

PS ARKISTO
Hakkarainen: EU:n metsäkato-ohjelma on tilaustyö ympäristöterrorin suojelemiseksi
Europarlamentaarikko Teuvo Hakkaraisen mielestä Suomen punavihreä hallitus tekee kaikkensa lopettaakseen uusiutuvaan metsään perustuvan jalostuksen – ja EU antaa alamäessä vauhtia.
– EU-parlamentissa on menossa kaksi rinnakkaista metsäohjelmaa. EU:n metsästrategia on maltillisen ja metsäasioita ymmärtävän Petri Sarvamaan (EPP, kok.) tuskalla hioma kompromissi, jonka kanssa Suomessakin voi jatkaa kestävää metsänhoitoa, sanoo perussuomalaisten europarlamentaarikko Teuvo Hakkainen.
– Toinen päätettävä metsäohjelma koskee maailman metsien suojelua ja ennallistamista. Jälkimmäinen on tsekkiedustaja Polcakin (EPP) valmistelema kokonaisuus.
”Vihreät ei näe metsää puilta”
Hakkaraisen mukaan Sarvamaan ohjelmasta on saatu torjuttua metsäalan vaarallisimmat uhat, mutta samaa ei voi sanoa ”maailmaa syleilevästä ohjelmasta”.
– Vihreät ei näe metsää puilta. Parlamentin äänestyksessä voittanut ohjelma ei halaile kuoliaaksi pelkästään puita, vaan maailmanhalailu voi tappaa kokonaisen teollisuudenalan, sanoo Hakkarainen.
– Tsekkiedustajan mietintö ei ole metsäohjelma. Se on Green Peacen ja Amnestyn tilaama ihmisoikeus- ympäristöterrorismin laillistamisohjelma. Sen keskeisenä sisältönä on naisten, alkuperäiskansojen ja ihmisoikeuksien puolustaminen ja metsänkäytön kieltäminen.
Mielivaltaisia kampanjoita
Metsäohjelmassa mainitaan ihmisoikeudet kolmekymmentä kertaa ja naisten tai alkuperäiskansojen oikeudetkin toistakymmentä kertaa.
– Kamalinta sisältöä on se, että ohjelma ohjaa järjestöille paitsi rahoitusta niin myös suojan rikosoikeudellisesta vastuusta. Ohjelman mukaan myös pankkien on kieltäydyttävä rahoittamasta yrityksiä, jotka toimivat ohjelmaa vastaan. Jatkossa rahankeruujärjestöt voivat järjestää mielivaltaisia kampanjoita EU:n rahoituksella ilman pelkoa rangaistuksista. Lapin tai Uruquayn hakkuut saattavat sijaita alkuperäiskansan naapurustossa tai sahalla ei ole tarpeeksi naisia töissä, niin pankin on sanottava metsäteollisuusyrityksen lainat irti, varoittaa Hakkarainen.
Positiiviset asiat halutaan haudata
Mietinnössä otetaan kantaa EU:n metsienhoitoon, vaikka metsätalous on kansallisesti päätettävä asia.
– Se on myös räikeässä ristiriidassa Sarvamaan metsästrategian kanssa. Mietinnön mukaan on tarve vähentää EU:n puun ja puuperäisten tuotteiden kulutusta. Vanhojen metsien kerrotaan olevan hiilinieluja. Ilmastonmuutoksen metsien kasvua kiihdyttävää vaikutusta ei haluta tuoda esille. Positiiviset asiat halutaan haudata. Unohdetaan, että talousmetsä on ratkaisu eikä ongelma.
– Ensin suojelijat halusivat uusiutuvaa bioenergiaa. Nyt he ovat kääntäneet takkinsa ja ovat saaneet metsäohjelmaan bioenergian vähentämisen. Hiilivoimaloita rakennetaan samaan aikaan satoja ellei tuhasnsia. Hiilen valmistusprosessi on vienyt satoja miljoonia vuosia – puupolttoaineen vain joitakin kymmeniä vuosia. Missä on logiikka? kysyy Hakkarainen.
”Huligaanijärjestöjen tukiohjelma”
Hakkaraisen mielestä Suomen punavihreä hallitus tekee kaikkensa lopettaakseen uusiutuvaan metsään perustuvan jalostuksen.
– EU antaa alamäessä vauhtia. Onko metsätalouden edun nimissä suomalaiset nimettävä alkuperäiskansaksi? Tulisiko Amnesty marssimaan metsäteollisuuden puolesta, kun perinteinen teollisuudenala ajetaan alas ja tilalle tarjotaan puiden halailua?
– Parlamentti hyväksyi maailman metsäkatomietinnöksi nimetyn huligaanijärjestöjen tukiohjelman luvuin 543 JAA, 47 EI ja 109 TYHJÄÄ. Suomalaisista vihreät ja vasemmisto – Sirpa Pietikäinen mukaan luettuina – olivat mietinnön kannalla, Hakkarainen kertoo.
Tyhjää äänestivät Sarvamaa, Elsi Katainen ja Miapetra Kumpula-Natri. Mietintöä vastustivat Hakkaraisen lisäksi Laura Huhtasaari, Mauri Pekkarinen, Nils Torwalds ja Eero Heinäluoma.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- hiilivoimalat metsien suojelu metsäohjelma hiilinielu Ilmastonmuutos Bioenergia europarlamentti vihreät hallitus Teuvo Hakkarainen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra: Vihreän elvytyksen sijaan pitäisi puhua vihreästä tainnutuksesta – ”Päätökset kohdistuvat palkansaajien rahapussiin siten, että asumisen, autoilun ja lämmityksen kustannukset kohoavat”

Immonen: Hallituksen turvattava metsäteollisuuden toimintaedellytykset Suomessa – ”Jo tehdyt polttoaineverojen korotukset on peruttava”

Metsäteollisuuden tavoitteet kuin suoraan perussuomalaisten ohjelmasta

Huhtasaari: Suomella ei ole varaa ilmastohihhulointiin

Antikainen: Antaako keskusta vihreiden estää uusien työpaikkojen syntymisen maakuntiin?

Nesteen Naantalin jalostamo on ilmastopolitiikan uhri – Junnila vihainen hallitukselle, joka tuhoaa suomalaista teollisuutta idealismillaan

PS: Budjettiriihen tulos järkyttävä talouden ja työllisyyden kannalta – hallitus paisuttaa julkisia menoja ja elää velaksi

Hakkarainen metsäkadon torjumisesta: Ottakaa Suomesta mallia

EU jättämässä metsäteollisuuden pois kestävän kehityksen listalta – investoinnit kohdistettava tuulimyllyihin ja aurinkovoimaan
Viikon suosituimmat

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Teemu Keskisarjan kolumni: Aatu Arjalainen ja Nahom Hagos – kumpi on todempi uhka?

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti
Aidosti riippumattomat ja itsenäiset media-alan tekijät pitävät ongelmallisena nykyistä Yle-veromallia, jonka turvin Yleisradio syö tilaa mediakentältä. Kansanedustaja Teemu Keskisarjan esitys Yle-veron uudelleenkohdistamisesta toisi mukaan kilpailua mediakentälle, sekä palauttaisi osittaisen protestoinnin mahdollisuuden kansalle.

Yliopistonlehtori emerita ajattelee liberaalilaatikon ulkopuolelta: Pakkoinkluusio ei toimi missään – ei kouluissa, työpaikoilla eikä maahanmuuttopolitiikassa
Voiko yliopistolla työskennellä ja luoda uraa, vaikka tunnustautuu kristityksi tai konservatiiviksi? Saako tieteentekijä vastustaa aborttia, pitää Israelin puolta ja puhua ääneen islamisaation luomasta uhkasta länsimaille? Kyllä, se on mahdollista, mutta ei mutkatonta. Ja ehkä siksi niin harvinaista.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Euroopan parlamentti äänesti Bulgarian liittymisestä euroon – Tynkkynen ainoa suomalaismeppi, joka äänesti vastaan
Euroopan parlamentissa äänestettiin tiistaina Bulgarian hyväksymisestä euroalueen jäseneksi. Mepit antoivat maan eurojäsenyydelle tukensa äänin 531‒69. Tyhjää äänestäneitä oli 79. Paikalla olleista suomalaisista mepeistä ainoa, joka vastusti Bulgarian eurojäsenyyttä, oli perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen.