

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Viikon 22/2022 luetuin
Tanska tarkastaa ulkomailla lomailevien sosiaalituet lentokentällä
Kööpenhaminan lentokentällä pidetään kerran viikossa pistotarkastuksia, joissa varmistetaan, että sosiaalietuuksia nauttivat lomalaiset ovat muistaneet ilmoittaa matkastaan viranomaisille. Viime vuonna sosiaaliturvapetoksen yrityksestä jäi lentokentällä kiinni yli viisi sataa henkilöä, joista kolme neljännestä oli ei-länsimaisia maahanmuuttajia.
Yli viisi sataa henkilöä on jäänyt kiinni sosiaaliturvapetoksista Kastrupin lentokentällä pidetyistä pistokokeissa, kertoo tanskalaislehti Berlingske. Pidemmäksi aikaa maasta poistuvan tulee ilmoittaa matkastaan viranomaisille, mikäli hän saa työttömyyskorvausta tai muita Tanskassa asumiseen sidottuja sosiaalietuuksia.
Neljä miljoonaa kruunua takaisinperintään
Kaikkiaan 544 ulkomailla lomailleen henkilön osalta tehtiin tukien takaisinperintäpäätös. Sosiaalitukia peritään takaisin lähes neljän miljoonan Tanskan kruunun (eli 535 000 euron) arvosta.
Kastrupin lentokentällä järjestettiin viime vuoden aikana pistokokeita yhteensä 30 päivänä. Yli 13 000 lentomatkustajan sosiaalietuustiedot tarkastettiin, ja tämä johti 544 takaisinperintäpäätökseen. Noin 150 tapauksen käsittely on vielä kesken, joten takaisinperintöjä voi tulla lisääkin.
Koronapandemia hillitsi matkailua
Tanskan kansanpuolueen kansanedustaja Bent Bøgsted pelkää, että tänä vuonna sosiaaturvapetoksista lentokentillä kiinni jäävien määrä tulee olemaan suurempi, koska viime vuonna ei koronapandemian takia matkusteltu kovin paljon.
Liberaalipuolueen Hans Andersen näkisi mielellään enemmänkin tarkastuksia lentokentällä. Hän ei hyväksy sosiaaliturvapetoksia.
– Luvut osoittavat, että lentokenttätarkastuksia tarvitaan, Andersen sanoo.
Sosiaalietuuksiin liittyviä pistokokeita on Tanskassa järjestetty aina silloin tällöin vuodesta 2011 lähtien. Työllisyysministeri Peter Hummelgaard kertoo, että niitä on tarkoitus järjestää jatkossakin noin kerran viikossa.
Suurin osa tarkastuksissa kiinni jääneistä on länsimaiden ulkopuolelta tulleita maahanmuuttajia. Tanskan kansanpuolueen perustaja ja istuva kansanedustaja Pia Kjærsgaard teki asiasta kirjallisen kysymyksen kansankäräjillä.
Lomailijoissa myös runsaasti pakolaisia
Ministeri Mattias Tesfayen antaman vastauksen mukaan kolme neljäsosaa lentokentällä vuonna 2021 sosiaaliturvapetoksista kiinni jääneistä oli ei-länsimaisia maahanmuuttajia tai heidän jälkeläisiään. Nalkkiin joutui myös syntyperäisiä tanskalaisia ja länsimaisia maahanmuuttajia.
Suurimmalla osalla kiinni jääneistä oli Tanskan kansalaisuus. Noin 15 prosenttia sosiaaliturvapetoksesta kiinni jääneistä oli pakolaisia tai heidän perheenjäseniään.
Punavihreän yhtenäisyyslistan kansanedustaja Jette Gottlieb pitää ei-länsimaisten maahanmuuttajien yliedustusta aivan ymmärrettävänä.
– Jos olet Somaliasta ja isäsi on kuolemaisillaan, niin tietenkin lähdet katsomaan häntä, Gottlieb sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Jette Gottlieb Peter Hummelgaard Hans Andersen Kastrup Bent Bøgsted sosiaaliturvapetos Mattias Tesfaye Pia Kjærsgaard Tanskan Kansanpuolue Tanska Sosiaaliturva maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Immonen: Suomella ei ole tulevaisuutta, jos maahanmuuton laatuun ja määrään ei puututa nopeasti tehokkailla toimilla

Tanska avaa sylinsä Venäjän hyökkäystä pakeneville – ja jatkaa pakolaisten palauttamista takaisin Syyriaan

Purra: Pakolaisuuksia on todella erilaisia

Toimenpidealoite turvapaikkapolitiikan järkeistämiseksi: Onko turvapaikalle perusteita, jos sen saanut henkilö pystyy lomailemaan maassa, josta on paennut?

Amerikkalaisjoukkoja jälleen Somaliaan – maa voi pian olla turvallinen pakolaisten palata

Jengiväkivallan juurisyyt ovat Afrikasta ja Lähi-idästä tulevassa maahanmuutossa – perussuomalaiset moitti kyselytunnilla hallituksen avuttomuutta, vaatii turvallisia katuja

Tanskademokraatit nousussa ennen tiistain parlamenttivaaleja – maahanmuuttokriittisyys leimaa Tanskan poliittista kenttää

Grönlantilaisten äänet ratkaisivat Tanskan parlamenttivaalit: Sosialidemokraatit voittoon – tanskademokraateille kelpo tulos
Viikon suosituimmat

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää












