Pääministeri Sanna Marin käy somessa kierroksilla. Hän vakuuttaa, että suomalaisia ei johdettu harhaan hallituksen tai viranomaisten toimesta maskiasiassa keväällä. Katsaus viranomaisten ja erityisesti sosiaali- ja terveysministeriön toimintaan kertoo kuitenkin muuta.

Pääministeri Sanna Marinin ja opposition kansanedustajan Pauli Kiurun (kok) sananvaihto viime viikolla eduskunnan kyselytunnilla on herättänyt kiivaan keskustelun siitä, johtiko hallitus ja viranomaiset suomalaisia harhaan keväällä liittyen kasvomaskeista tehtyihin suosituksiin koronaviruksen torjunnassa.

Edustaja Kiurun kysymys hallitukselle oli yksinkertainen: mikä on se muuttunut tieto, jonka perusteella suomalaisille nyt suositellaan kasvomaskin käyttöä verrattuna kevääseen, jolloin kerrottiin jopa, että maskin käytöstä voi olla haittaa.

Pääministerin vastaus oli paljonpuhuva. Erityistä huomiota kiinnitti kohta, jossa pääministeri pohti ääneen suosituksen antamisen seurauksia:

“Miten olisi käynyt, jos oltaisiin keväällä annettu laaja maskisuositus ilman, että maskeja oli saatavilla? Meillä oli koko globaalissa mittakaavassa, kaikissa maissa, valtavia ongelmia siinä, että maskeja ei ollut, niitä ei saatu.”

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho esitti asiasta saman jatkokysymyksen kuin moni muukin pääministerin puheita ihmetellyt: valehteliko hallitus siis keväällä maskien hyödyistä, koska niitä ei ollut?

Samalla epäilyttävään valoon asettui sosiaali- ja terveysministeriön keväällä tilaama, jo surullisenkuuluisa maskiselvitys: oliko selvitys maskien hyödyistä pelkkää poliittista teatteria, jolla pelattiin aikaa vaikka maskien hyödyt jo tiedettiin? Yksityiseltä yritykseltä tilattu selvitys tuli tuolloin päinvastaiseen tulokseen kuin kansainvälinen tiedeyhteisö, todeten maskit pääasiassa hyödyttömiksi.

Marin kuitenkin vakuutteli, ettei valehtelua tai harhaanjohtamista ole tapahtunut.

Vaan miten on asian laita? Katsotaanpa, mitä viranomaiset tekivät ja sanoivat keväällä.

Tammikuu: THL kuittaa maskit “psykologiaksi”

Koronaviruksen alkaessa levitä maailmalla alkuvuodesta monet maat erityisesti Aasiassa siirtyivät kasvomaskien käyttöön välittömästi.

Suomalaiset terveysviranomaiset eivät vielä tuossa vaiheessa kokeneet asiaa kohtaan suurta mielenkiintoa, vaan esimerkiksi Aasiasta saapuvien matkustajien maskien käyttö kuitattiin “psykologiana”.

“Se, miksi esimerkiksi monet aasialaiset matkailijat käyttävät myös Suomessa hengityssuojainta, on varmaankin psykologinen ja kulttuurinen kysymys”, kuului THL:n johtavan asiantuntijan Jussi Sanen arvio.

Nämä alkuvaiheen arviot saattoivat tosin vielä perustua siihen, ettei uudesta viruksesta tässä vaiheessa tiedetty kovin paljoa. Tilanne alkoi kuitenkin kevään mittaan muuttua – erityisesti kun monet muut maat alkoivat antamaan omia maskisuosituksiaan.

Huhtikuu: Maskit “epäsolidaarisia”, “virusgeneraattoreita”

Epidemian levitessä kevään aikana pandemiaksi yhä useampien maiden terveysviranomaiset alkoivat tehdä omia maskisuosituksiaan ja hankkia lisää suojavarusteita terveydenhuollon koulutetulle henkilöstölle. Ei kuitenkaan Suomessa.

Esimerkiksi epidemian jo käynnistyttyä Euroopassa Suomi jättäytyi vielä ulkopuolelle EU-maiden koronasuojavarusteita koskevasta yhteishankinnasta. Myös suojavarusteiden riittävyydessä hallitus vakuutteli Suomen varautuneisuutta loppuun asti. Tarinat olivat tässäkin asiassa parempia kuin todellisuus.

Kun Helsingin Sanomat huhtikuun alussa julkaisi maskeja koskevan artikkelin, THL ei enää suostunut antamaan haastattelua aiheesta. Sen sijaan juttuun haastateltiin TYKS:in ylilääkäri Esa Rintalaa, joka toteaa että maskeista voi jopa olla haittaa. Väärin käytetyt maskit voivat olla “virusgeneraattoreita”. Itse rautakaupasta ostetut maskit taas lisäävät “epäsolidaarisuutta” sekä “ahdistusta”.

Kun THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta antaa haastattelun jossa hän puhuu kasvomaskien käytön puolesta, tämä kuitataan nopeasti “yksityisajatteluksi”, johon hänen asemassaan ei ole varaa. Mistä tämä ohjaus oikein tulee, jos ei hallitukselta tai sen alaisuudessa toimivilta ministeriöiltä?

Samaan aikaan kun maskit ovat loppumassa, viranomaiset siis vakuuttavat niiden käyttöä ja hyödyllisyyttä vastaan. Ei edelleenkään harhaanjohtamista?

Toukokuu: “Tässä liikkuu herkkyyksiä, jotka eivät liity itse epidemian hoitoon”

Viimein toukokuussa Tervahauta kertoo Ylen haastattelussa, että maskisuositusasiaan liittyy nyt hänen näkemyksensä mukaan mahdollisia poliittisia syitä.

“Onko ministeriöllä nähdäksesi jokin syy, miksi se ei tästä ole vielä tehnyt suositusta?”, toimittaja kysyy Tervahaudalta.

“Minulla on käsitys, että tässä liikkuu herkkyyksiä, jotka eivät liity itse epidemian hoitoon, vaan ovat muuten yhteiskunnallisia. Asia voi olla jollain tavalla esimerkiksi politisoitunut. Tässä voi olla näkökulmia, jotka eivät ole vain tieteelliseltä tai tietopohjalta ratkaistavia”, Tervahauta toteaa.

Tässä vaiheessa näyttäisi olevan selvää, että hallitus tietää jo maskit hyödyllisiksi, mutta asiaa ei haluta poliittisista syistä sanoa ääneen. Sosiaali- ja terveysministeriö päättää tilata oman maskiselvityksensä.

Ministeriön tilaustutkimus on kuitenkin lopulta eri mieltä sekä kansainvälisen tiedeyhteisön kanssa, kuin myös ristiriidassa pääministerin myöhemmän selityksen kanssa:

“Tutkimusnäytön perusteella kasvosuojusten käytön vaikutus hengitystieinfektioiden leviämiseen väestössä on vähäinen tai olematon”, tutkimusta tehnyt emeritaprofessori Marjukka Mäkelä kertoo ministeriön tiedotustilaisuudessa.

Miksi pääministeri olisi ollut keväällä huolissaan maskien riittävyydestä koko väestölle, kun samaan aikaan ministeriön tilaamat tutkijat kertoivat julkisuuteen, ettei maskeista ole hyötyä?

…ja lopuksi 180 asteen täyskäännös: Suomi antaa maskisuosituksen yhtenä viimeisistä maista maailmassa

Lopulta Suomi antaa suosituksen maskien käytöstä elokuussa, yhtenä viimeisistä maista maailmassa.

Bloombergin koostama infografiikka näyttää maailmanlaajuisen maskisuositustilanteen 13.7.2020. Suomi kuuluu Pohjoismaiden, Grönlannin, Sudanin, Somalian, Surinamin, Turkmenistanin ja muutaman muun maan kanssa niiden harvojen maiden joukkoon, jotka eivät ole antaneet maskisuositusta.

Kuvassa Bloombergin koostama maskisuositustilanne 13.7.2020. Kartan tiedot masks4all-sivustolta.

Hyödyt olleet jo pitkään tiedossa

Edustaja Kiurun kysymys torstaina eduskunnassa osui siinä suhteessa arkaan paikkaan, että mitään kovin hyvää vastausta siihen ei olisi voinut antaakaan: ei ollut mitään sellaista selkeää uutta tietoa, joka puolsi 180 asteen käännöstä asiassa.

Kansainvälinen tiedeyhteisö on tiennyt maskien hyödyistä jo pitkään. Näyttö ei mitenkään oleellisesti ollut muuttunut tarkasteluajankohtana. Todennäköisempi selitys ovatkin juuri “poliittiset herkkyydet”.

Tunnettujen tosiasioiden valossa näyttää varsin ilmeiseltä, että suosituksen antamista viivyteltiin syistä, jotka eivät liity epidemian hoitoon.

Hallitus on maskiasiassa kuopassa, kaivamisen voi jo lopettaa

Maskiasiassa suomalaisia ikävä kyllä johdettiin harhaan. Kuka johti ja millä motiivilla – näistä seikoista voidaan vielä keskustella, ja varmasti keskustellaankin, kunhan oppositio pääsee eduskunnassa tällä viikolla ääneen.

Pääministerin Twitter-raivoaminen ei asiassa nyt auta. Kuopassa kaivamisen voi jo lopettaa. Suomalaiset ansaitsevat asiassa vastauksia. On selvää, että ihmisten henkeen ja terveyteen liittyviä ohjeistuksia ei voi tehdä poliittisten herkkyyksien perusteella tai harhaanjohtavaa tietoa antaen.

SUOMEN UUTISET