sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin useaan kertaan, Virran puolustaessa järjestöjen oikeutta jatkaa toimintaansa veronmaksajien rahoilla.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.

Päivän pointti: Veronmaksajien miljoonilla rahoitettu järjestöväki pauhaa ämyreihin: ”Lisää rahaa nyt nyt nyt!” – todellisuudentaju täysin hukassa
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää













