

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Hallitus avaa työmarkkinoita ulkomaiselle halpatyövoimalle koronakriisin varjolla – ”Viljelijöitä höynäytettiin pahan kerran”
Eduskunnan hallintovaliokunta hyväksyi tänään mietinnössään hallituksen esityksen määräaikaiseksi lainsäädännöksi, jonka tarkoitus on helpottaa maassa laillisesti oleskelevien ulkomaalaisten mahdollisuuksia työllistyä huoltovarmuuden kannalta kriittisille aloille. Perusteluna esitykselle on käytetty ennen kaikkea maatalouden työvoimapulaa, joka johtuu siitä, että matkustusrajoitusten vuoksi kausityövoiman saanti on epävarmaa.
Suuri määrä varsinkin palvelualalla työskenteleviä ulkomaalaisia on jäänyt työttömäksi hallituksen määrättyä ravintolat kiinni. Perussuomalaisten mielestä on hyvä, jos tällaiset henkilöt työllistyvät esimerkiksi maatalouden kausitöihin, eivätkä jää kuormittamaan suomalaista sosiaaliturvaa.
– Hallituksen esitys ei kuitenkaan koske pelkkää maataloutta vaan se avaa myös kuljetus- ja rakennusalan sekä teollisuuden työpaikat kaikille ulkomaalaisille. Hallitus siis tuo työmarkkinoille lisää ja halvempaa työvoimaa samalla, kun nämä alat lomauttavat ja irtisanovat kymmeniätuhansia suomalaisia, hallintovaliokunnan perussuomalaiset jäsenet Riikka Purra, Jussi Halla-aho ja Mauri Peltokangas huomauttavat.
Kokoomus tuki hallituksen esitystä
Perussuomalaiset esittivät valiokunnassa, että määräaikainen laki koskisi ainoastaan maa- ja metsätalouden töitä, joissa työvoiman tarve on akuutti ja todellinen. Hallituspuolueet kokoomuksen tuella kuitenkin jyräsivät esityksen läpi.
Ulkomaisen työvoiman saatavuusharkinnalla pyritään suojelemaan suomalaisia työmarkkinoita palkkojen polkemiselta ulkomaisella halpatyövoimalla. Keskusta ja kokoomus ovat vaatineet avoimesti saatavuusharkinnan romuttamista, mutta sosialidemokraateille asia on ollut vaikeampi puolueen ay-kytkösten vuoksi.
– Hallituksen esitys kuitenkin merkitsee käytännössä uutta naulaa saatavuusharkinnan arkkuun. Esimerkiksi ravintolatyön tai opiskelun perusteella oleskeluluvan saanut voi siirtyä vapaasti muille aloille ja kilpailla hinnallaan suomalaisen duunarin kanssa, perussuomalaiset toteavat.
Ylitarjonta muilla aloilla pahenee
Perussuomalaiset muistuttavat myös, että edes hallitus itse ei arvioi lakimuutoksen tuovan merkittävää apua maatalouteen, koska suurin osa Suomessa oleskelevista ulkomaalaisista ei halua alalle työllistyä.
– Työvoimapula pelloilla ei siis hellitä, mutta työvoiman ylitarjonta monilla muilla aloilla pahenee. Voidaankin todeta, että hallitus – ja etenkin keskusta – on lakihanketta ajaessaan höynäyttänyt viljelijöitä pahan kerran, perussuomalaiset toteavat.
Kausityötä koronan piinaamille suomalaisille
Perussuomalaiset on huolissaan tulevasta satokaudesta ja työvoiman riittävyydestä tiloilla.
– Siksi olemme esittäneet, että koronan vuoksi ilman työtä jääneet voisivat ottaa vastaan kausityötä ilman, että siitä saatava palkka vaikuttaa heidän työttömyyskorvauksiinsa. Tätäkään esitystä hallituspuolueet eivät valiokunnassa kannattaneet.
– On selvää, että ne eivät ole huolissaan sen enempää maatalouden näkymistä kuin suomalaisten työllisyydestäkään – niitä kiinnostaa vain halvan, ulkomaalaisen työvoiman maahantuonti, Purra, Halla-aho ja Peltokangas huomauttavat.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kausityöntekijät koronavirus ulkomaalainen työvoima Maanviljelijät hallintovaliokunta työttömät suomalaiset halpatyövoima Mauri Peltokangas Riikka Purra perussuomalaiset hallitus Jussi Halla-aho Keskusta Työttömyysturva Kokoomus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra: Hallitus aikoo helpottaa matalapalkka-aloille saapuvaa maahanmuuttoa, vaikka rajamme ovat kiinni ja vaikka maa on pian täynnä lomautettuja ja työttömiä ihmisiä

Suomeen ei tarvita lisää halpatyövoimaa – monet työt katoavat ja maa on jo ennestään pullollaan niukasti koulutettuja, sanoo tutkija Samuli Salminen

Kokoomus hamuaa ohituskaistaa ulkomaisen työvoiman palkkaamiseen – Huhtasaari: Valtion tehtävä ei ole omalla kustannuksellaan järjestää tietyille yrityksille halpatyövoimaa

Pandemiat tappavat myös tulevaisuudessa – työttömällä suuri riski kuolla ennen aikojaan

Tommi on turhaan etsinyt töitä jo kuusi vuotta: ”Suomessa ei ole mitään työvoimapulaa, vaan meillä on pulaa oikeista työpaikoista, joihin pitäisi työllistää suomalaisia”

Halla-aho: ”Jos minä ostan suomalaisia tuotteita, ehkä suomalainen tuottajakin voisi palkata suomalaisia työntekijöitä”

Peltokangas: Vihreät lyö surutta suomalaista maanviljelijää
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Kylmää kyytiä suomalaishoitajille: SDP:n Razmyar täyttäisi hoitolaitokset ulkomaalaisella työvoimalla – yksi suomenkielinen hoitaja riittäisi tukemaan muita
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo saaneensa runsaasti kiitospalautetta hoitajilta käynnistämästään keskustelusta hoitoalan kielitaitovaatimuksista. Rydman totesi viime viikolla, että keskeisissä tehtävissä toimivien hoitajien suomen ja ruotsin kielen taitovaatimuksia on syytä tiukentaa, sillä puutteellinen kielitaito voi vaarantaa potilasturvallisuuden.

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Vinksahtaneessa Yle-artikkelissa hypetetään ulkomaalaisten työllisten määrän kasvua – Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen vääristelyjä
Yleisradio hehkuttaa vailla pidäkkeitä, kuinka työllisyyden kasvu on 2020-luvulla tullut lähes kokonaan ulkomaalaistaustaisilta jättäen samalla kätevästi kertomatta ei-työllisten ulkomaalaisten määrän paisumisesta. Ajatuspaja Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen harrastamaa osatotuuksien paisuttelua.
















