

Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen Valtioneuvoston linnassa Helsingissä 27. tammikuuta 2021. Kuvituskuvaa.
Hallituksen ”Oma kansa ensin -ajattelu on vahingollista” -malli polttaa suomalaiset loppuun – Ari Koponen: ”Etelään jaetuille velkamiljardeille olisi ollut käyttöä Suomessakin”
EU:n elpymispaketista eniten rahaa saavat Italia ja Espanja. Paketin valmisteluvaiheessa esitettiin paljon epäilyjä, löytävätkö maiden hallitukset kaikille avustuksille edes järkeviä käyttökohteita. Kansanedustaja Ari Koponen (ps.) olisi löytänyt etelään jaetuille velkamiljardeille käyttökohteita ihan kotimaassakin.
Kansanedustaja Ari Koponen paljasti aiemmin, kuinka esimerkiksi Espanja jakoi 53 miljoonaa euroa koronakriisirahastosta saamaansa tukea lentoyhtiölle, jolla on yksi kone, tappiollinen tulos ja jota epäillään yhteyksistä EU-pakotelistalla olevaan Venezuelan valtiojohtoon. Tämä osoittaa Koposen mielestä, että velkarahaa lapioidaan Etelä-Euroopan maihin niin paljon, ettei sen kohdistamista pystytä enää edes valvomaan.
– Italia on ilmoittanut käyttävänsä elpymispaketista saamiaan rahoja julkista taloutta heikentävien toimien, kuten tuloveroleikkausten ja kansalaistulon, lisäksi kansalaistensa sähkölaskujen kompensointiin. Näin ollen me suomalaiset käytännössä maksamme italialaisten sähkölaskuja, Koponen moittii.
Suomi rahoittaa Espanjan akkutuotantoa
Sähkön hinta Euroopassa on nyt ennätyskallista. EU-komissio julkaisi hiljattain keinoja, joilla jäsenmaat voivat tukea köyhimpiä kansalaisia ja yrityksiä. Etelä-Euroopan valtiot uutisoivat heti suunnittelevansa satojen miljoonien eurojen tukipaketteja. Espanjassa sen sijaan elpymispaketin avulla tavoitellaan maahan omaa sähköautojen akkuteollisuutta.
– Samaan pyrimme parhaillaan täällä kotimaassa. Nettomaksajana Suomi rahoittaa siis kilpailevaa akkutuotantotoimintaa vieden kotimaisen työn ja verotulot Espanjaan, selventää Koponen.
Rahalle olisi käyttöä Suomessakin
Koponen on jättänyt hallituksen vastattavaksi asiasta kirjallisen kysymyksen:
– Hyväksyykö hallitus, että Espanjassa ja Italiassa käytetään EU:n tukipakettia näiden maiden julkista taloutta heikettäviin toimiin, kansalaisten auttamiseen energian hintakriisissä sekä luodaan Suomelle kilpailevaa teollisuutta (esim. akkuklusteri)?
– Kyllä meillä olisi näille etelään jaetuille velkamiljardeille ollut käyttöä ihan kotimaassammekin. Vanhustenhoito on kriisissä, omaishoitajien upea työ unohdetaan vuosi toisensa jälkeen ja koulutuksen rahoitusta tilkitään määräaikaisilla rahoituksilla vain muutaman mainitakseni.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- EU:n elpymispaketti akkutuotanto EU-tukipaketti Etelä-Euroopan maat koronakriisi verotulot Ari Koponen sähkön hinta kirjallinen kysymys Omaishoitajat vanhustenhoito Suomalainen työ Italia Espanja koulutus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Niemi: Elvytysrahan pumppaaminen EU:n kautta kiertävään näennäistoimintaan ei rakenna kestävää yritystoimintaa

Suomi velkaantuu, Marinin hallitus lapioi kehitysapuun 3,4 miljoonaa euroa joka päivä – suomalaiset maksavat jopa Etiopian sääennustukset

Italian mafia odottaa vesi kielellä EU:n elvytysrahoja – miljardi on iso rahayksikkö jopa järjestäytyneelle rikollisuudelle

Paljon elvytystä – paljon velkaa ja olematonta kasvua

FT: Puola ei alistu EU:n uhkailuille, mutta lupaa hajoittaa tuomarien kurinpitoelimen

PS ei hyväksy valtioneuvoston kirjelmää EU:n uusiutuvien energialähteiden käytön edistämisestä: ”Tavoitteet tai keinot vääriä ja Suomen etujen vastaisia”

Ongelmansa kullakin: Espanjalla vaikeuksia saada elvytysrahat käytetyksi

Mäkelä: Hallitus teki arvovalinnan viedessään miljardeja euroja ulkomaille – ”Ne rahat voitaisiin käyttää suomalaisten hoitoon”
Viikon suosituimmat

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Kiihtynyt Sofia Virta puhui päälle ja haastoi riitaa A-studiossa
Eilisessä Ylen A-studiossa vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta korotti ääntään, elehti voimakkaasti ja keskeytti sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin useaan kertaan, Virran puolustaessa järjestöjen oikeutta jatkaa toimintaansa veronmaksajien rahoilla.

Rydman: Ylen faktantarkastus on luokatonta – tarkastaa eri asiaa mistä puhuttiin, asiantuntijana veronmaksajien rahoittamien järjestöjen päälobbari
Perussuomalainen sosiaali- ja terveysministeri kritisoi kovin sanoin Ylen harjoittamaa "faktantarkastusta" koskien taannoista A-studion debattia hallituksen sote-säästöistä kehysriihessä. "Faktantarkastus" on jälleen kerran tyypillisen yleläistä, sillä tarkastelun kohteeksi on otettu jotain aivan muuta kuin kehysriihessä tehdyt päätökset ja asiantuntijaksi on napattu SOSTE ry:n pääsihteeri, jonka päivätyö on lobata järjestöille lisää veronmaksajien rahaa.

Aino-jäänmurtaja rakennetaan Suomessa – ministeri Ranne: ”Ilouutinen koko Suomelle!”
Väylävirasto kertoi tänään, että Suomen uusi jäänmurtaja rakennetaan Suomessa joko Rauman tai Helsingin telakalla. Suomen omista kahdeksasta jäänmurtajasta useampi on jo käyttöikänsä päässä, ja hallitus onkin liikenne- viestintäministeriön johdolla uudistamassa vanhenevaa jäänmurtolaivastoa sekä jäänmurron järjestämistapaa.

Päivän pointti: Turun Sanomat kompostoi oman journalisminsa
KOLUMNI | Useimmat aikuiset ovat jossain kohtaa elämäänsä törmänneet siihen meluisaan ja kiusalliseen hetkeen, jolloin pieni lapsi alkaa kovaan ääneen vaatimaan kaupassa karkkia. Vanhempien järkipuhe hammaspeikoista tai kunnon ruoan syömisestä ei tehoa, makealle perso jälkeläinen vain korottaa ääntään. Vanhempien ”Ville-kulta, äidillä ei ole nyt rahaa karkkiin” ei tehoa. Ipanan mieli on lukinnut tavoitteensa – karkkia on saatava hinnalla millä hyvänsä. Jos äiti asettuu poikkiteloin, sen pahempi hänelle. Muut vanhemmat sitten seuraavat huvittuneena tahtojen taistelua.

Vigeliukselta pitkä lista STEA-järjestöavustuksia: ”Miljoonien eurojen tukia maahanmuuttajille ja monikulttuurisuuteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius vaatii kriittisempää tarkastelua sosiaali- ja terveysalan järjestöille myönnettäviin avustuksiin.

Purra Ykkösaamussa: Hyvinvointivaltio ei kestä ilman selkärankaisia päätöksiä
Valtiovarainministeri Riikka Purra avasi Ylen Ykkösaamussa hallituksen kehysriihen päätöksiä. Hän korostaa, että ilman rakenteellisia uudistuksia ja tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa hyvinvointivaltion ylläpitäminen tulevaisuudessa on uhattuna. Purra linjaa myös, että kilpailukykyä ei voida tuhota liian kunnianhimoisella ilmastopolitiikalla.

Saksa patoaa turvapaikanhakijoiden määrää luokittelemalla lähtömaita turvallisiksi
Talousvaikeuksissa painiskeleva Saksa hillitsee siirtolaisvirtaa listaamalla yhä useampia maita turvallisiksi. Näistä maista tulevia ei pidetä suojelun tarpeessa olevina, ja viranomaiset palauttavat heidät nopeasti. Taustalla vaikuttavat myös EU‑parlamentin päätökset.

Bergbom: Perussuomalaiset aloitti rikollisten palautusrallin
Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom kiittää Facebook‑videollaan hallituksen toimia palautusten lisäämisessä ja arvostelee vasemmistoliittoa hallituksen esitysten vastustamisesta eduskunnassa. Bergbom korostaa, että tiukemmalla maahanmuuttopolitiikalla ja ennakollisella maahantulokiellolla voitaisiin rikollisten pääsy Suomeen estää kokonaan.

Päivän Pointti: Vasemmistoliitto vaatii työajan lyhentämistä – vaikka työntekijä voi sopia siitä oman työnantajansa kanssa vaikka jo tänään
Uusimmat

Iloista vappua

Talous nousuun – oppositio hyökkää välikysymyksellä

Päivän pointti: Turun Sanomat kompostoi oman journalisminsa
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää










