

LEHTIKUVA
Halla-aho Isis-leirillä oleskelevista suomalaisnaisista: ”He ovat käveleviä aikapommeja, jos tänne pääsevät”
Yle kertoi eilen Syyriassa sijaitsevasta, Isis-terroristien perheiden leiristä, jossa on useita suomalaisia naisia ja kymmeniä lapsia. Ylen eurovaalitentissä puoluejohtajilta kysyttiin näkemyksiä näiden ihmisten asemaan.
Aluksi sdp:n puheenjohtajalta Antti Rinteeltä kysyttiin, miten Suomen pitäisi toimia asiassa. Rinne totesi, että Suomen kansalaisella on oikeus palata Suomeen riippumatta siitä, mitä on tapahtunut. Silti Rinne kuvaili tilannetta hankalaksi.
– Isis on terroristijärjestö, jonka teot eivät ansaitse kunnioitusta tai arvostusta, Rinne sanoi.
Hänen mielestään näiden ihmisten asema pitäisi ratkaista kansainvälisessä tuomioistuimessa, missä selvitettäisiin leirillä olleiden ihmisten tausta ja missä heille langetettaisiin rangaistukset, jos ovat osallistuneet rikoksiin.
Haavisto esitti humanitaarista apua
Kokoomuspomo Petteri Orpo sanoi, ettei tunne sympatiaa leirillä olevia aikuisia ihmisiä kohtaan, koska he ovat itse valinneet lähteä taistelemaan terroristijärjestön riveihin.
– Meillä ei ole syytä heitä auttaa. Mutta jos on pieniä lapsia, jotka eivät ole voineet vaikuttaa siihen, että ovat joutuneet tähän tilanteeseen, niin se on vakavan harkinnan paikka, Orpo sanoi.
Vihreiden Pekka Haavisto esitti humanitaarisen avun ohjaamista leireille. Myös Haavisto kannatti mahdollisten rikosten selvittämistä kansainvälisessä tuomioistuimessa.
”Ovat lähteneet vapaaehtoisesti paratiisiinsa”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho totesi, että realiteetti on se, että minkään oikeuslaitoksen on hyvin vaikea näyttää toteen, mihin rikokseen leireillä olleet ihmiset ovat syyllistyneet.
– Nämä naiset ovat lähteneet vapaaehtoisesti islamilaiseen paratiisiinsa Syyriaan. He ovat käveleviä aikapommeja, jos he tänne pääsevät. Lapsia tietysti käy sääliksi, koska kukaan meistä ei voi valita omia vanhempiaan. On kuitenkin ehdottomasti Suomen etu, että nämä naiset eivät pääse tänne takaisin, Halla-aho sanoi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Isis-taistelijat puheenjohtajatentti Pekka Haavisto Petteri Orpo Antti Rinne Suomi Syyria Terrorismi perussuomalaiset Eurovaalit Jussi Halla-aho
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tavio: ”Terroristikytköksiä omaavien henkilöiden määrä pitää saada vähenemään, mutta se vain kasvaa”

Kirja-arvio: ”Yhdestoista vitsaus” on norjalaisen vasemmistotoimittajan hätkähdyttävä kuvaus ääri-islamin leviämisestä Eurooppaan

Eurovaaliehdokas Raatikainen: Hallitsematon maahanmuutto pysäytettävä tai terrori-iskujen määrä kasvaa entisestään

Tutkijan havainto: Yksikään Euroopan maa ei ole onnistunut muslimeiden kotouttamisessa

Halla-aho Isis-lasten pelastamisesta: Uskooko joku vakavissaan, että imeväis- tai taaperoikäinen lapsi käydään noutamassa, mutta äidille sanotaan, että ”sinä jäät tänne”?
Viikon suosituimmat

Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Elina Hiltusen islamkritiikki vaiennettiin kokoomuksessa: ”Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka aidosti välittää sananvapaudesta”
Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Purra oikoo kokoomuksen bensaväitteitä: Se ainoa vaikuttava bensan hintaa laskeva toimi ei ole kokoomukselle ja RKP:lle mitenkään käynyt
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista
Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Miko Bergbom ja kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ajautuivat sanasotaan sosiaalisessa mediassa polttoaineiden jakeluvelvoitteen alentamisesta. Bergbom arvostelee Kaumaa harhaanjohtavasta viestinnästä ja keskustelun siirtämisestä perusteettomiin syytöksiin ilmastonmuutoksen kiistämisestä.

Valkoisen punta on vain 88 penniä – yleisradioyhtiö BBC syrjii valkoisia työntekijöitään palkkauksessa
Yleisradioyhtiö BBC maksaa etnisiin vähemmistöihin kuuluville työntekijöilleen korkeampaa palkkaa kuin valkoisille. Myös vammaiset ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat työntekijät tienaavat enemmän kuin muut samoissa työtehtävissä. Vähemmistöjen näkyvyyttä on lisätty myös ohjelmissa. Nyt vähemmistöjen edustajia näkyy ruudulla niin usein, että se tuntuu monien katsojien mielestä pakkosyötöltä.
Uusimmat

Virkamiehet ehdottavat ruuhkamaksuja – perussuomalaiset sanovat ei

Elomaa: Korjaamme Marinin hallituksen aiheuttaman YEL-katastrofin

Purra varoittaa EU:n tukikilpailusta: ”Tämä vääristää markkinoita”
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää











