

LEHTIKUVA
#MaskiGate rävähti käyntiin, hallituksen tilanne tukala – Halla-aho: ”Pääministeri myöntää hallituksen valehdelleen maskien tarpeellisuudesta, koska niitä ei ollut?”
Sanna Marinin hallitusta syytetään harhaanjohtamisesta ja valehtelemisesta. Eduskunnan kyselytunnilla pääministeri Marin antoi ymmärtää, että maskisuosituksen antamatta jättämiseen vaikutti maskipula. Aikaisemmin hallitus on perustellut suositusta perusteltu sillä, ettei maskeista ole kansalaisille hyötyä.
Kansanedustaja Pauli Kiuru (kok.) kysyi Marinilta, miksi terveysviranomaisten suositukset muuttuivat täysin, ja loppukesästä maskeja lopulta suositeltiin.
– Mutta jos me katsomme kevättä, niin mitä olisi käynyt, jos oltaisiin keväällä annettu laaja maskisuositus ilman, että maskeja on saatavilla. Kaikissa maissa oli ongelmia siinä, että maskeja ei ollut, niitä ei saatu. Koko kevät tehtiin töitä sen eteen, että kotimaista tuotantoa saadaan käynnistetty, Marin vastasi IS:n mukaan.
– Minkälainen hämmennys siitä olisi tullut, kun me olisimme laajasti suositelleet ja maskeja ei olisi ollut saatavilla. Tai kesällä, kun tautitilanne oli hallinnassa ja tapauksia ei ollut. Olisiko ihmisten pitänyt käyttää maskia? pääministeri kysyi.
Oppositio tarttui lausuntoon. Kuumana vellovaa keskustelua käydään #MaskiGate-viittauksella.
Puheenjohtaja Jussi Halla-aho (ps.) kirjoittaa: ”Pääministeri myöntää hallituksen valehdelleen koko kevään maskien tarpeellisuudesta, koska niitä ei ollut? Jossakin muualla joku eroaisi, meillä business as usual. Uutiskynnys ylittyy yhdessä iltapäivälehdessä.”
Pääministeri myöntää hallituksen valehdelleen koko kevään maskien tarpeellisuudesta, koska niitä ei ollut? Jossakin muualla joku eroaisi, meillä business as usual. Uutiskynnys ylittyy yhdessä iltapäivälehdessä.
— Jussi Halla-aho (@Halla_aho) October 8, 2020
Kansanedustaja Sebastian Tynkkynen (ps.) kirjoittaa: ”Tämä on huomattavasti isomman tason huijaus ja laajemmin kansalaisiin, yrityksiin ja yhteiskuntaan vaikuttanut kuin Antti Rinteen postikommentointi, jonka vuoksi hän joutui jättämään pääministerin tehtävät. Marinin on yksiselitteisesti erottava.”
Tämä on huomattavasti isomman tason huijaus ja laajemmin kansalaisiiin, yrityksiin ja yhteiskuntaan vaikuttanut kuin Antti Rinteen postikommentointi, jonka vuoksi hän joutui jättämään pääministerin tehtävät.
Marinin on yksiselitteisesti erottava.https://t.co/CwVesNyTmI
— Sebastian Tynkkynen (@SebastianTyne) October 8, 2020
Koronaa tarkkaan seurannut SDP:n ex-puoluesihteeri Mikael Jungner kirjoittaa: ”Keväällä kerrottiin että maskeista ei ole hyötyä. Nyt kerrotaan että on niistä hyötyä, keväällä vaan valehdeltiin, kun ei ollut riittävästi maskeja. Aikamoista. Laajamittaista, suunniteltua valehtelua. Mistähän kaikesta muusta hallitus ja virkamiehet ihmisille nyt valehtelevat”
Keväällä kerrottiin että maskeista ei ole hyötyä. Nyt kerrotaan että on niistä hyötyä, keväällä vaan valehdeltiin, kun ei ollut riittävästi maskeja. Aikamoista. Laajamittaista, suunniteltua valehtelua. Mistähän kaikesta muusta hallitus ja virkamiehet ihmisille nyt valehtelevat 🤔
— Mikael Jungner (@MikaelJungner) October 8, 2020
Kokoomuskansanedustaja Timo Heinonen kirjoittaa: ”Nyt kysymys kuuluu, että miksi tätä ei sanottu suoraan keväällä? Miksi kansalle käytännössä valehdeltiin?”
STM täysin eri linjoilla kuin WHO
Pitkin kuluvaa vuotta on kummasteltu, miksi hallitus ja Sosiaali- ja terveysministeriö STM ovat suhtautuneet väheksyvästi tai jopa torjuen maskien käyttöön – varsinkin, kun Maailman terveysjärjestön WHO:n kanta on päinvastainen.
STM:n ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) yhteisessä infossa kesäkuussa väläytettiin jopa maskien kieltämisen mahdollisuutta.
– Pidän keskeisenä sitä, minkä myös ministeri Kiuru eilen sanoi, että olisihan vaihtoehtona ollut myös se, että olisimme kieltäneet käytön, että siihen liittyy sellaisia haittoja. Sellaista kantaa ei ole otettu, vaan on todettu, ettei yleistä suositusta anneta, mutta ei toisaalta kielletäkään, STM:n osastopäällikkö Tuija Kumpulainen totesi IL:n mukaan.
Sosiaali- ja terveysministeri Krista Kiuru (sdp.) kertoi tilaisuudessa STM:n virkakannaksi, ettei maskien käyttöä suositella kansalaisille. Asiaa perusteltiin STM:n omalla maskiselvityksellä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Tuija Kumpulainen Maskigate Pauli Kiuru koronavirus THL Timo Heinonen Sanna Marin STM Sebastian Tynkkynen Mikael Jungner Jussi Halla-aho
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Immonen: Pääministeri Marin enemmän huolissaan omasta valta-asemastaan kuin kansalaisten hyvinvoinnista

Halla-aho Ylellä: Koronapäätöksien tekeminen alueellisesti ei perusteltua – ”Tulee mieleen, että hallitus lykkää vastuun epäonnistumisista aluehallintoviranomaisille”

Ministerin maskisekoilulla kauaskantoisia seurauksia – ”Kuinka moni suomalainen ajattelee kevään ohjeistuksen mukaan, että käsienpesu, käsidesin käyttö ja metrin turvaväli riittävät suojaamaan koronatartunnalta?”

Purra: Hallituksen linja maskisuosituksista poukkoilee – ”Eri ministereiltä saatu kysymyksiin erilaisia vastauksia”
Viikon suosituimmat

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”
Ranskan tiistain ”kouluprotesteihin” osallistui sisäministeriön arvion mukaan 266 000 ihmistä, joista 56 000 pelkästään Pariisissa. Agitaattorit puolestaan arvioivat valtakunnalliseksi osallistujamääräksi 450 000. Koululaisten tukena marssivat opettajat, vanhemmat, korkeakouluopiskelijat, ammattiliittojen jäsenet, maahanmuuttajat, vasemmistolaistet ääriainekset sekä sabotöörit.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

Miljoonia vuosittain veronmaksajilta nyhtänyt Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut
Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut, jotka koskevat 21 henkilöä. Neuvotteluissa harkitaan enintään 15 henkilön irtisanomista. Suomen Pakolaisapu on saanut vuosien varrella valtavia summia veronmaksajien rahaa avustuksina. Jatkossa järjestöjen STEA-rahoitusta kohdennetaan tarkemmin ja vaikuttavammin.

Purra kehitysavusta: ”Suomi on mällännyt epäapuun 30 miljardia – jatkossakin riittää saksille töitä”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kyseenalaistaa kehitysavun määrän ja perusteet. Hänen mukaansa kuluvalla hallituskaudella tehtyjen leikkausten jälkeenkin kehitysavusta on karsittava jatkossa lisää.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Trumpin Yhdysvalloissa maahanmuutto nettonegatiivista – väkivaltarikollisuus romahtanut, työllisyys nousee
Dosentti Markku Ruotsilan selvitys esittelee niitä toimenpiteitä, joilla Donald Trump on toisella kaudellaan suitsinut hallitsematonta maahanmuuttoa. Suomen Perustan julkaisema tuore raportti kuvaa ne konkreettiset keinot, joilla Trump on saavuttanut historiallisia tuloksia. Palettiin kuuluu kaikki karkotuksista paluumuuttoporkkanoihin.

Mäenpää selvittää siviilipalveluksen outoja opetussisältöjä ja ideologista tuputusta – työministeri puuttui Elokapina-koulutuksiin
Siviilipalveluskeskus herätti hämmennystä ja pettymystä siviilipalvelusta suorittaneiden keskuudessa koulutusjakson aiheilla ja niiden esittämistavalla. Kouluttaja näytti muun muassa laittomasti maatiloilta kuvattua materiaalia, arvosteli suomalaista ruuantuotantoa, toi jatkuvasti esiin omaa yritystoimintaansa sekä ideologiaansa ja kannusti osallistumaan eri järjestöjen, kuten Elokapinan, mielenosoituksiin. Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää päätti selvittää asiaa kirjallisella kysymyksellä.
Uusimmat

Garedew: ”Kommandopipot, burkat ja niqabit eivät kuulu Suomeen”

Mäenpää: Malttia datakeskusinnostukseen
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää











