Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Hallitus ojensi kätensä suomalaiselle autoilijalle – bensan hinta alempana kuin aikoihin

06.01.2024 |15:58

Pakkasten ja poukkoilevan sähkön hinnan rankaisemalle suomalaiselle valoa pimeyteen tuo ainakin käynti bensa-asemalla. Polttoaineiden hinnat ovat nyt alempana kuin miesmuistiin. Se on paljolti kansalaisten perustarpeita ja hyvinvointia ajattelevan hallituksen ansiota.

Ysivitonen bensa maksoi torstaina Polttoaine.netin mukaan Jyväskylän Palokassa 1,624 euroa litralta. Halvinta dieseliä löytyi Hyvinkäänportista 1,694 eurolla. Valtiovarainministeri Riikka Purra oli löytänyt aiemmin viikolla menovettä vielä tätäkin edullisemmin.

Vuoden 2023 alkusyksystä Brent-raakaöljyn hinta on pudonnut 90 dollarista perjantain 76,54 dollariin barrelilta. Tämä selittää osaltaan jatkuvaa polttoaineiden hinnanlaskua.

Suomalaisen autoilijan asialla

Entiseen verrattuna halpa polttoaineen hinta on kuitenkin useamman tekijän summa. Bensan valmisteveron alennuksen osuus litrahintaan on vajat 5 senttiä ja jakeluvelvoitteen jäädyttämisen ennalleen 15 senttiä.

Hallituksen toimien yhteisvaikutus bensan hintaan on siten luokkaa 20 senttiä. Se on merkittävä kädenojennus suomalaiselle autoilijalle ja omien kustannuspaineidensa kanssa kamppailevalle kuljetusalalle.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

5.
Suomen uutiset logo

New Yorkissa taistellaan “paperittomien” luksushotellimajoituksen maksamisesta – Musk vaati rahojen takaisinperintää

13.02.2025 |13:30
6.
Suomen uutiset logo

Turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kärjistää Saksan kuumana käyvää vaalikamppailua – punavihreä ei ole antanut vielä periksi

14.02.2025 |18:47
9.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Hallitus puuttuu maahanmuuton mukanaan tuomaan seksuaalirikollisuuteen – kuinka monta naista joutuu vielä raiskatuksi, ennen kuin vihervasemmisto herää?

14.02.2025 |15:11

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää