

MATTI MATIKAINEN
Halla-aho: Oulun raiskausten kaltaisten rikosten ehkäiseminen olisi yksinkertaista
Suomessa on uutisoitu viime päivinä useista ulkomaalaisten tekemistä raiskauksista ja muista seksuaalirikoksista. Edes Oulussa tapahtunut hyvin nuoreen tyttöön kohdistunut törkeiden raiskausten sarja ei ole saanut päättäjiä tai maan korkeinta johtoa reagoimaan, ihmettelee perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho.
– Viranomaiset ovat tyytyneet toteamaan sen, minkä aina ennenkin: kyse on yksittäistapauksista eivätkä ne liity mihinkään. Poliitikot muissa puolueissa ovat hiljaa. Tavalliset kansalaiset puristelevat käsiä taskussa, koska he tietävät, että vihapuhepoliisi on valppaana, mikäli he puhuvat maahanmuuttajista tai Suomeen sopimattomista kulttuureista, Halla-aho sanoo.
– Rikokset kuitenkin liittyvät täysin yksiselitteisesti maahanmuuttoon ja harjoitettuun maahanmuuttopolitiikkaan. Niissä kehitysmaissa, joista Suomeen pääasiassa saavutaan, naisen asema on heikko. Käsitykset naisten ja lasten koskemattomuudesta ja ihmisarvosta ovat hyvin erilaiset kuin Suomessa.
Jatkuvia rikoksia suomalaisia kohtaan
Halla-aho painottaa, ettei naisten huonolla kohtelulla ole tekemistä kotouttamisen epäonnistumisen tai suomalaisten harjoittaman syrjinnän kanssa.
– Toisaalta myös näiden rikosten ehkäisy olisi helppoa. Se onnistuisi maahanmuuttopolitiikan radikaalilla tiukentamisella. Tietenkään perussuomalaisia lukuun ottamatta muut eivät ole tähän valmiita, kuka mistäkin syystä. Rikokset suomalaisia kohtaan eivät kuitenkaan ole loppumassa, päinvastoin, Halla-aho sanoo.
Humanitaarinen maahanmuutto lopetettava
Perussuomalaiset vaatii koko humanitaarisen maahanmuuton lakkauttamista kalliina, tehottomana ja kansalaisten turvallisuutta ja Suomen hyvinvointia uhkaavana.
– Pian julkaistavassa maahanmuuttopoliittisessa ohjelmassamme vaadimme merkittäviä tiukennuksia kaikille humanitaarisen maahanmuuton osa-alueille – rajavalvontaan, hakemusten ketjuttamiseen ja oleskelulupien pituuteen, perheenyhdistämisiin, suojeluaseman kestoon, palauttamiseen, säilöönottoon ja karkotuksiin, Halla-aho sanoo.
Rikolliset saarelle odottamaan palautusta
Perussuomalaisille sopisi hyvin se, mitä Tanskan hallitus on tekemässä.
– Rikoksista tuomitut maahanmuuttajat vietäisiin saarelle odottamaan palautusta lähtömaihinsa. Keinoja monikulttuurisen seksuaalirikosepidemian pysäyttämiseksi kyllä on olemassa, Halla-aho sanoo.
– Perussuomalaisten mielestä valtion ensisijainen tehtävä on suojella oman maan kansalaisia. Suomessa on kuitenkin enemmän vallalla ajatus, jonka mukaan rikoksiin syyllistyneiden maahanmuuttajien ihmisoikeuksien toteutuminen on tärkeämpää.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- palautus tyttö lapset ja naiset humanitaarinen maahanmuutto karkotukset seksuaalirikokset Säilöönotto Rajavalvonta Raiskaus Tanska Oulu maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Juvonen ja Rantanen Oulun epäillyistä lapsiraiskaajista: Me emme halua näitä tyyppejä Suomeen – karkotusautomaatti käyttöön ja ulos!

Seksuaalirikosten määrä kasvoi kesällä – poliisin tietoon lähes 450 raiskausta touko-elokuun välisenä aikana

Yle: Turvapaikanhakijoiden tekemien seksuaalirikosten uhreista lähes puolet oli alaikäisiä

Jenna Simula kiteyttää Oulun raiskauskohun tunnelmat: ”Ensin te sanoitte, ettei tulijoista ole vaaraa. Nyt te kerrotte..”

Immonen: Turvattomaksi muuttunut ilmapiiri Suomessa on poliittisten päättäjien syytä – kansa vaatii puheiden sijaan tekoja
Viikon suosituimmat

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää














