

PS ARKISTO
Halla-aho Ylellä: Koronapäätöksien tekeminen alueellisesti ei perusteltua – ”Tulee mieleen, että hallitus lykkää vastuun epäonnistumisista aluehallintoviranomaisille”
Ylen A-studiossa puheenaiheeksi nousi epäselviä maskilausuntoja antaneen perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun tilanne. Jussi Halla-ahon mukaan ihmiset kyllä kestävät sen, että heille puhutaan totta vaikka kaikkiin suojavälinetarpeisiin ei voitaisikaan sillä hetkellä vastata. – Luottamusta vahingoittaa se, jos ihmisille syntyy mielikuva, että heitä ei johdeta rehellisesti ja avoimesti.
Eduskuntapuolueiden johtajat Annika Saarikko (kesk), Sanna Marin (sd), Petteri Orpo (kok) ja perussuomalaisten Jussi Halla-aho keskustelivat Ylen A-studiossa keskiviikkoiltana koronarajoituksista ja koronatilanteen hoitamisesta.
Ilta-Sanomat uutisoi aiemmin, että Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) olisi jo keväällä halunnut tiedottaa kasvomaskien hyödyistä, mutta sosiaali- ja terveysministeriö (STM) esti tiedotuksen.
Halla-aho sanoi, että perussuomalaiset lähtökohtaisesti luottaa siihen, mitä viranomaiset sanovat.
– Meillä oli vahvasti se käsitys, että se, että suositusta ei aiemmin annettu, perustui lääketieteellisiin tekijöihin eikä siihen, että maskeja ei ollut saatavilla.
Halla-aho sanoi, että ihmiset kyllä kestävät sen, että heille puhutaan totta vaikka kaikkiin suojavälinetarpeisiin ei voitaisikaan sillä hetkellä vastata.
Marin: THL:n pääjohtaja ei päätä maskisuosituksista
Puheenaiheeksi nousi myös perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun tilanne. Epäselviä maskilausuntoja antaneen Kiurun luottamuksesta äänestettiin aiemmin keskiviikkona Eduskunnassa. Kiuru sai lopulta eduskunnan luottamuksen äänin 106 puolesta ja 79 vastaan.
Orpon mukaan ongelma on se, että liian monelle suomalaiselle jäi keväällä epäselvä kuva siitä, että onko maskien käyttö hyödyllistä vai ei.
– Kiistaa käydään edelleen. On myös THL:n pääjohtajan (Markku Tervahauta) lausunto, että maskisuosituksen anto estettiin. Se varjostaa sitä, että voidaanko luottaa viranomaisiin ja poliitikkoihin, Orpo sanoi.
Marinin mukaan THL ei kuitenkaan olisi ollut hallituksen neuvotteluissa sillä kannalla, että maskisuositus pitäisi antaa. Seuraavaksi Marin lausui yllättävästi:
– Pääjohtaja Tervahauta ei ole THL:ssa henkilö, joka päättää tämänkaltaisista asioista, Marin sanoi.
Pääjohtaja eri mieltä
Lausuntoon tartuttiinkin välittömästi sosiaalisessa mediassa. Kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa kysyi Twitterissä:
– Eikös THL ole päällikkövirasto, jossa juuri pääjohtaja päättää laitoksen kannan?
Vastaus tuli välittömästi Tervahaudalta itseltään:
– Laitosta johtaa pääjohtaja. Pääjohtaja ratkaisee laitoksessa päätettävät asiat, joita ei ole säädetty tai työjärjestyksessä määrätty laitoksen palveluksessa olevan muun henkilön ratkaistavaksi, Tervahauta lainasi THL-lain 3. pykälää.
Jäikö suositus antamatta maskipuutteen vuoksi?
Halla-aho kommentoi myös maskisähläystä.
– Luottamusta vahingoittaa se, jos ihmisille syntyy mielikuva, että heitä ei johdeta rehellisesti ja avoimesti. Maskitapauksessa olen itse joutunut tekemään tilannearvion saatavilla olevan tiedon pohjalta. Mielestäni syy maskisuosituksen antamattomuuteen oli se, että maskeja ei ollut keväällä saatavilla. Epidemian torjunnan kannalta se on kestämätön peruste, Halla-aho totesi.
Hän lisäsi myös, että että ihmiset kyllä kestävät sen, että heille puhutaan totta vaikka kaikkiin suojavälinetarpeisiin ei voitaisikaan sillä hetkellä vastata.
Alueellinen päätöksenteko riskialtista
Pääministeri Marinin mukaan koronatoimia tullaan jatkossa tekemään alueellisesti ja paikallisesti. Marinin mukaan paras tieto epidemiaryppäistä on jakautunut alueellisesti.
– Hallitus tulee antamaan yleisiä suosituksia alueiden tueksi, jotta alueilla uskalletaan tarttua riittäviin toimiin. Päätösvalta asioissa on alueilla ja paikallisella tasolla.
Halla-aho ei ole täysin vakuuttunut hallituksen suunnittelemasta alueellisesta päätöksentekostrategiasta.
Halla-aho myönsi, että korona kiihtyy ja vaimenee alueittain ja siihen myös pitää jatkossa pystyä reagoimaan alueellisesti. Päätösvallasta Halla-aho oli kuitenkin eri linjoilla Marinin kanssa.
– En näe perusteita, miksi päätökset pitäisi tehdä alueilla. Minusta se olisi aika hurja ajatus, että alueilla riittäisi asiantuntemusta tilanteen johdonmukaiseen hallitsemiseen. Helposti ajaudutaan tilanteeseen, jossa aluehallintoviranomaiset eri puolilla maata tekevät päätöksiä erilaisilla kriteereillä. Väkisinkin tulee mieleen, että hallitus haluaa lykätä vastuun mahdollisista epäonnistumisista aluehallintoviranomaisille, Halla-aho sanoi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- aluehallintoviranomaiset maskisuositus vastuunpakoilu korona päätösvalta THL Annika Saarikko Sanna Marin STM Krista Kiuru Petteri Orpo perussuomalaiset hallitus Jussi Halla-aho
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Hallitus johti kansalaisia maskiasiassa harhaan – Suomi antoi maskisuosituksen yhtenä viimeisistä maista maailmassa

IS:n maskeja koskeva uutispommi sai STM:n paniikkiin – ministeriö yrittää pelastautua Työterveyslaitoksen selän taakse

Ministerin maskisekoilulla kauaskantoisia seurauksia – ”Kuinka moni suomalainen ajattelee kevään ohjeistuksen mukaan, että käsienpesu, käsidesin käyttö ja metrin turvaväli riittävät suojaamaan koronatartunnalta?”

Hallituksen koronasekoilu ei saa kiitosta: Rajoituksia purettiin liian aikaisin, maskeista veronmaksajille kohtuuton lasku

#MaskiGate rävähti käyntiin, hallituksen tilanne tukala – Halla-aho: ”Pääministeri myöntää hallituksen valehdelleen maskien tarpeellisuudesta, koska niitä ei ollut?”

Purra: Hallituksen linja maskisuosituksista poukkoilee – ”Eri ministereiltä saatu kysymyksiin erilaisia vastauksia”

Perussuomalaiset: Ruokaravintoloiden rajoitukset perusteettomia ja kohtuuttomia – ministeri ei suostu erittelemään ruokaravintoloita yökerhoista

Meri patistaa hallitusta keskittymään olennaiseen korona-aikana: Ei-kiireelliset lakihankkeet, kuten turvapaikanhakijoiden oikeusturvan parantaminen, on syytä jättää tekemättä
Viikon suosituimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa
Ylen työntekijöiden epäasiallinen käytös työterveysvastaanotoilla on herättänyt huolta palveluntarjoajassa. Asiasta kertoo Ylen ohjelmatyöntekijöiden ammattijärjestö YOT jäsenviestissään. Järjestön mukaan tilanne voi pahimmillaan vaikuttaa työterveyslääkäreiden saatavuuteen.

Saksan liittokansleri haluaa eroon 80 prosentista Saksassa asuvista syyrialaisista – paha mieli purkautui välittömästi punavihreässä kuplassa
Saksan kristillisdemokraattinen liittokansleri Friedrich Merz ilmoitti maanantaina pyrkivänsä siihen, että noin 80 prosenttia Saksassa oleskelevista yli 900 000 syyrialaisista voisi palata kotimaahansa kolmen vuoden kuluessa. Merz teki ilmoituksen yhteisessä lehdistötilaisuudessa Syyrian siirtymävaiheen presidentin kanssa Berliinissä.

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ihmettelee Facebook-kirjoituksessaan Opetushallituksen harjoittamaa islamin valkopesua. Koposen mukaan Opetushallituksen tavoitteet islamin osalta sisältävät jopa suoranaisia valheita.

Nyt tuli reaktio työterveyskohuun – Ylen hyvinvoinnin päällikkö kommentoi tilannetta
Ylen osaamisen, uudistumisen ja hyvinvoinnin päällikkö Elisa Venäläinen kommentoi nyt Suomen Uutisten esille nostamaa kohua, joka kytkeytyy Ylen työntekijöiden epäasialliseen käytökseen työterveyshuollossa.

Nämä mepit äänestivät EU-parlamentissa turvapaikkaturismin kiristämistä vastaan
EU-parlamentti äänesti viime viikolla paluuasetuksesta, joka mahdollistaa kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden palauttamisen lähtö- tai kauttakulkumaan sijasta kolmanteen maahan, jonka kanssa on tehty kahdenvälinen tai EU-tason sopimus palautuskeskuksesta.

Kokoomus puolustaa järjestörälssiä – syy löytyy vallasta ja palkintoviroista
Kokoomusnaiset tyrmistyivät sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esityksestä säätää järjestöpomoille palkkakatto. Se uhkaa horjuttaa maan tapaa, jossa poliittinen eliitti on hallinnut veronmaksajien rahoilla pyöriviä järjestöjä.

Jopa 1,57 miljardia Suomesta ulkomaille: Maahanmuuttajien rahalähetykset kasvussa, epäviralliset siirrot jäävät piiloon
Maahanmuuttajien rahalähetykset kotimaihinsa ovat kasvaneet merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana. Tilastot kertovat tosin vain osan totuudesta, sillä epävirallisia kanavia pitkin kulkeva valuutta jää virallisten lukujen ulkopuolelle. Romahtaneessa valtiossa siirtorahalla voi olla ratkaiseva merkitys arjen selviämistaistelussa.

Kansanedustaja Eveliina Heinäluoma omistaa useita Hitas-asuntoja – samaan aikaan SDP vaatii omistuksille rajoituksia
Sosialidemokraattien kansanedustaja ja Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Eveliina Heinäluoma omistaa kolme hintasäänneltyä Hitas-asuntoa Helsingissä. Samaan aikaan SDP ajaa usean Hitas-asunnon omistusrajoituksia.

Teemu Keskisarja: ”Antirasistinen teollisuus syntyi vaurastumisen myötä”
Suvaitsevaisuuden ja antirasismin edistämisestä on tullut Suomeen oma teollisuudenhaaransa, jota enimmäkseen julkinen sektori rahoittaa.

Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas menetti Facebook-tilinsä – epäilee poliittista motiivia
Perussuomalaisten poliitikko Aki Mäkipernaa kertoo, että Facebook poisti hänen tilinsä viime viikonloppuna. Hän arvioi, että taustalla voi olla poliittisesti motivoituneita ilmoituksia.
Uusimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää









