

LEHTIKUVA
Amerikkalaisjoukkoja jälleen Somaliaan – maa voi pian olla turvallinen pakolaisten palata
Amerikkalaisjoukkoja on vuoroin lähetetty Somaliaan ja vedetty sieltä pois. Nyt taktiikka on toinen. Terroristijärjestö al-Shabaab ajetaan ulos maasta ja valtion tilanne pyritään vakauttamaan yhteistyössä paikallisten kanssa. Pian Somalia saattaa olla turvallinen paikka pakolaisten palata.
Yhdysvaltain kansallinen turvallisuusneuvosto ilmoitti toukokuun puolivälissä amerikkalaisjoukkojen palaavan Somaliaan. Presidentti Donald Trump veti amerikkalaisjoukot Somaliasta virkakautensa lopulla tammikuussa 2021.
Amerikkalaisten paluu julkaistiin päivä sen jälkeen, kun Somaliaan oli valittu uusi presidentti, maltillisena islamistina pidetty Hassan Sheikh Mohamud. Presidentin valitsi Somalian parlamentti ja ehdokkaita oli alun perin 39.
Pontimena presidentinvaalille oli Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) ukaasi, jonka mukaan tukiohjelma Somalian hallitukselle keskeytetään, jos presidenttiä ei ole valittu 17. toukokuuta mennessä.
Amerikkalaiset osallistuvat valtion vakauttamiseen
Amerikkalaisjoukkojen vahvuus Somaliassa jää alle 500 sotilaaseen. Sotilaat eivät osallistu suoriin taisteluihin, sanoo nimettömänä pysyttelevä presidentti Joe Bidenin neuvonantaja. Joukkojen tehtävänä on – yhdessä paikallisten viranomaisten ja rauhanturvaajien kanssa – pyrkiä vakauttamaan Somalian poliittinen tilanne vuosien sekasorron jälkeen.
Amerikkalaiset tulevat todennäköisesti osallistumaan erityisin toimin islamistisen terroristijärjestö al-Shabaabin ajamiseksi pois Somaliasta. Amerikkalaisten tähtäimessä ovat tiettävästi ensimmäisenä 12 al-Shabaabin keskeistä johtajaa.
Terroristijärjestön aktiivisuus on kasvanut ja se muodostaa tiedustelulähteiden mukaan yhä suuremman uhan demokraattisille voimille sekä paikallisesti, että globaalisti.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- pakolaisten kotiinpaluu Mogadishu Somalian parlamentti Hassan Sheikh Mohamud al-Shabaab Somalian presidentti Kansainvälinen valuuttarahasto ääri-islamismi terroristijärjestö turvallinen maa Joe Biden USA Donald Trump IMF Somalia Yhdysvallat
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tanska tarkastaa ulkomailla lomailevien sosiaalituet lentokentällä

Yksityiskoulun avustukset menivät Somaliaan – rehtorille vankeutta

Perussuomalaiset haluavat vastuun kotoutumisesta maahanmuuttajalle sanktioiden uhalla: ”Emme halua Suomen luisuvan Ruotsin tielle”

Immonen: Maahanmuutto ei ole rikkaus ja voimavara vaan valtava taloudellinen rasite – ”Suomella käsillä viimeiset hetket kääntää suunta”

Somali- ja monikulttuuriyhdistyksille yli miljoona euroa STEA-rahaa – Suomalaisuuden Liitolle ei heru euroakaan valtiolta

Husu joka huusi sutta – demari yritti tahallaan pilata väestöryhmien välisiä suhteita hamutessaan julkisuutta valhein

Hovioikeus alensi vihreiden ex-kuntapoliitikko Saido Mohamedin rikostuomiota
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














